Minulle ei ole oikein avautunut, että miksi puhutaan nuuskan ostaminen olevan laitonta Suomessa. Voin ihan laillisesti tilata sitä Ruotsista kunhan maksan valmisteveron Suomen valtiolle. Tuote Kpl Kp...
Matti Vanhanen sanoi IMF:ää typeräksi. Olen täysin samaa mieltä pääministerin kanssa. Toki Vanhasen kanta on hieman maltillisempi kuin omani, minusta koko IMF:n ajama politiikka on todella typerää. E...
Suomen johtava paikallislehti, helsinkiläisten sanomat, heittää kovaa natotusta kotisivuillaan.Aleksanteri Stupp on kerännyt kaikilta mahdollisilta suurlähettiläiltä lausuntoja Georgialaisen mikkihii...
"Voidaan ajatella, että oppilaittemme suoritukset täytyisi olla maailman parhaita. Mutta on myös tärkeää, että ihminen oppii viihtymään itsensä ja elämän kanssa. Oppimista voidaan motivoida ankar...
Herran jestas! Ilo valtasi minut tänään lukiessani Helsingin Sanomien taloussivuja. Siellä oltiin hartaasti sitä mieltä, että valtion tulisi hankkia omistusta pörssiyhtiöistä huoltovarmuuden turvaami...
You are no longer following . Undo?