Lomat on lusittu ja tässä vähän kuvasatoa matkan varrelta:
Pienellä viiveellä muutama kuva Helatorstain kisoista, kiitokset kuvaajalle eli Saara Kangasniemelle. Videtkin radoista olisi, kunhan ne vain saisi kamerasta koneelle. Muuten kisoista ei juuri mainit...
Onpas päässyt vierähtämään aikaa sitten edellisen päivityksen! Katsotaan, jos vaikka tässä kesäkaudella saisin päiviteltyä aktiivisemmin! Talvikausi oli aikalailla hiljaiseloa, pakkasten salliessa le...
Kuvapäivitystä tämän päivän metsäretkeltä. Sellasta ei oikein hyviä otoksia tänään saanut, johtuen siitä että se joutui kovin väistelemään minua hankalassa kalliokossa. Tämähän juontaa juurensa siitä...
Oltiin la ja su Keminmaassa agikisoissa. Aloitetaan vaikka Sellan tuloksilla. Sellalla on ollut jo pidempään ongelmia vauhdin kanssa, eikä ongelmaan ole oikein tullut ratkaisua. En sitten tiedä johtu...
Pitkän päivitystauon jälkeen meilläkin taas tapahtuu, eli osallistuin ensimmäistä kertaa virallisiin agilitykisoihin sekä Sellan että Robbien kanssa. Ennakko-odotuksia ei juuri ollut, olin toivonut s...
Ajatettelin kerrankin päivittää blogia ihan muuten vain, ilman että mitään sen kummempaa olisi tapahtunut. Robbie on sopeutunut meille tosi hyvin, Sellan kanssa pitää painia monta kertaa päivässä. Po...
Eilen otettiin Saanan kanssa synttärikuvat Sellasta. Kyllä se aika kuluu nopeasti, kun vastahan tuo oli ihan pentu vielä. Sella 2-v. Ja vertauksena 1-vuotiskuva, jotain on vuodessa tapahtunut Vielä v...
Ihan ensimmäisenä uutisena blogihiljaisuuden jälkeen kerrottakoon, että nyt on taas meidän taloudessa koirakiintiö täytetty. Eli Sellalla on siis poikakaverina täällä pieni jackrusselinterrieri Robbi...
Pikauutisena lausunnot terveystarkista; Sellalla lonkat A/B ja kyynärät 0/0 :)
Viikonloppuna piipahdettiin Seinäjoen näyttelyssä, josta Sellalle tulokseksi nuorten luokan H. Tuomarina oli ruotsalainen Anna Törnlöv, jonka mielestä vielä kesällä Sella oli Sertin ja Cacibin arvoin...
Käytiin tänään Saagan kanssa Rovaniemen Käyttökoirien järjestämässä luonnetestissä, lopputuloksena +125 pistettä. Tässä vielä pisteet osa-alueittain: Toimintakyky: +1 kohtuullinen Terävyys: +1 pieni ...
Niin hyvät kesäsäät olleet näilläkin korkeuksilla, ettei kovin paljon ole malttanut koneella istua ja päivityksetkin jääneet. Ei meille niin kovin ihmeitä kuulukaan, muutama näyttely on Sellan kanssa...
Juuri nyt on pieni hengähdystauko kesän retkiltä, joten on aikaa myös blogin päivitykseen. Edellisen päivityksen jälkeen ensimmäisenä oli reissu Jällivaaraan. Piiku-koiran sairastumisen vuoksi Saana ...
Nyt on Juhannus ohi ja mukavaa oli. Torstai-aamuna pakkasin koirat autoon ja lähdettiin Askeesin porukan kanssa Kätkävaaraan viettämään lomapäiviä. Illalla paikalle tulivat myös Kankaanpään vieraat T...
Käytiin päivämutka Saanan kanssa Keminmaan ryhmänäyttelyssä tänään. Oltiin aamulla hyvissä ajoin paikalla, kun kävimme ensin Haaparannassa vaihdattamassa uudet kesärenkaat autoon. Aamupäivän paistoi ...
Sella kävi Saanan ja Riimin mukana Harstadissa Norjassa näyttelyreissulla. Harstadissa tuomaroi Espen Engh, jolla oli päivän aiemmille roduille ollut todella tiukka linja. Gööteistä taisi tuomari kui...
Käytiin tänään pyörähtämässä Kemijärven ryhmiksessä Sellan kanssa Leni Finnen arvioitavana. Lenin mielestä Sella oli erittäin hyvä ja ulkonäöltään vielä hyvin vauvamainen :) Eipä oikeastaan sen kumme...
Vähän ehtinyt kulua aikaa edellisestä päivityksestä. Eipä meille kyllä sen ihmeempiä kuulu. Koirien kanssa pääasiassa vain lenkkeilty, johtuen emännän kiireistä opinnäytetyön ja muunkin touhuamisen k...
You are no longer following . Undo?