Jo peruskurssilla kaupankäynnissä on tiedetty se, että huono kello kauas kantaa. Viimeisien vuosien aikana vaikuttamisen keinot ovat muuttuneet rajusti. Ennen huonosta...
Tulevana viikonloppuna Sisukas Net on lauantaina Turussa (31.3) ja Sunnuntaina Raumalla (1.4)Sisukas Net on tainnut ennenkin kiertää eri paikkakunnilla. Kaikki...
Tulevana viikonloppuna, 17-18.3 Pääkaupunkiseudulla on ainakin kaksi ysmyä.Bobo järjestää Melkonkadulla 16 A osoitteessa lauantaina klo 10-18 ja sunnuntaina klo 10-16...
Google+ on suomessa vielä melko tuore palvelu. Palvelu siis haastaa tällähetkellä Facebookkia ja Twitteriä. Lyhyen historiansa aikana Google+ on saanut...
EU:n RAPEX järjestelmä on luokitellut Rasavil tyyni tuotteen vaaralliseksi tuotteeksi. Allaolevasta teksistä ja kuvista selviää tarkemmin kuinka RAPEX tuotteen luokittelee....
Taas yksi ystävämyynti Espoossa.Sisukas Net näyttäisi järjestävän ystävämyynnin lauantaina ja sunnuntaina. Siis 26.3 ja 27.3 klo 12-16.Tapahtumasta ei ainakaan vielä...
Blogistin pitkäaikainen unelma kävi toteen. Pitkän bloggaus uran jälkeen hän perusti unelmiensa verkkokaupan. Blogistaan hän oli saanut lukea pitkään kannustavia...
Lapselle Netin puhelu Suomen kuluttajaneuvojille paljastaa kuluttajien kärsivällisyyden olevan nyt minimissään. Kuluttajaneuvonta saa koko ajan enenevissä määrin yhteydenottoja kuluttajilta."Kulu...
Minirodini satsaa talvella 2011/2012 talvivaatteisiin.Tanskan Ciff messuilta tihkui Lapselle Netille tietoa, että ruotsalainen merkki Minirodini on panostamassa ensi vuonna enemmän...
Prrr. Puhelin pärisee.Jaahas se on taas yksi merkki Tanskasta. "Päivää päivää. Ai, että tapaamiseen. Nojoo. Mikä merkki? Ai joo. Kyllä...
Ja juuri nyt on sitten se aika vuodesta, kun agentit tapaa asiakkaitaan. Lapselle Netin agentuuriosiosta löydät merkittävämmät maahantuojat. Ja mukaan...
Ylen verkkouutisten mukaan joka viiden yksityiyrittäjä elää köyhyysrajalla. Monen yrittäjän voi myös löytää sosiaalitoimistosta.Lähinnä tilanne on huono yksityisyrittäjillä. Joka viides...
Jo nyt on havaittavissa, että Ed Hardyn aikuisten ja lasten kengät ovat tulossa kovalla vauhdilla Suomeen. Räväkkä suunnittelu yhdistettynä kivaan...
Sadat ihmiset jonottivat ilmaisia vaatteita alusvaatteisillaan.San Sebastianissa, barcelonassa ja Marbellassa Espanjassa sata ensimmäistä sai ilmaisen Desigual asukokonaisuuden.Desigual on järjestäny...
Hupsis. Kiertely verkkokaupoissa ja fyysissä liikkeissä ei jätä hirveästi kuluttajalle enää vaihtoehtoja. Aika monessa paikassa alkavat koot suosituimmista olla jo...
Facebook ryhmää lainatakseni, oho ostin kengät. Ja vielä aivan ihanat sellaiset
Kesäkuussa Lontoossa on taas lastenmessut. Tässä brändit, mitä tässä vaiheessa on mukana. Oletko katsonut jo kuvaraportin, kun Lapselle Net kävi...
Nyt se on avattu! Uusi kysely. Kummasta ostat vai kumpaan uskot. Nettikauppaan vai kivijalkakauppaan. Verkkokauppa on kovasti viimevuosina kasvanut mutta...
Jos sanot kyllä, me sanomme ole hyvä.Haemme ihmisiä mukaan, jotka haluavat olla maailman huipuilla maailman huipputuotteiden kanssa. Tehden tätä katevästi...
Lapselle netin etusivukyselyssä tämä on paljastanut.Ainakin tämän hetken mukaan taakse jää useampi merkki. Novastar ja Minirodini on jaetulla ykköspaikalla 35.8...
Ohessa kuvat Bubble Londonin reissusta.Reissu sinne oli siis 2 kk sitten, mutta kuvien saaminen tänne olikin sitten se vaikein juttu....
Palvelualojen ammattiliitto PAMin hallitus käsitteli tiistaina 20.4. valtakunnansovittelijan antamaa toista sovintoesitystä ja hyväksyi sen yksimielisesti. Uusi työehtosopimus on voimassa...
Kaikkeen sitä matkoillaan törmää. Vasemmalla on Elodie Detailsin Jolly tuttinauha ja oikealla on Taiwanissa valmistettu avaimenperänauha.. Lähemmässä tarkastelussa molemmat keskenään...
Pieni päivitystauko, ehti tänne tulla. Serveritila meni uusista kommenteista ja kaupoista täyteen. Nyt on lisätilaa tilauksessa ja uusin kevätmielin ollaan...
Ainakin sammakoita. How to kiss a frogin uusin mallisto on jälleen aivan ihana. Annetaan kauniiden kuvien puhua puolestaan.Tuttua klassista tyyliä mutta...
Hello kaikki. Näinhän se kävi itsellekin. Pieni perehtyminen käyttämäni palveluun paljasti totuuksia.Suomessa on muutama mahdollisuus vertailla hintoja eri nettiosoitteissa. Näistä...
Formex messut ovat Tukholmassa ensi viikon torstaista sunnuntaihin. (21-24.1.2010)850 näytteilleasettajaa tekee Formexista pohjoisen suurimmat sisustusmessun. Noin 24 000 vierailijaa ja...
Pitkän bloggaustauon jälkeen olisi varmaan aika aktivoitua. Joulu oli ja meni ja vuosikin vaihtui siinä sivussa. Mutta jos vaikka listaisi lasten suosikkilahjat...
Britannian poliisi sulki noin 1200 nettikauppaa. Poliisi epäilee, näiden huijanneen miljoonia laittomin keinoin.Asiasta kertoo The Times.Joulun lähestyessä kaupat möivät tuotteita...
You are no longer following . Undo?