Nyt kävi näin. Aloitin muotiblogaamisen noin kaksi vuotta sitten ja olen edelleen erittäin hämmästynyt siitä kuinka kauan tämä viihdytti minua. Yleensä nimittäin kyllästyn erittäin nopeasti uusiin ju...
1) Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?Nykyään useimmin kuin ennen kuin liikapainoa on pudonnut, mutta edelleen tulee päiviä, jolloin sitä katsoo peiliin melko epätoivoissaan... Tykkään silmistäni, hiuksi...
Huomenna lähdetään Saimaan rannalle nauttimaan minun viimeisestä lomaviikostani. Mukaan lähtee kaksi ystävää ja pikkusisko. Mökillä tosin jo odottelevat äiti, isä ja ihana koiramme Nelli. Mukaan läht...
Muistatko vielä, miltä tuntui olla lapsi? Kun kaikki oli elämässä vielä mahdollista ja nenä keittiöpöydän korkeudella (se on kyllä vieläkin...;-D)? Kopioi nämä omiin muistiinpanoihisi ja korvaa vasta...
Tampereelta löytyi tosiaan viimeisimmässä päivän asussa näkynyt hapsupaita ja seuraavat, kuvista tosin puuttuu yksi aivan tavallinen musta pitkä t-paita, jota en viitsinyt kuvata: Toinen hapsutoppi, ...
Huomasin surullisen uutisen tänään kun kirjauduin naamakirjaan. Panic at the Disco tiedotti, että Ryan ja Jon lähtevät bändistä. Eli Brendon ja Spencer jatkavat Panic at the Discossa, mutta eihän se ...
Ärsyttävää kun suurin osa kuvista ei näy :( kuvat löytyivät armaasta facehunterista
Eilinen oli hyvä päivä. Kävin aamusta lenkkeilemässä, päivästä vuokrattiin leffa (Benjamin Button) ja käytiin ostamassa jäätelöä (Pirkan suklaaviettelys). Kotona väsäiltiin herkkuruokaa -nuudeliwokki...
Haluaisin: sinistä matta kynsilakkaa, uuden uimapuvun, iso lierisen hatun, paljetti hameen ja takin, uudet hiukset, harmaan oversized-t-paidan, söpön laukun, värikkään neuleen ja jakun, upean mekon, ...
Ai, että tänään on ollut aivan täydellinen päivä. Sovimme tapaavamme ystävieni kanssa keskustassa ja käväsimme kaupassa ostamassa (tai ystäväni ostivat) hedelmiä ja muuta tarpeellista. Minäkin tosin ...
Oli oikein mukava viikonloppu Tampereella. Perjantaina lähdettiin aamusta ja iltapäivällä oltiin perillä. Käytiin matkalla vähän katselemassa tuttuja paikkoja ja kierreltiin vähän muutenkin ympäriins...
Huh, pääsinpäs nettiin pitkästä aikaa. Mökiltä tullessamme olimme vaihtaneet laajakaistaa, minkä seurauksena netti ei toiminut ennen kuin nyt, siksi siis hiljaisuus. Ajattelin tosin, että saatan pitä...
Luvassa varmasti siis upeita popoja, asusteita ja jopa vaatteita! Itselleni ainakin on jo kalenteriin tämä ajankohta merkattu!
Terveiset täältä Saimaan rannalta. Ulkona ei ole paljon tarjennut olla, mutta ihan mukavaa on silti ollut. Eilen käväistiin Imatralla vähän kaupoilla, tosin ei löytynyt mitään muuta kuin eräs kaavaki...
Tämä viikko on ollut oikein mukava. Maanantaina mummi tuli kylään ja haettiin valoryijytarvikkeet ja tehtiin pihahommia. Tiistaina käväisin ystävälläni kyläilemässä ja hä tarjoili ihanaa hedelmäpiira...
Olen lumoutunut. Nyt tiedän täsmälleen millaiset hiukset haluaisin! Facehunter ikuisti tämän neidin jumalaiset hiukset! Juuri tämän punaiset kutrit olivat aivan täydelliset ja malli on kanssa ihana. ...
Copenhagen streetstyle-sivusto kuuluu nykyisin ehdottomasti suosikkeihini. Sivuilta löytyy paljon inspiroivia asuja tyylikkäiden nuorien naisten päältä. Toisaalta tälläinen katukuvien selaaminen vähä...
Ulkona on niin vileää, että takki ja kaulahuivi ovat pakollisia, joten tämän trendin esitteleminen ei ehkä ole kovin käytännöllistä, mutta jotain piristystä kaivataan näihin kylmiin kesäkuun alun päi...
Tämä viikko kuluikin siis kankaanpäässä kirjansidonnan kurssilla. Ryhmässämme oli noin 14henkeä ja mukava porukka kaikenkaikkiaan. Tosi ahkeria tyyppejä kaikki meidän ryhmäläiset kun ne oli siellä aa...
Viikko kirjansidonnankurssilla sujui oikein mukavasti, hauskaa oli ja kivoja kirjoja saatiin tehtyä. Väsymys painaa silmiä kun aamuisin piti herätä jo seiskalta ja nukkumaankin päästiin aika myöhään....
Tämä viikonloppu on kulunut kauniista säästä ja ulkoilusta nauttien. Kaksi ystävääni tuli eilen kylään ja toinen jäi yöksi ja pelailtiin korttia, herkuteltiin mutakakulla, naureskeltiin ja pölpötelti...
Heissan! Tänään olen jo käynyt lenkillä, jumpannut, ostanut haaremihousut työssäoppimispaikasta saamallani lahjakortilla ja nyt pitäisi alkaa siivoilla ja pakkailla kesälomaa varten. Tässä on asu, jo...
net-a-porter
Enää kaksi työharjoittelupäivää jäljellä, wuhuu! Tänään makoilin reilun vartin verran putkessa, josta kuului kovaa kolketta (kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille ketä arvaa missä), shoppailin k...
Onpas ollut nautinnollisen ihana sunnuntai. Eilen jo suunnittelin kovasti mitä kaikkea tänään tekisin ja ohjelmaan kuului mm. muffinien leipomista, siivoamista, lenkkeilyä ja jumppaamista. Noh, äiti ...
Kolme tämän kesän suosikki väriäni. Oranssi on upea väri ja näyttää ruskettuneella iholla todella kauniilta. En ole koskaan oranssia kyllä osannut käyttää, johtuen ehkä siitä, että suurimman osan vuo...
Tämä ja ensi viikko tulevat luultavasti olemaan täällä vähän hiljaisempia, mutta kun loma alkaa niin lupaan taas olla aktiivisempi ja postata mm. siitä kesän muodista, joka on (kröhöm) vähän jäänyt.....
Wippii! Enää kaksi viikkoa työharjoittelua ja yksi päivä koulua! Aivan loistavaa:) Ensi viikolla on vain kolme päivää töitä ja seuraavalla viikolla samoin. Yksi koulupäivä on vielä tänä lukuvuonna ed...
Nyt kun puut alkavat olla upean vihreitä ja aurinko nostaa elohopean jo melkein kahteenkymmeneen voi realistisesti alkaa haaveilla tulevan kesän vaatevalinnoista. Ostoslistalla on edelleen ne haaremi...
Se on tehnyt paluuta jo jonkin aikaa, mutta nyt näyttää, että napapaitoja aletaan nähdä myös kaduilla langanlaihojen catwalkmallien sijaan. Bongasin tämän ruotsalaistyttösen StockholmStreetStyle-sivu...
You are no longer following . Undo?