Aikaa on vierähtänyt paluusta jo 5 kk, joista viimeisen 2 kk olen haaveillut paluusta Kreikkaan :) Tai no uudesta matkasta ja siitä, että kävisin moikkaamassa kavereita. Olen jutellut naamakirjassa m...
Eilen aamulla rannalle mennessä yritettiin ostaa junalippuja huomiselle Ateenan matkalle. Kun oltiin saatu liput Neoi Poroihin, yritin ostaa lippuja Ateenaan, tuloksetta. Mies sanoi jotain kreikaksi ...
Olin taas tänään reipas ja heräsin aamulla aikaisin ja kävelin keskustaan asioille. Postitin takkini ja yhden paidan Suomeen, jotta matkatavarat eivät painaisi niin paljoa. Tarkoitus oli lähettää use...
Täällä sitä vaan odotellaan että pääsis jo takaisin Suomeen :) Sen verran on suunnitelmat muuttuneet, että päästään yhden kaverin luo Ateenaan asustelemaan reiluksi viikoksi. Eli ens tiistaina otetaa...
Sain eilen valmiiksi uuden kännykkäpussin. Tarkoitus oli ensin tehdä Novita-lehden ohjeen mukaan hillomunkki-kukkaro, mutta valmis kukkaro muistutti enemmän Runebergin torttua tai ampiaspesää :) Napp...
Aikaisemmin kirjoitin, että meillä oli lähtöuhka päällä, no ei ole enää :) Saadaan siis olla täällä asuntolassa 27.7 asti, eikä tarvitse ostella uusia ja kalliita lentolippuja. Nyt ehtiikin sitten kä...
Tänään on ollut parhaimmillaan 37 astetta lämmintä, eli aika kuuma :) Käveltiin keskustaan ennen puolta päivää ja lämpötila oli jo silloin 33 astetta. Halusin käydä markkinoilla kuvaamassa, mutta kuu...
Oltiin siis eilen koko päivä ( 9-18) rannalla. Lämmintä ja aurinkoa riitti, merivesi oli mukavan viilentävää mutta ei silti kylmää. Porukkaa oli tosi paljon, vkloppu ja koululaisten loman alkaminen ...
Eilen aamulla siis startattiin 8.15 junalla kohti rantaa. Tilasin taksin ja ostin junaliput, kreikaksi :) Lisäkysymysten kohdalla jouduin sanomaan etten puhu hyvin kreikkaa mutta sain homman hoidettu...
Eli tässäpä jotain osviittaa näistä kreikanmaan säätiedotuksista. Tuollainen vähäpukeinen nainen keikuttelee takapuoltaan erään kanavan säätiedotuksissa. Naisen selostuskin on enemmän voihkimista kui...
Eilen/tänä aamuna olin ensimmäisen kerran klubilla täällä Kreikassa. Lähdettiin paikan päälle joskus vaille kaksi, eli suhtellisen myöhään. Klubi oli keskustan ulkopuolella, noin 4-5 km päässä. Paika...
Heräsin tänä aamuna ennen kahdeksaa, ilman herätystä :) Enkä saanut enää unen päästä kiinni, joten päätin lähteä käymään postissa asioilla. Jotta sain lähetettyä kirjeen Suomeen, jouduin puhumaan yht...
Hieman tympi tuo entinen aika haalean värinen blogipohja, joten vaihdan ainakin vähäksi aikaa tällaisen pirtsakamman pohjan tänne :) Mielipiteitä ja kommentteja otetaan mielellään vastaan. Blogipohja...
Tämä katukuva piti ottaa kun nuo puut vaan jotenkin näytti kivalta tuon liikkeen edessä. Jos en ihan väärin nää, niin tuo on leipomon myymälä, jossa on kaikenlaisia makeita herkkuja tarjolla :) Perin...
Tänään käytiin aamupäivällä palauttamassa se projekti, opettaja heitti yhtäkkiä kysymyksen, että oletteko valmiita huomiseen kokeeseen. Molemmat suu auki kuunneltiin että mikä ihmeen koe! Kukaan ei o...
Lähdettiin illalla puoli seitsemän aikaan kävellen keskustaan ja tänne supermarkettiin me oltiin siis menossa ruoka-ostoksille , mutta se jäikin sitten väliin sateen takia. Käytiin ensin muutamassa k...
Säät sentään suosivat meitä täällä Kreikassa paremmin, eilen oli noin 30 astetta lämmintä. Päätettiin juhlia juhannusta ja käytiin supermarketissa ostamassa juomista. Ostin Malibua, jota sitten join ...
Juu eli tänään ei kaikki mennyt ihan putkeen:) Jääkaapin valokotelo on irronnut muutamaan otteeseen kun olen laittanut tavaroita ylähyllylle( alahylly on S:n käytössä). No tänään S totesi muutamaan o...
Nyt on sitten fetajuusto ostettu ja pääsen tekemään kreikkalaista salaattia :) Näin myös tämän uuden Kinder Bueno-patukan, saa nähdä onko maku sitten miten hyvä. Haluan kuitenkin maistaa sitä :) Kaup...
Sovin eilen illalla, että lähden Dessin kanssa markkinoille ja S:kin päätti lähteä mukaan. Harmikseni huomasin paikan päällä, että kamera jäi asunnolle, joten kuvia paikan päältä ei ole. Ensi kerrall...
Kävelin eilen keskustaan vaihtamaan ne ostamani tennarit pienempään kokoon. Tulin siihen tulokseen, että ne 41 1/3 olivat kuitenkin liian isot. Samalla reissulla poikkesin postissa ostamassa lisää po...
Tämän kuvan otin vaan ihan sen takia kun paikka oli vaan jotenkin kivan näköinen. En tiedä mitä nuo hedelmät on, ne ovat suunnilleen kirsikkatomaatin kokoisia ja raakoina keltaisia/oransseja. Ne näyt...
Tein seitsemän jälkeen noin tunnin mittaisen kävelylenkin tässä lähialueella, tarkoituksena saada muutama kiva valokuva. No tulihan niitä otettua "muutama" :) Kerrankin on vähän viileämpi ilta, n. 26...
Tässä on nyt sitten kuva uusista kengistäni :) Tykkään niistä todella paljon, enkä usko että Suomessa tulee ihan heti samanlaiset vastaan, toivottavasti ainakaan:) Harmittaa kun pitää odottaa vielä a...
Tänä aamuna lähdettiin S:n kanssa tekemään keskustaan ostoksia ja löydettiin vihdoinkin meille tuuletin, ihanaa!!!!! Johan-merkkinen tuuletin oli tarjouksessa, 18,90 €. Siinä on n. metrin jalka ja ko...
Läksin tänä aamuna liikenteeseen ennen yhdeksää, että välttäisin pahimman kuumuuden kauppareissulla :) Tärkein asiani kauppaan oli tämä: Eli hyttysmyrkkyä karkoittamaan yölliset vieraat. Jos nyt oike...
You are no longer following . Undo?