Istutin viime syksynä puutarhaani pussillisen scilloja eli idänsinililjoja. Istutin ne todella myöhään, juuri ennen lumen tuloa, mutta onneksi ne selvisivät yllättävänkin hyvin talvesta. Istutin sipu...
Kokeilenpas osaanko vielä päivittää blogiani?!Odotan täällä miestä kotiin ja sitten sytytämme pohjalaiseen tapaan kokon tuonne pellonpientareelle. Mutta sitä ennen pika pikaa pienet kuulumiseni.Aika ...
On se joulumieli meillekin tullut, ja meidän kuistille.Kiireetöntä joulumieltä kaikille!
Jonkun verran ollaan kesäkauden kuluessa saatu taas asioita eteenpäin talon rempan suhteen. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa, mutta aina jotain tapahtuu jossain nurkassa. Miehet kaivoivat talolle uusia...
Hui, miten aika rientää. Mutta tässä siis pyynnöstä muutama lisäkuva meidän lasten leikkimökistä. Sen on lähinnä faari rakentanut ja osviittaa on otettu vajan mitoista. Mitat ulkoapäin ovat: leveys 2...
Heissan kaikki! Olen käynyt aika hitaalla tämän blogini kanssa, mutta nyt innostuin kun minulla on puolipakollinen vapaapäivä töistäkin. Kesäloma meni hujauksessa ja innostuin lomalla mm. remppaamaan...
Tajusin juhannuspyhinä, että haluan pihasaunan. Sellaisen, jossa on myös pieni saunakamari kamiinalla, takalla tms. varustettuna. Jos vielä saisi pienen katetun kuistin, johon mahtuisi grilli sateelt...
Puutarhassa tuoksuu sateen jälkeen huumaavan hyvältä. Ihanaa juhannusmieltä kaikille kyläilijöille!
Ihanaa, vihdoinkin löysimme lammastilan, joka suostui vuokraamaan meille kesäksi lampaita. Saimme yhden ruskean ja kaksi mustaa lambia. Lampuri toi ne viikko sitten meille ja hakee ne syksyllä takais...
Hei, täällä ollaan! Päivitystahtini on hurjan aktiivista, heh. Olen ollut aika laiskalla päällä kuvaamisen suhteen, joten ei ole blogiinkaan ollut mitään laittamista. Viime viikolla kamera oli kuiten...
Pihamaa on vielä kovin riisutun näköinen, mutta ihan selvästi kasvun ihmeitä näkyy jo siellä täällä.Koivun oksan päähän ilmestyi pussi, otimme hieman mahlaa talteen.
Olen tainnut tehdä parikin postausta yläkerran veskirempan vaiheista. Ihmettelen vain, miten näin pienen tilan remppaamisessa menee niin kauan aikaa. Nyt kuitenkin vessa on ollut toiminnassa alkuvuod...
Kuistimme on ollut koko talven vain nopea läpikulkupaikka, sillä se on pysynyt pakkasen puolella lähes koko talven. Tällaisessa kuosissa se on koko talven viihtynyt ja nyt innostuin laittamaan sinne ...
Terveisiä hiihtolomalaiselta! Vitsit että olen ollut hirmu saamaton blogini suhteen. Jotenkin on nyt arkea niin paljon päivät täynnänsä etten mukamas ehdi postailemaan. Mutta josko tämä talviunisuus ...
Pihalta tänään "Pihabongauksessa" tunnin aikana havaittu:talitiainen 2 sinitiainen 1 naakka 1viherpeippo 11käpytikka 1harakka 3pikkuvarpunen 14varpunen 1keltasirkku 14varis 1Lunta riittä...
Iloa uuteen vuoteen! Näiden iloisesti tärähtäneiden kuvien myötä haluan kiittää blogimaailmaaa ja ihania blogiystäviä kuluneesta vuodesta! Vuorovaikutus on mahtava voima ja sitä saa täältä. Palj...
Joulu on jo niin lähellä ja valmistelujen suhteen olo on mukavan rento. Lahjat ovat paketeissaan ja siivotkin ovat loppusilausta vaille valmiit. Pojalle iski kuumepäivä ja ehdin tässä ladata pari kuv...
Olen jo kesällä ostanut Ikeasta kasan 50 sentin keittiöpyyhkeitä ajatuksena sovittaa ne keittiön ikkunoihin jouluverhoiksi. Ja kappas, ilman yhtään säätämistä pyyhkeet sopivat vaijeriin ja ovat just ...
Tänä iltana olen saanut rauhassa laittaa joulua. Kaverina on vain Jouluradio, jota kuuntelen läppäristäni. Monet ehtivät tekemään nyt joka päivä ihania postauksia, minulla taas on lyhyestä virsi kaun...
Napsin aamulla muutaman kuvan omasta pienestä puuhanurkastani. Harmittavan vähän ehdin täällä istuskella, mutta onneksi minulla on kuitenkin sen verran luova työ, että saan työajallakin näperrellä ih...
Sain työpostiini mainoksen ELMA-messuista, jotka ovat ensi viikonloppuna Helsingissä. Uskoisin että blogissani vierailee myös niitä, jotka haaveilevat maalaiselämästä ja maaseudun rauhallisesta elämä...
Tämä Smallablen joulukuvasto on vaan ihan pakko jakaa teidän kanssa. Aivan ihastuttavia tuotteita lapsille pukinkonttiin. Nyt harmittaa vaan se, etten tajunnut käydä täällä keväisellä Pariisin reissu...
Kaunis usva, pakkasen puremat viimeiset lehdet ja vanhan navetan suojissa talvehtivat pelargoniat. Pimeiden päivien välissä pilkahtelee aurinko. Niistä on meidän pihapiiri tehty. Syksyn lapsena...
Paluu juurille, eli remonttipostaus pitkästä aikaa. Nyt kun kesäkauden jutut saa unohtaa ja syystyötkin on suurinpiirtein tehtynä, on katse kääntynyt jälleen sisätiloihin. Ja siellä mielen päälle tul...
Kesälomalla se jo alkoi. 6 vuotias poikamme teki piirustukset unelmien leikkimökkiin, faari aloitti sen toteuttamisen, iskä toimi apumiehenä, kaikin sitä maalailtiin ja lopuksi äiti sisusti. Pikkuhil...
Meidän mukulat käyvät välillä juoksemassa pellolla. Eihän tuo viljanviljely häiriinny, vaikka muutama korsi lakoontuukin, meidän mielestä ainakaan. Tässä muutama kuva juoksulenkistä juuri ennen puint...
Lomakuukausi on ollut kuuma. Vaikka vanha hirsitalomme ei onneksi ihan järkyttävän kuumaksi lämpene sisältä, niin silti on ollut välillä helpottavaa mennä hellettä pakoon pihapiirimme aittaan. Siellä...
...tyttöni on alkanut käyttää mekkoja,hiuksia saa kammata ilman huutoa ja laittaa pompuloita, pinnejä.Nukke vauva etsittiin varastosta ja tyttö tilasi sille lisää vaatteita.Nämä kaikki olivat vie...
Nopea kesälomalaisen postaus täältä, en ole juuri koneeella ehtinyt käymään viime aikoina. Lisäksi mun läppäri vetää varmaan viimeisiään, niin paljon takkuaa tämä kone nyt. Joten ihan ilman mitään as...
You are no longer following . Undo?