Päivitystahti on ollut huikea, enkä aio luvata parannusta asiaan myöskään tänä vuonna. ..Mutta eipähän tule ainakaan höpistyä turhia kun tiivistää koko vuoden jutut yhteen päivitykseen. Keväällä la...
Menestystä ja paljon kepposia uudelle vuodelle 2011! Kirjoitellaan enemmän sitten kun on asiaa. Nyt koko talven ajan ollaan oltu tosi laiskoja kaikkein lajien suhteen, tosin eipä tuoll...
Pikapäivitystä vain...jotta hengissä ollaan. Ei vain enää oikein toimi treenipäiväkirjana tämä blogi, ei me sentään ihan näin harvoin reenailla ;) Nyt ilmojen viilennyttyä ollaan retkeilty aika paljo...
Heinäkuussa jopa Kuusamossa oli yllättävän paljon hellepäiviä, joten koirien kanssa keskityttiin auringossa makailuun ja uimiseen ja sään salliessa treenailtiin vähän jälkeä, viestiä, tottista ja agi...
Viikonloppuna suunnattiin nokka kohti Tamperetta ja Agirotua. Pitää sitä kyllä olla aika pöljä, että vitsii ajaa yhden agility-kisan takia 9 tuntia suuntaansa :-O No, pöljä mikä pöljä, mutta olipa ki...
Näin se Ketku on meinannut alkaa kyselemään tottiksen osalta, erityisesti seuraamisen kohdalla paimennin on päättänyt suorittaa totaalisen musitinmenetyksen... Pipan kurssin outoileminen ei siis vali...
Tänään ja eilen oltiin Pipan eli Pärssisen Piritan tokokurssilla täällä Kuusamossa. Källin kanssa saatiin hyviä vinkkejä meidän ongelmakohtiin eli kaukoihin ja tunnariin. Källi teki töitä tosi kivast...
Niin, eli nyt on Ketkun kanssa projektina saada agilityn kontaktit kisakuntoon Agirotuun mennessä. Ollaan otettu kontakteja pääosin yksittäisinä esteinä ja tehty toistoa toiston perään. Keinu pääsi t...
Eilen oltiin Rovaniemellä jälleen hyppärillä Ketkun kanssa. Rata oli mukavan virtaava ja ainoa ongelma oli se, että en kertakaikkiaan meinannut ehtiä niihin asemiin missä milloinkin olin suunnitellut...
Eilen siis ajeltiin Ouluun korkkaamaan Ketkun kisaura agilityn saralla. Kontakteja haluan vielä varmistella ja varmistella ja varmistella ennen kuin ilmoittaudutaan agility-radalle, joten eilen vuoro...
Vaikka pihassa on nurtsia ollut näkyvillä jo useamman viikon ajan, metsästä lunta löytyy edelleen. Yöpakkaset ja päivien lämpöasteet ovat tehneet vakiolenkkipaikkaamme mahtavat kantohanget, joilla le...
Nimittäin tämä mahtava vuodatuksen blogi. Aina kun on kirjoittanut pitkät jutut niin kaikki häviää taivaan tuuliin... Taitaa siis päivitysväli harventua entisestään.. Pikapäivitys: kotitottista reena...
Voi että me ollaan koirien kanssa nautittu ihanista, aurinkoisista pakkaspäivistä! Jopa -35 astetta on ihan mukava lenkkeilysää jos vain pukeutuu tilanteen mukaisesti. Ja kerrankin saadaan valloitett...
Sunnuntaina agiliitoa maneesilla. Tein pientä radanpätkää, jossa takaaleikkauksia putkella ja hypyillä, ahtaita välistävetoja, putken pimeitä kulmia ja lopussa kepit. Källi teki oikeastaan koko radan...
Ketkulla on selvästi meneillään taas jonkinlainen hankala ikäkausi. Hakee paikkaansa koiralaumassa ja ilkeilee aiempaa enemmän snautsereille. Etenkin silloin kun talossa on vieraita, tunkee välittömä...
