Perinteinen sidukan ja vesimelonin maahantuontireissu etelänaapuriin on suoritettu tältä keväältä. Tallinassa oli ihastuttava sää ja pyörin itsekseni vanhassa kaupungissa äidin ollessa jossain askart...
Olen kärsinyt nyt kaksi päivää samaisesta päässäsoivasta kappaleesta kuin puoli Eurooppaa. Lauantain viisuvoittajan Euforia kyllä paranee kuuntelukertojen lisääntyessä, mutta veikkaan totaalikyllästy...
Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa vähän omasta persoonallisuudestani, kun sitä taas harjoiteltiin aamulla pakon alla. Tai no pakon ja pakon, mikäänhän tässä maailmassa ei ole pakollista paitsi verot ...
Nyt se tuli! Johan tässä ollaankin ehditty 240 päivää odotella kesää saapuvaksi, joten nuo lukemat on otettu varsin mielissään vastaan. Olen onnistunut kahtena päivänä synkronoimaan menoni niin, että...
Olen joka vuosi aina yhtä haltioissani yhdestä asiasta. Kirsikankukkien ilmestyminen kaupunkikuvaan saa minut varsin onnelliselle fiilikselle ja olenkin useana vuonna peräkkäin ollut kamera ojossa py...
Melko työpainoitteinen viikko tähän mennessä takana. Työajan puitteissa olen joutunut myös osallistumaan elämäntapavalmennukseen ja kuullut omaavani harmaan auran vaaleanpunaisen sijasta. Suhtaudun l...
Olen kuunnellut tätä repeatilla nyt kaksi päivää. Kappaleen kuulin joskus maaliskuussa ensimmäistä kertaa jossain taustalla ja olen palanut halusta tietää, mikä ihmeen bändi on tehnyt näin tarttuvan ...
IHANAA EUROOPPAPÄIVÄÄ! Toivottavasti kaikkien keskiviikko on yhtä hieno kuin minun. Jätin eilen kandin ja maanantaina oli viimeinen tentti tältä keväältä, joten koulun suhteen olen täysin velvoitteet...
Tavoitteenani oli tänään istua koko ilta opiskelemassa budjettien alijäämien ja löysän korkopolitiikan vaikutusta Euroopan talouskriisin syntyyn, mutta arvatenkin kaipasin inspiraatiota jo viiden ens...
Huomasin juuri, että eilen oli blogini nelivuotissynttärit. Hassua miten aika onkaan rientänyt ja päälle 400 postausta sisältävät käytännössä koko itsenäisen aikuiseloni käänteet - jotkin hiukan enem...
Sunnuntairaportoinnin paikka! Tämäkin viikko on vierähtänyt luvattoman nopeaa tahtia. Luennot loppuivat keväältä lukuunottamatta huomisen venäjän tuntia ja sitten olenkin yhtä tenttiä vaille opiskelu...
Taas niitä viikkoja, jolloin toivoisi vuorokaudessa olevan enemmän tunteja tai vaihtoehtoisesti kofeiniin poistavan maagisesti väsymyksen. Täysin turhan ja aikaansaamattoman pääsiäisen jälkeen olikin...
Nelisen vuotta sitten luulin Tokoinrannassa käyskennellesäni paikkaa Hakaniemenrannaksi ja kuuntelin Tavaramarkkinoiden tunnetuinta kappaletta, jonka perusteella päätin blogini nimetä. Vasta par...
Pääsiäinen on aina ollut mielestäni kalenterivuoden kaikkein tylsin juhla. Erityisesti perjantai on osoittanut vuosi toisensa jälkeen todella pitkästyttäväksi päiväksi. Tämä vuosi ei ole mikään poikk...
Oon kuvannut tänään melkein kaiken, mitä olen puuhannut päivän aikana! En tiedä kumpi on oudompi perversio; hullu mielenkiintoni lukea tällaisia postauksia, vaiko tehdä niitä itse. Heräsin kuudelta j...
