Nyt tarvitaan radikaaleja toimenpiteitä, että nukkekoteilu lähtee taas käyntiin. Aloitan uuden nukkekoti-blogin Bloggerissa nimellä Anitan Nukkekodit. Nähtäväksi jää, onko se hyvä ratkaisu. Jos ei, n...
Kiitokset kannustavista kommenteista edelliseen postaukseen. Kyllähän se niin on, että itse tehty on itse tehty ja sitä pitää osata arvostaa, ainakin itse... Nukkekoteilu on jälleen tauolla, sillä ti...
Vuoden ensimmäinen bloggaus, toivottavasti ei jää viimeiseksi No ei niin varmaankaan käy, kunhan saan päässäni pyörivät ajatukset ja ideat järjestykseen. Olen surffannut viime viikkoina tuntitolkul...
Myös nämä kengät ovat pyörineet mielessäni siitä asti, kun näin kenkämestari-Loten mainion ohjeen Nukkekotiyhdistyksen jäsenlehdessä 2/2009. Itse asiassa olen aloittanut kenkien tekoa jo kahdesti, mu...
Nämä bootsit mun piti tehdä jo joulukalenteriin, mutta en sitten ehtinyt. Jäivät kuitenkin kutkuttamaan mieltä sen verran, että tänään tartuin puuhaan. Väri ei ole ihan oikea, eli ruskea, mutta haita...
Joulukalenterista aukeaa nyt viimeinen luukku, jonka myötä toivotan kaikille Oikein Rauhallista Joulua!
Vähiin käy ennen kuin loppuu, tämä joulukalenteri nimittäin. Mutta niin käy myös mineilyyn käytettävä aika, pahus. Siksipä tänäänkin jotain ei-nukkekotia. Nämä tonttuset tein Tiimarin askartelupakkau...
Tänään taas ei-nukkekoti-aiheinen luukku, mutta melko pientä kuitenkin. Tämä menee tärkeän ihmisen joulukorttiin.
Tätä tehdessä huomasin, että ei saisi pitää mineilyssä taukoja, kun sorminäppäryys häipyy taivaan tuuliin, tai jonnekin...
Puuroa joulupöytään. Nyt huomaan, että kauha unohtui, höh...
Puu
Taas meinasi tulla kiire, kun piti odottaa liiman kuivumista :-) Tämä on niitä tilpehöörejä, jotka livenä on tuhat kertaa kauniimpia kuin kuvassa, kun nauhan ja helmien kimallusta ei saa sitten millä...
Öljylamppu Nannan ohjeella. Helmen olen saanut vaihdossa Nannalta ja siitä asti olen halunnut tuon tehdä. Vihdoinkin sain aikaiseksi Kahvan jätin pois tarkoituksella, hermo ei kestänyt alkaa taivutte...
Huh, tänään meinasi tulla kiirus joulukalenterin kanssa, kun muut hommat sotkee harrastuksia, höh. Tässä nyt kuitenkin hyrriä Lillin Lelupuotiin. Ja testattu on, kaikki kolme toimivat ihan oikeasti
Esipuhe: Dolls House and Miniature Scene -lehden numerossa 199 oli kiva joulukoristeen ripustus-härpäke, jollaisen ajattelin tehdä tämän päivän luukkuun. Kun olin aikani "liimaillut" mikrohel...
Tämän päivän luukusta ei löydykään mitään nukkekotikokoista, sorry. Tänään oli kädentaitopajan viimeinen kerta ja neulahuovutin siellä tämän tonttusen. Tonttu kaipaa vielä viimeistelyä, mutta hän hal...
Nyt täytyy tunnustaa, että tänä aamuna herätessäni ei ollut aavistustakaan, mitä joulukalenterista tänään paljastuisi. Aamupalan aikaan kuitenkin heräsi ajatus, että Vieno-mummo voisi vihdoinkin saad...
Joulukalenterin puolivälikuvassa jouluisia paketteja nukkekotiin. Tulostettu jälleen kerran täältä.
Tänään tämmöinen valmisruoka... öö, eikun valmistavara-esittely. Kun näin tuon paistinpannun aikanaan Villihelmi-koruliikkeessä ajattelin heti, että sehän kuuluu ilmiselvästi nukkekotiin! Kyseessä on...
Tämä menee ehkä jo vähän tuonne käsitöiden puolelle, mutta menköön. Äitini oli joskus ostanut tuollaisen sukkulan, jolla siis tehdään sukkulapitsiä, hienommin sanottuna frivolité-pitsiä. Viime kesän...
Heinäkuussa tein pyykkikorin Sheila Smithin "Making 1/12 scale wicker furniture for the dolls house" -kirjan ohjeella ja samasta kirjasta on myös tämä roskakori, joka sai loppusilauksen eli r...
Kari Tapion muistolle.
Aika monenlaisia käsityö-tapoja on tullut opeteltua, mutta vielä rittää opeteltavaa. Pitsinnypläys ja matonkudonta ovat ainakin toivelistalla. Jälkimmäiseen innostuin nukkekoti-koossa kaivettuani van...
Laatikoita penkoessani löysin tämän kuparilangasta punomani korin, joka oli vain langan päättelyä vailla. Hah, kauan oli tuota odotellut, sillä olen tehnyt tämän saman punomisvimman aikaan kuin nämä ...
Voisin kohta tehdä parfymerian, on näitä vaan tullut tehtyä jo niin monta kertaa, mutta kun se on niin kivaa! :-) Nyt tosin huomasi, että mineilyt ovat olleet tauolla, kun sormet eivät enää meinannee...
Iso pata pitää olla nukkekodissakin. Näin joulun alla porkkanoiden ja lanttujen keittoa varten ja jouluna tietysti riisipuurolle.
Näiden nukenvaunujen piti ilmestyä jo viime vuoden joulukalenterissa, mutta sattuneista syistä jäivät vaiheeseen. Nyt ne ovat kuitenkin valmiit. Vaunut olen tehnyt Marian hyvällä ohjeella, mittakaava...
Syksy on taas mennyt tilkkutöiden merkeissä, tosin tämän tyynyn olen tehnyt varmaan viime vuoden puolella. Paperitekniikka on tilkkutöissä yksi mun suosikeista ja se sopii hyvin nukkekoti-kokoisiin t...
Pastellisävyisiä muistikirjoja Lillin Lelupuotiin (sitten joskus). Kuvassa ei oikein näy, mutta sivut ovat sävy sävyyn kansien kanssa :-). Nämä, ja paljon muuta, löytyy täältä. Mukavaa joulun odotust...
... joulukuu nimittäin . Ja meikä pistää itsensä taas likoon avaamalla oman joulukalenterin vähän niin kuin viime vuoden tyylillä. Tosin sillä erotuksella, että tänä vuonna yritän saada vietyä sen lo...
You are no longer following . Undo?