Täällä on edelleen jatkettu kotipiha- ja parkkipaikkatottiksia. Ketkulla selvää edistystä noudon luovutuksissa (edelleen otettu jollakin kapulaa pienemmällä esineellä siltä varalta, että tippuu varpa...
"Raittiita ja reippaita (vain vähäisissä määrin venkoilevia) joulupukkeja, 3 siankorvaa/tunti." No eihän me sitten kuitenkaan maltettu ihan alkaa lonkkaa vetämään. Kädet meinaavat loppua kesken kun...
Joulua vietettiin näin rauhallisissa ja rennoissa merkeissä: Mutta uudenvuodenaattona tapahtuikin sitten kummia. Meille syntyi ihana Pieni Neiti (siis karvaton kaveri tällä kertaa), jonk...
Lämpöistä ja Rauhallista Joulua!
Tiistaina oltiin maneesilla tottistelemassa. Källi oli oikea väkkärä: lieköhän normaalia harvemman treenaamisen tulosta vai jänskättäisikö edellisen viikon välikohtaus sen verran, että heitti ihan yl...
Viime viikolla lähdettiin Kepun kanssa autohäkinhakureissulle (huh mikä sana!) Hämeenlinnaan ja menomatkalla käytiin moikkaamassa Hansua (Ketkun kasvattaja) Kannuksessa. Reenailtiin ihanassa, lämpimä...
NYSÄNDER 2 vuotta!! Synttärilahjan iso pikkukissa sai jo vähän etukäteen; viime viikolla ripusteltiin pihapuihin lintulautoja. Nyt kissit voivat tuijotella ahmatti-tal...
Meidän talossa taitaa tuo saunan käyttöaste olla keskimääräistä korkeammalla tasolla. Ihmiset luonnollisesti hikoilevat tuolla pienessä kopissa päivittäin, mutta sen lisäksi Källi ja Ketku ovat mukan...
Viime viikolla päätettiin sitten kuitenkin lumesta huolimatta ottaa vielä yksi viestitreeni Kepulle ennen talvitaukoa. Pätkiä oli vain kaksi ja matkaa noin 350 ja 500 metriä. No, ei päästykään vielä ...
Jermulle tuli eilen mittariin 11 vuotta ja nyt voi kyllä vain todeta, että Jemppa on kuin viini: paranee vanhetessaan. Jermu on nykyisin ihanan hellyyttävä pappakoira, joka on (höperyyttään kai) alk...
Viime viikollahan tosiaan kisattiin viimeinen agility-cupin osakilpailu lumihangessa, mutta heti tämän jälkeen esteet siirrettiin maneesiin, jossa treenataan talvella sekä tottista että agilitya. Kos...
Tällä viikolla saatiin Kennelliitosta Ketkun lonkka- ja kyynärpäätulokset: lonkat C/B ja kyynärpäät 0/0. Oishan tuo C voinut mieluummin olla ihan joku muu kirjain, mutta eipä se varmastikaan tule mil...
Källi se osaa! Nimittäin johdatella meitä tasaisin väliajoin sydänkohtauksen partaalle. Kuusamoon saapuivat tällä viikolla lumi ja pakkaset. Perjantaina Källi sitten löysi koko lähijärven ainoan paik...
Viime viikolla keskityttiin nauttimaan syksyisestä luonnosta. Lenkkeiltiin niin Kouvervaaralla kuin Julmalla Ölkyllä (mahtava kanjonijärvi Etelä-Kuusamossa) istuen välillä tulilla lepuuttelemassa koi...
Kun nuo pk-kokeet eivät näköjään ota sujuakseen ja kun ohjaajan on kuitenkin pakko päästä kiusaamaan itseään johonkin kisoihin, päätettiin palata eläkelajiksi suunnitellun tokon pariin jo vähän etukä...
You are no longer following . Undo?