Pääasiallisen sisällön elämälleni on tällä viikolla tarjonnut yliopisto. Kandiseminaari alkoi ja se on sijoitettu strategisesti aamukasiin. En ole varmaan ekan vuoden ollut niin aikaisin koululla, en...
Tänään oli Virallinen Kevätpäivä. Puin ylleni Virallisen Kevätmekon, kuuntelin Virallista Kevätbiisiäni ja kävin lounaan jälkeen hakemassa latten, jonka nautin Virallisella Kevätpaikallani Tuomiokirk...
Seminaarityön saaminen valmiiksi herätti alkuviikosta kyyneleitä ja tuskaa, mutta keskiviikkona kello 14:58 läväytin 32 sivua kanssaopiskelijoiden arvioitavaksi. Toki sitä pitää vielä korjata, mutta ...
Uh tämä viikko on tuntunut kuukaudelta. Uusi periodi alkoi ja töitäkin on riittänyt tapahtumajärkkäämisestä, toimistolla kyhnöttämisestä ja taittamisjutuista nuorison sivistyshommiin. Alkuviikosta pi...
Paluu arkeen koitti tänään töiden ja luentojen merkeissä. Tuliaisiksi Pariisista tarttui jäätävä nuha ja ikävä lumettomiin katuihin.Suurin osa rahoista kului ruokaan. Lämpöä riitti kymmenisen as...
Pääsykoepostausta on toivottu ja tämä suuressa määrin epämiellyttävä urakka alkaa jo kuumotella joitain lukijoita, joten olkaapa hyvät. Jos googlasit pääsykoeblogi+politiikan tutkimus, koskee tämä po...
Perioditaukoni alkupuoli on sujahtanut oikein kivasti Wordia tuijottaen. Pikku hiljaa alkaa kiirestressi tehdä tuloaan ja nihkeät seitsemän sivua vasta kasassa. Nyt olen onneksi lähdössä lounastauoll...
Kävin virkistävällä kolmen tunnin päiväkävelyllä Etelä-Helsingissä. Tällaisina päivinä Helsinki on maailman paras paikka.Kevätaurinko lämmitti jo sen verran, että toppatakissa tuli kuuma ja katoilta ...
ARVATKAA MINNE MUUTAN PUOLEN VUODEN PÄÄSTÄ? NO LONTOOSEEN! Päätin ensimmäistä kertaa Lontoossa käytyäni tammikuussa 2009, että tänne pitää päästä asumaan. Päätökseni on saanut tukea jokaisen uus...
Jukkiksen uutuus kuvastaa tätä päivää jokseenkin täydellisesti. Inhoan tätä aikaa vuodesta. Fiilistelen joka vuosi helmikuun lopussa alkavaa maaliskuuta ja silti se on joka vuosi aina yhtä lumi...
Viikonloppu on sujunut tähän mennessä ylläolevien kuvien merkeissä. Peruskuvio tiettyjen tyyppien kanssa iltaa istuessa on se, että allekirjoittanut ehdottaa ruoanlaittoa, mutta ei varsinaisesti itse...
Tällä viikolla on ollut poikkeuksellisen lapsekasta menoa. Tiistaina oltiin pulkkailemassa Ulliksella, mikä useiden vuosien tauon jälkeen oli varsin virkistävä kokemus. Tämän vuoden laskiaispullasald...
Yliopistossa yksi mieluisimmista asioista mielestäni ovat akateemiset pöytäjuhlat, joista vuosijuhlat sattuu olemaan lempigenreni. Iltapukua saa käyttää ikävystyttävän harvoin, eikä koko päiväksi pei...
Olen teippaillut post-it lappuja tärkeimpiin asioihin oppiakseni uutta kieltä. Tosin minulla ei ole mitään hajua, mitä sanaa venäjässä käytetään kuvaamaan mekkoa, sillä sanaa ei löytynyt sanakirjasta...
No niin, nyt pitäisi olla henkilökohtainen talous kunnossa kun sain työurakkani valmiiksi perjantaina. Tässäpä hiukan sekalaisia kuvia viikon varrelta. Aloitetaan alkuviikosta, jolloin kävimme opiske...
You are no longer following . Undo?