Toukokuu on niin ihana, pitäisi voida olla vaan ja nauttia valosta ja linnunlaulusta ja esiin putkahtelevista kukkasista. Tulppaanit alkavat jo lakastua, kuva on viime viikolta.
Sateisena ja kylmänä alkoi lasten loma. Kylmyydestä huolimatta koira on päättänyt luopua karvoistaan. Linnut käyvät napsimassa pehmeää koiranvillaa pesän lämmikkeeksi.
Ihmeen lämmintä. Ihan pian tuomi kukkii. Ja kielot.Ja linnut ne laulelee. Lojuin riippumatossa kuuntelemassa, lintuja ja kallioilla kiipeileviä kiljahtelevia poikia. Yritin pysyä rauhallisena ja...
Äitienpäivä kului torvisoiton merkeissä. Reippaat soittajat saivat palkaksi tomaatintaimia. Aiomme perustaa pikku tomaattilan parvekkeelle.
Kuopus pitää huolen keittiön kukituksesta.Metsässä puro kohisee ja käki kukkuu kesää. Vuoden paras aika!
Kukkia, kevättuoksuja. Koira ja minä voisimme olla pihalla tutkailemassa kevättä aamusta iltaan.
Yks kaks yhtenä päivänä lumet sulivat. Perhoset tulivat.On sattunut surullisiakin juttuja. Olemme aika uupuneita.
Vähän pääsee jo kuopsuttelemaan pihalla. Aika koleaa kyllä. Ne joilla on turkki voivat torkkuakin auringossa.
Melkein kaikki itää!
Pihalla on vielä kamalasti lunta. Mutta kun sulkee silmät, kuulostaa kesältä. Peipponen ja mustarastas.
Uusi pieni rosmariini. Vanha suuri ei selviytynyt talvesta. Mikähän keino olisi talvettaa rosmariini?
Välittämättä takatalvesta eteläseinustan tulppaanit punkevat maasta. Jee!
O sole mio, on ihanaa kun aurinkoinen paistaa!Eteisen lattialla nautiskellaan, pihalla on vielä puoli metriä lunta.
Kiitos Tuikkis Kauniin Blogin Tunnustuksesta!Kauniin Blogin Tunnustuksen lähetän eteenpäin Annelivialle&nb sp;ja Himalaiselle.
- kukille vaihdettu uudet mullat, talvella nitkahtaneet heitetty kompostiin - vietetty synttäreitä kevätflunssassa- löydetty ensimmäiset tulppaanin alut- ihmetelty sulaako lumet meidän pihalta i...
Kevätpäiväntasaus! Aurinko lämmittää, rännit lorisee. Eilen kuulin mustarastaan.
Pieniä elonmerkkejä pelargoniassa näkyy, mutta aika huonolta se näyttää. Täytyy vähän leikata sitä ja laittaa pistokkaita juurtumaan ja toivoa. Ehkä joku niistä selviytyy.Olen pitkään halunnut t...
"Enkö Minä ole lempieläimesi?" kysyi pikku kissan syyttävä katse aamulla tyynyn vierellä. Lupasin lisätä sen lempieläimeksi. Vaikka se popsii lintuja.
Sain Kirjailijattarelta haasteita, kiitos, hauskaa!Lempivärini: sininenLempieläin: koira tai ehkä hevonenLempijuoma: vesiAntaa vai saada lahjoja: kumpikin mukavaaLempikukka: kieloLempikuvio: pyöryläI...
Herkuteltiin vähän salaa, kun lapset olivat koulussa.Kukankin sain.Hyvää naisten päivää, hyvät naiset!
Pieni hiihtoretki. Hanki kantoi, suksi luisti.
Kevättä ilmassa! Maantie loskainen, asfalttiakin taas näkee. Meillä lunta on vielä riittävästi. Pikku kissa kuikuilee ovista ja ikkunoista, mutta ei kuitenkaan halua mennä ulos. Lumi o...
Loma loppui. Aamulla lapset lähtivät ja kohta ne taas tulevat. Täytyy yrittää asettua arkeen, tehdä vähän töitä.
Koira kävelee yli aidan, lunta on valtavasti. Silti tuntuu, että kevät on tulossa. Pensaissa linnut sirkuttaa!
Lisää lunta, hieno hiihtolomasää.Jotkut haluavat hiihtää ja luistella ja mennä pulkkamäkeen, toiset toivovat pitkiä aamuja ja joutenoloa, mummille halutaan mennä yökylään ja leffassakin olisi kiva kä...
En ole oppinut lähettämään ystävänpäiväkortteja, ne aina unohtuu. Mutta ystävänpäiväleivokset aina maistuu.Hyvää ystävänpäivää!
Lempipuuhia.
Viikot vilahtelevat kamalaa vauhtia, tuntuu että en ehdi tehdä mitään ja koko ajan on kiire. Johtuuko se siitä, että on liikaa tekemistä, vai onko se organisointikyvyn puutetta, en tiedä. Ehkä molemp...
Vaalipäivä. Kuopus kuuli, että vaaripäivä. Vaaleissa valitaan Suomelle vaari. Virittelin portaikon puuttuvan oven paikalle maton. Voi olla, että ovi löytyy navetasta. Siellä on kasa huonokuntois...
Kis kis kippurahäntä, huomenna mennään taas paikasta toiseen, tukka putkella.On ollut myös hieman teknisiä ongelmia. Jouduin luovuttamaan läppärini lukiolaiselle ja tilalle sain koneen, jok...
You are no longer following . Undo?