Voisin kertoa tämänkin blogin lukijoille uudesta ystävästämme: Tämä löytyi huuto.netistä, mutta kuulemma näitä saa ihan kaupoistakin vielä. Minulla oli tälläinen pienenä, ja olen erittäin iloinen sii...
Heipä hei pitkästä aikaa, muistin tänään että minullahan on tämä toinenkin blogi. Tänään Alina täyttää (tai oikeastaan täytti jo) yhdeksän kuukautta, ja tyttö on hurjan iso. Viimeisen kuukauden aikan...
Pieni otukkaiseni osaa vetää itseään käsillä eteenpäin lyhyitä matkoja. Kohta se siis ryömii jo! Ei mulla muuta, paitsi että näin söpösti se istuu syömässä: Tai siis eihän se noissa kuvissa enää syö,...
Eipä taas ole hetkeen tullut kirjoiteltua, muttei kyllä ole ollut aihettakaan. Alinan taidoissa ei ole tapahtunut muutosta, eikä hampaita näy vieläkään. Niiden lisäksi odotan kovasti sitä että Alina ...
Alina nukkuu, mulla on tylsää, siispä teen listoja. Rátonilta bongasin tämän: Lihavoi asiat, jotka olet jo tehnyt. Kursivoi asiat, jotka haluaisit tehdä. Jätä korostamatta asioita, joita et ole tehny...
Mietinpähän tässä vain, että koska ne hampaat aikoo ilmestyä? Oon odotellut niitä kohta kolme kuukautta, aina siitä asti kun hurja kuolaaminen alkoi. Nykyään kuolaa tulee aivan mielettömästi, ja kaik...
Tänään käytiin puolivuotisneuvolassa. Alma kasvaa ja voi hyvin, painoa oli yhdeksän ja puoli kiloa, pituutta 69cm. Äidin iso tyttö :) Alina vierastaa neuvolatätiä ihan mielettömästi, sydän särkyy kun...
Tarina alkaa siitä kun mietin eilen illalla että Alinalla on ollut ummetusta jo muutaman päivän, ja jotain pitäisi tehdä. Neitonen saikin tänään välipalaksi ja iltapalaksi luumusosetta. En uskonut et...
Nyyh, poikaystävän parin viikon joululoma loppui tänään, ja me jäimme taas Alinan kanssa kahdestaan kotiin. Olen ihan hyperriippuvainen poikkiksestani, tuntuu niin tyhjältä kun hän ei olekaan kotona....
Toisessa blogissani kerkesin jo hehkuttamaan tämän vuoden parasta tapahtumaa, eli Alinan syntymää. Toisin kuin muista, minusta tuosta heinäkuun lopusta on kulunut mielettömän pitkä aika. Tuntuu siltä...
Jostain varastin tämän kyselyn... Pidätkö joulusta? Miksi? - Pidän, erittäin kovasti. Voisin jopa tunnustaa olevani ns. jouluihminen. Näin aikuisena parasta on ehkä joulun odottaminen, lahjojen hankk...
En ole edes tajunnut kuinka paljon aikaa on kulunut siitä kun kirjoitin tänne viimeksi. Jotenkin vain päivät lipuvat ohi, ja tekemistä onkin yhtäkkiä koko ajan. Alinakin kasvaa huimaa vauhtia, pituut...
Kuvittelenko mä vaan, vai onko toi meidän tyttö aika pulska? Ja kun sen pukee siniseen, se näyttää ihan pojalta. Se osaa olla aivan mielettömän känkkäränkkä. Mutta yleensä se on äidin pieni enkeli. M...
Mulla on kamerassa miltein kolmesataa kuvaa Alinasta, ja kun yritin siirtää niitä koneelle meni koko luuska jumiin. Kiitti. Kolmekuisesta neitosesta siis tulossa kuvia, heti kun kamera ja kone suostu...
Oltiin eilen taas kerran lonkkakontrollissa Lastenklinikalla, ja kaikki on suht hyvin. Ei täydellistä siksi, että vasemassa lonkassa on pari milliä liikkuvuutta, mutta pois paikoiltaan sitä ei saa mu...
Sain Hiireltä maailman äärissä, eli Rátonilta haasteen: Tehtävänanto: "Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän ...
Varoitus: Jos et halua lukea kuukautisista niin skippaa tämä teksti. No niin, nyt teitä on varoitettu, eteenpäin lukeminen omalla vastuulla :) Mulla alkoi siis tänään kuukautiset ekaa kertaa yli vuot...
Mulla on nyt ollut jo pidempään tosi huono äiti- fiilis, johtuen siitä että olen käynyt juhlimassa jo parina viikonloppuna putkeen. Jotenkin vain teki mieli käydä ulkona ja juhlia kun ei ollut vuotee...
Hyvin sujui viikonloppu, tosin sunnuntaina kahdeksan jälkeen aamulla alkoi olla jo niin kova ikävä pikku neitostamme että soitin äidille ja pyysin häntä tuomaan Alinan kotiin. He olivat pärjänneet lo...
Meidän pikkuisellamme on edessä ensimmäinen yö ilman äitiä, neitonen on menossa lauantaina mummille hoitoon. Panikoin jo nyt tulevaa yötä, että miten äitini pärjää vauvan kanssa, vaikka hän on minutk...
Vaatetuksesta vielä sen verran että: * Pikkuvauvan täytyy käyttää pipoa aina mennessään ulos, oli sitten kesä tai talvi. Luulin että noita vauvapipoja tarvitsee paljon, mutta oikeasti yhdellä tai kah...
Pikkuneitimme kasvaa huimaa vauhtia, pituutta on seitsemän viikon jälkeen noin 56 cm ja painoa hiukan alle viisi kiloa. Neuvolatätimme hiukan kummasteli nopeaa painonnousua, mutta totesi sitten että ...
You are no longer following . Undo?