Tätä kakkua suunnitellessani jäin pohtimaan, kuinka juustokakun perinteistä keksipohjaa voisi uudistaa jollain helpolla tavalla. Juustokakkujen yksi valttikortti on nopea valmistaminen ilman uunia ja...
Runebergin torttu on toive, jota on monena vuonna näihin aikoihin esitetty. Nyt oli aika julkaista oma ohje tästä klassikkoleivoksesta. Hain reseptiin innoituksen isulta eli äidinäidiltäni, jonka res...
Syksyisellä ulkomaanreissulla ihastuin quicheen – piirakkaan ranskalaisesta keittiöstä. Tunnetuin näistä ranskalaisista piirakoista on quiche lorraine, jonka täytteen kulmakivet ovat sianliha (...
Pappilan hätävaran ideana on koota jälkiruoka kaapista löytyvistä aineksista, kuten pullanjämistä, kakkupohjasta, hillosta ja kermasta. Arkisen taustansa takia jälkiruoasta tapaa hyvin erilaisia muun...
n. 35 kappaletta 3 ½ dl mansikkasosetta (tuoreista tai pakastemarjoista soseutettua) 3 dl hillo-marmeladisokeria ½ dl sitruunamehua Pinnalle: sokeria Soseuta mansikat sauvasekoittimella. Laita kaikki...
Vinkki! Kuvan pipareihin täyte on pursotettu “juustotähdiksi”. Maun puolesta tuorejuustoa voi olla keksin päällä reilumminkin! Pursota esimerkiksi piparjuurituorejuustosta ympyrä, jonka s...
Näiden makeiden herkkupalleroiden valmistustapa on aika veikeä, sillä herkkupalat leivotaan suklaataikinasta. Muoto voi olla klassisen pyöreä, mutta miksei näistä voisi muovailla vaikka suklaapötköjä...
Joulun kunniaksi makuraati kokoontui maistelemaan ja vertailemaan kaupan valmiita piparkakkuja. Raati koostui 7 henkilöstä ikähaitarilla 16-70 vuotta. Kukin raatilainen pisteytti piparit skaalalla 1-...
Piparit kuuluvat joulun juhlapöytään, mutta näin isoa piparia siellä on harvemmin nähty. Idea piparikakkuun syntyi, kun löysin hauskan vuoan, joka suorastaan vaati minua toteuttamaan tämän kakun. Jäl...
Joulukuun vinkki Tässä kuussa ajattelin muistutella ja vinkata itse tehtyjen konvehtien helppoudesta. Yksinkertaisimmillaan tavallinen suklaa (tumma, maito- tai valkosuklaa) sulatetaan ja mukaan seko...
Viime vuonna toivoitte blogin joulukakuksi luumun makuista hyydykekakkua. Silloin en ehtinyt toivetta toteuttaa, mutta säilöin sen mielensopukkaani tätä vuotta ajatellen. Odotellessa oli markkinoille...
Suklaatäytekakku Pohja: suklaakakkupohja Kostutus: 2 dl vaniljamaitoa Täyte: 2 ½ dl kevytmaitoa 1 ps suklaakakkumoussejauhetta (Dr. Oetker) 2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta Kuorrutus: 500–600 g va...
Jos minulla olisi oma pikkuleipätehdas, nämä kuuluisivat tehtaan bravuureihin. “Parhaaseen” taikinaan on leivottu suosikkimausteideni top 3: kardemumma, kaneli ja vaniljasokeri. Myös ruok...
Taannoisella Saksan reissulla törmäsin innostavaan pizzatuttavuuteen, joka kantoi nimeä tarte flambée. Reseptin alkuperä on Ranskan Alsacessa, Saksan rajalla. Ohuen vehnätaikinapohjan täytteinä on ty...
Tämän kakun ideoinnista ja toteutuksesta on kiittäminen kahta innokasta leipuriapulaistani. Suklaan ja vaniljan maut olivat Pikku-Kinuskien oma ehdotus. Minä tein reseptistä sellaisen, että leipomine...
