Menestyvien verkkokauppojen salaisuus on yhä useammin siinä, miten kauppias on onnistunut nivomaan verkkokauppansa osaksi monikanavaista asiakaspalvelua. Tässä onnistuminen vaatii kaupan taakse tekno...
Verkkokaupassa logistiikka vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka hyvä siivu liikevaihdosta jää kaupan katteeksi. Siksi verkkokaupan ohjelmistoalustan pitää sallia erilaiset varastonhallintaan ja toi...
Verkkokaupan alkuvuosina toiminnan kehittämisen ja alaan liittyvän keskustelun kärki oli hyvin paljon teknologiassa. Sitten kiinnitettiin huomiota siihen, ettei teknologia yksin riitä ja että osaamin...
Huhtikuun alussa Google vaihtoi hakutuloksissa näkyville sivustoille viittaavaan (referrer) linkin muotoa. Tämän seurauksena on mahdollista saada selville sivustollesi johtaneiden linkkien tarkka sij...
Vajaa vuosi sitten olimme Smilehousesta mukana perustamassa yhdistystä, jonka tarkoituksena on edistää verkkoliiketoimintaa Suomessa. Syksyllä 2010 toimintansa aloittanut yhdistys sai nimekseen Verkk...
Verkkokaupan mahdollisuudet menestyä määritellään usein ennen kuin kauppias on edes avannut verkkokauppaansa. Lisää aiheesta:Verkkokaupan kehittäminen tärkeämpää kuin sunnuntaiaukiolo?Ostetaan ulkoma...
Kuluttajaverkkokauppaa luotaavan vuotuisen Suuren Verkkokauppatutkimuksen tulosten perusteella arvioimme Smilehousessa, että suurimmat kuluttajaverkkokaupan trendiodotukset liittyvät mobiiliostamisen...
Tutkimuspalveluyritys Promenade Research sekä verkkokaupan asiantuntija- ja teknologiayritys Smilehouse ovat tehneet liiketoimintakaupan iTest-tutkimustoiminnasta. Kaupan yhteydessä yritykset ovat so...
B2B-kaupankäynnin tilaa selvittäneen kartoituksen mukaan verkkopalvelujen rooli on noussut erityisen merkittäväksi myös myyntiedustaja- ja asiakaspalveluvetoisessa b2b-kaupankäynnissä. Esimerkiksi tu...
Suomalaiset verkkokauppiaat kokevat liiketoimintansa suurimmiksi haasteiksi markkinoinnin, kansainvälisen kilpailun ja teknologiset vajavaisuudet. Kauppiaiden kokemia haasteita selvitettiin Klarnan j...
Vuorineuvos Kari Neilimon mukaan kotimaisen vähittäiskaupan tulevaisuuden ratkaisee kaupanalan yritysten kyky vastata asiakaskunnan fragmentoitumiseen mm. monikanavaisella asiakaspalvelulla. Keskinke...
”Free delivery in Finland” –banneri on virkistävää luettavaa Amazon UK:n etusivulla. Parin vuoden takaiset räpistelyt ostaa joululahjat Amazonista ovat kuin paha muisto vain, oma vikani, mitäs en sel...
Brittien suurin päivittäistavaraketju Tesco on mielenkiintoinen yritys seurata. Vaikka suomalaisen verkkokaupan toimintaympäristö, sen koko ja asiakaskunnan suuruus ovatkin aika tavalla pienempiä, nä...
Erityisesti siltä ajalta, jolta muistoja ei ole. Kesälomat ovat takana. Ainutlaatuisen helteen lisäksi itselleni jäi yksi asia kesältä erityisesti mieleen. Minulle tuli pakottava tarve selvittää 1900...
Monet tuntevat Itämeren Hansa-historian. Mutta jo paljon aiemmin Itämeren ympärillä kävi kaupallinen kuhina, kun viikingit seilasivat Skandinaviasta Venäjän suuria jokia pitkin syvälle Eurooppaan ja ...
