Käytiin kahvilla Aleksin Torrefazionessa tänään Jannen ja Aaronin kanssa. Mun lempipojat
Helsingin keskustassa asuvat siskoni ovat paljon minua paremmin perillä kaupungin uusista paikoista. Eilen he veivät minut ja Topiaksen “Maailman designpääkaupungin sydämeen” Paviljonkiin...
Kävimme Then kanssa eilen moikkaamassa meidän Mamaa hänen työpaikallaan. Jännittävä paikka, ainakin Theon ilmeestä päätellen. We visited our Mama at her office.
Teemme kävelylenkit kodin lähistöllä useimmiten vaunujen kanssa, mutta eilen laitoin Topiaksen kantoliinaan ja käppäilimme rantaan. Ajattelin että Topias ehtisi ottaa hyvät torkut siinä kun tunnin ve...
BigSisillä on ollut viime aikoina studiokiireitä. Onneksi hän on kuitenkin ehtinyt hengata meidän kanssa muutaman kerran viikossa. Hänestä on ollut muutenkin iso apu Theon kanssa, jos mulla on ollut ...
Juhlimme lauantaina Matiaksen siskon Mayan synttäreitä Lauttasaaressa. Täydellinen kesäfiilis! Kesäinen meno jatkui sunnuntainakin. Menimme koko päiväksi mökille Porkkalaan isomman porukan kanssa. Yh...
Saara, BigSis, mä, Theo & Topias vietettiin tänään koko iltapäivä yhdessä. Meidän jutut (yleensä lähinnä mun ja Saaran) menee välillä vähän pölöiksi, kun ollaan paljon yhdessä. Niin tänäänkin. He...
Nämä tutit ovat olleet meillä siitä asti kun Topias oli pariviikkoinen. Aina löytyy tutti jos sitä tarvitaan, jokainen näistä on ollut käytössä vuorotellen, mutta aina joku on hukassa. Joskus yksi on...
Vietimme viime viikolla monta päivää Porkkalan mökillä. Oli paljon puuhasteltavaa – tärkeimpinä tenniskentän kuntoonlaitto, veneen laskeminen veteen ja kasvihuoneen rakennus. Minä ja Saara osal...
Aina kun on ehtinyt, Janne on kevään aikana puuhaillut meille sängynpäätyä. Se valmistui vihdoin tällä viikolla. Se on tehty tervalepästä ja viimeiseksi vahattu valkoisella pellavaöljyvahalla. Kumpaa...
Me oltiin tänään Jannen vanhempien kanssa vähän kauempana syömässä, Billnäsissä. Billnäs on Hangon tien varrella, noin 80 kilsan päässä Helsingistä. Ravintola on hienolla paikalla ison kosken vieress...
Kuten Saara parissa aikaisemmassa postauksessa mainitsi, meidän Porkkala-kausi on pikkuhiljaa alkamassa. Me käytiin viikolla Jannen isän kanssa Porkkalassa tekemässä tosi tärkeä juttu, meinaan kylväm...
Pari päivää sitten klo 21.15 ilta-aurinko valaisi meidän makuuhuoneen ja sai aikaan kauniin varjon. Ihanaa kun päivät pitenee ja kohta on kesä! Kesää mennään haistelemaan viikonloppuna Porkkalan möki...
Ensimmäiset tupaantuliaiskukat saatu (kiitos Sofia!), uusi sohva saapui eilen ja huomenna saadaan uusi telkkari – nyt saa varmaan luvalla olla aika innoissaan! Uusi koti ei ole muuten ollenkaan...
Sää todellakin suosi helsinkiläisiä tänä vappuna! Lähdimme vappupäivän aamusta liikkeelle ja pääsimme kaljaasi Astridin kyydissä pienen matkaa Halkolaiturista Cafe Ursulan viereiseen laituriin. Päivä...
Kävimme taannoisella Hangon reissulla Mimmi-tädin johdolla tutustumassa meille uuteen paikkaan Hangossa. Kävimme syömässä lohileivät På Kroken -nimisessä kahvila/ravintolassa Hangonkylän venesatamass...
Kaksi yötä uudessa kodissa takana. Nyt alkaa kaaos helpottamaan ainakin sen osalta, että kaikki muuttolaatikot on tyhjennetty. Vielä on iso työ edessä möbleerauksen ja tavaroiden järkkäämisen suhteen...
Meillä oli eilen Saaran ja BigSisin kanssa pieni nostalgiamusahetki. Tää lähti oikeastaan tuosta Saaran parin päivän takaisesta I Remember You -postauksesta. Saara keksi otsikon siihen Californicatio...
Hyvää vappua!
Meidän perheessä kesän tietää tulleen siitä, että isoisämme Mosse muuttaa Porkkalan mökillemme kesäksi. Näin tapahtui tällä viikolla ja sunnuntaina ajoimmekin BigSisin ja isän kanssa Porkkalaan käymä...
Tänään oli kaupungilla jo melkein vappu. Vannoutuneena fanina tekisi mieli ostaa yksi Angry Bird -vappupallo… 1st of May celebrations have started in Helsinki.
Jo puolet muuttolaatikoista täytetty, hyvä me! Saatiin onneksi päivällä tarpeellinen breikki, kun Saara ja BigSis kutsuivat meidät mukaan myöhäiselle lounaalle Kapteenkinkadun SushiN’Rolliin. P...
Here we go! Muuttolaatikot saapuivat tänään. Meillä on hyvin aikaa täyttää ne, sillä muutto siirtyi parilla päivällä alkuperäisestä suunnitelmasta. Joka tapauksessa, luulen että viikonloppuna ei tule...
Back to the 90′s! Meidän kodista löytyy nimittäin nykyään leipäkone. Mimmi-tädillä on Hangossa sellainen, ja saamme aina siellä käydessämme hyvää leipää. Näin myös pari viikkoa sitten, jolloin ...
Lähdettiin BigSisin kanssa aamupäivällä ulos käppäilemään kun on niin mahtavan hieno päivä. Espan nurtsikin oli jo ihan vihreä! Syötiin lounasta Aschan Café Jugendissa Pohjoisespalla. Siinä terassill...
Theon viime yö oli aika lailla tämän kuvan mukainen. No ei onneksi koko yö, mutta noin puolentoista tunnin ajan välillä 01-03. En tiedä mikä poikaa vaivasi – hampaat, mahakipu vai väärä kuun as...
Huh ei tämä viikonloppu sentään ihan harakoille mennyt muuttovalmisteluiden suhteen, vaan otettiin tänään sunnuntaina kunnon ryhtiliike. Taisi olla kevään hienoin päivä, mutta me ollaan pysytelty sis...
Me pakataan meidän nykyinen koti muuttolaatikoihin ensi viikonloppuna. Theo lähti illaksi kylään meidän isälle ja mulla oli aikomuksena aloittaa muuttohommat jo nyt etuajassa. Janne on Kasperilla käy...
Hengasin tänään yllättäen Aaronin kanssa, kukapas muukaan olisi parasta seuraa lauantaiaamupäivänä! Meno oli tosi perinteistä.. käytiin kahvilla ja sitten kierreltiin kaupungilla. Meidän kulmille, ai...
Munamiehestä puheen ollen ja hyvää viikonloppua toivotellen… :)
You are no longer following . Undo?