Vanukkaalta maistuva täyte on niin pikku- kuin ison väen mieleen. Vaniljavanukkaan tilalla voi käyttää muitakin vanukasmakuja. Reseptistä riittää täytekakun kahteen väliin. 4 dl kuohukermaa 2 prk (á ...
Enoni on kalamies vertaansa vailla ja hänen täyttäessään pyöreitä vuosia sain tilaisuuden tälle suomukkaalle onnittelukakulle. Eno on narrannut lohia kiitettävän määrän Pohjois-Suomen joista, mutta t...
Aloitan uuden palstan sivustolla, jossa esittelen erilaisia leivonnan uutuustuotteita. Näkökulmani on testata riippumattomasti uutuuksia, joita myös te lukijat saatte minulle ehdottaa. Uutuus voi oll...
Tästä ohjeesta riittää täytekakun kahteen väliin. 2 ½ dl vaahtoutuvaa kevytvispiä 250 g rasvatonta maitorahkaa 250 g marjasekoitusta (esim. mustikoita, herukoita, vadelmia, mansikoita) ½ dl sokeria ½...
Käsi ylös kuka pelkää hämähäkkejä?! Täällä yksi käpälä pystyssä! Syötävä lukki voi kiivetä juhlapöydän kauhistukseksi Halloweenin aikaan tai riemastuttamaan ötököitä rakastavaa (pienempää tai isompaa...
Fazerin makusuklaista saa kivaa säpinää suklaatäytteeseen. Jos haluat samaan kakkuun molempia makuja, varaa kumpaakin yksi levy. Jaa kermavaahto kahteen kulhoon ja sekoita toiseen Dumle- ja toiseen s...
Kaura-omenapaistos on niin lasten kuin aikuisten ikisuosikki. Vaniljakermavaahdon tai -kastikkeen kanssa se käy niin piirakkana kuin jälkiruokana. Tämä on verraton ohje yhdessä lasten kanssa tehtäväk...
Tämän reseptin sydän löytyy crème brûlée -tyylisestä vanukasmaisesta vaniljatäytteestä, jonka joukkoon omenaviipaleet pääsevät uimaan kypsymisen ajaksi. Neutraali pohja kompensoi täytteen makeutta. M...
Lokakuun alussa pyörähdin pitkän viikonlopun verran Berliinissä ja reissussa kulinaristi haluaa tietenkin nauttia hyvästä ruoasta. Neljän päivän aikana ruokalistalla oli japanilaista, italialaista, e...
Tämän kakun tein 5-vuotiaan Kasperin merirosvosynttäreille. Kuvissa kaikki näyttää hyvältä, mutta rehellisyyden nimissä on pakko tunnustaa, että kakku kärsi kuljetuksesta eikä ollut enää yhtä moittee...
Arvaatteko mitä asiaa minulta kysytään tässä Kinuskikissan roolissa eniten? No, itse asiassa niitä on kaksi. Ensimmäinen on se, kuka nämä kaikki herkut syö. (Vastaus: äiti, isä, sisko, lapset, ystävä...
Tekevälle sattuu ja tapahtuu. Ja kun paljon leipoo, sitä enemmän sattuu… Näihin “ei mennyt niin kuin Strömsössä” -tilanteisiin varmasti jokainen törmää aika ajoin. Näille löytyy oma...
Hei Kinuskit! Ensinnäkin superisti kiitoksia sivuston kehittämiseen liittyvien ideoiden lähettämisestä! Kisa-aika on umpeutunut ja käyn vielä kerran kaikki vastaukset läpi ennen voittajille ilmoittam...
No niin, nyt se ihme on tapahtunut. Tein ja söin sienipiirakkaa, tykkäsin ja julkaisin siitä ohjeen! Kaikkeen sitä ihminen bloggarin ominaisuudessa siis joutuu. Ja vakavasti ottaen – hyvä, että...
Pauligin järjestämä Makuparit-kisa oli mielenkiintoisen kuuloinen haaste, johon oli suorastaan pakko tarttua. Tehtävänä oli nimittäin suunnitella leivonnainen, joka muodostaisi täydellisen makuparin ...
You are no longer following . Undo?