S-ryhmä ehti ensin. Siis suurista pelaajista tuoda päivittäistavarat verkkokauppaan. Mutta tämäkin on vielä alkusoittoa, vaikka sentään vahva merkki suunnasta, mihin olemme matkalla. Lisää aiheesta:E...
…on pikkuhiljaa takanapäin. Perinteisesti verkkokaupassa heinäkuuta on pidetty tammikuun lisäksi erittäin haastavana kuukautena. Näille verkkokaupan kuolleina pidettyille ajoille on yhteistä se...
Pieni joukko suuria kauppoja troolaa suuret massat, muutama kymmenen keskisuurta toimijaa koukuttaa vielä vahvasti ja tuhannet pienyritykset onkivat puroista. Esimerkiksi USA:ssa 10 suurinta verkkoka...
Kotimaa-yhtiöt kehittää verkkoliiketoimintaansa uudistamalla verkkokauppansa. Kotimaakauppa.fi on Suomen johtava kristillisten ja kirkollistuotteiden myyntikanava. Myös Kirjapaja-kustantamon teokset ...
Matkahuolto ja Smilehouse ovat sopineet yhteistyöstä, jossa Matkahuollon Pakettipalvelut tulevat tarjolle sadoille uusille verkkokaupoille Suomessa. Smilehouse liittää Matkahuollon palvelut osaksi ve...
Asiakkaiden ostokäyttäytymisen ymmärtäminen ja ennakoiminen on tärkein yksittäinen verkkokaupan menestystekijä, koska verkkokauppa on enemmän kuin kauppaa verkossa. Mutta CIOn teknologiavalintojenkin...
Minäkin haluan meille Tescon. Enkä varmasti ole ainoa. Tesco, www.tesco.com , kertoo itsestään: “Groceries delivered to your door 7 days a week. Same low prices and regular in-store offers plus reci...
Verkkokaupan asiantuntijayritys Smilehouse avaa toimiston Turkuun. Uuden toimipisteen avulla Smilehouse pystyy palvelemaan paremmin Länsi-Suomen vähittäis- ja tukkukaupan yrityksiä, jotka ovat käynni...
Muistatko valokuva-albumin, sen paksun jossa on kahisevat välilehdet? Lapsuuden kuvat on tallennettu sellaisiin -tai epämääräisiin laatikoihin ympäri ullakkoa. Niiden jälkeen on välivaihe, jolloin ku...
Verkkokauppakeskustelu pyörii useinmiten pelkästään tuotemyynnin ympärillä. Iso osa tarjoamasta jää tällöin kuitenkin mielenkiinnon ulkopuolelle. Minkä ihmeen takia erilaisia palveluita on niin rajoi...
Ylivertaista on vaikea tuottaa. Siksi tuote tai palvelu, joka on vailla vertaa tai vähintään kilpailijoiden tarjonnan ylittävää, on harvinaista. Tässä yksi käytännön esimerkki, mitä ylivertainen asia...
Smilehousen tutkimuksen mukaan nettiä aktiivisesti käyttävät kuluttajat ostivat myös taantumavuonna aiempaa enemmän verkkokaupoista. Tulevaisuudessa verkkokaupan kasvu jatkuu, mutta myös kuluttajien ...
Mitä uutta tulee vuonna 2010? Mullistuuko toimiala ja mitä uutta näemme? Ennustaminen on vaikeaa, mutta aina yhtä innostavaa. Ennen joulua asiakkaani kysyi, mikä on verkkokaupassa viimeksi ollut meil...
Smilehousessa merkit ovat selviä: työkavereiden pöydänaluset täyttyvät verkkokaupoista tilatuista joululahjoista, kun lahjat tilataan kodin sijaan työpaikalle. Mutta miten on muualla? Verkkokauppatut...
Smilehouse julkaisi asiakkailleen ja kumppaneilleen tarkoitetun kirjan. Paljon kiitoksia kerännyt julkaisu tunnetaan nimellä Verkkokaupan rautaisannos 2010. Teoksessa Smilehousen sähköisen kaupan asi...
You are no longer following . Undo?