Eipä olla mitään ihmeitä saatu aikaan tällä viikolla. Alkaa itsellä olla aika tyhjä takki ja loma onneksi ihan nurkan takana. Tulee todella tarpeeseen. Tänään mentiin Saagan kanssa tokotreeneihin. Sa...
Käytiin juuri iltalenkillä. Panin merkille, että Friidan pimpsa näytti aika pörheältä. Kotiin tullessa tehtiin paperitesti ja kyllä, juoksut ovat alkaneet. Erittäin hyvään aikaan. Kesäkisat on turvat...
Tänään lähdettiin kevään viimeisiin uimatreeneihin Hyvinkää koirauimalaan. Mukana musta Frisco ja valkoinen Manu. Poikaosasto. Ynnä musta Friida ja valkoinen (tai sinne päin) Saaga. Tyttöosasto. Frii...
Tänään käytiin Mikkelissä tekemässä kolme kakkosluokan rataa. Reissukavereina olivat Johanna ja Rico. Tuomari oli minulle tuntematon ennestään. Hellettä pukkasi ja aurinko paistoi. Onneksi Lähesmäen ...
Eilen käytiin Friidan kanssa koittamassa möllikisoissa avo-luokan taitoja. Joita ei siis vielä kovasti ole. Kahtena päivänä ollaan treenattu avo-hyppyä. Minulle on tarjoiltu paluuta hypyn sivuitse, m...
Tänään ilmoitin Friidan möllitokokisoihin. Se nyt on ihan täysjärkistä, sillä möllitokoja on tosi harvoin ja kisakokemusta tarvitaan. Vaan ilmoitin sen AVOIMEEN luokkaan!!! Siis kaukokäskyt ovat ihan...
Eilen hylkyiltiin Santalahdessa Friidan kanssa yhden radan verran. Sen sijaan Minna ja Figo voittivat kakkosluokan, saivat sertin ja nousivat kolmosiin!!! JEEEE! Onnea! Tänään oli sitten vuorossa Fri...
Toukokuun alussa kävimme kevättä haistelemassa Minnan, Suskun, Fiian ja Joonan ynnä koirien kanssa kumparepuistossa. Minulla oli mukana vain Friida, koska mukana oli myös kamera. Kuka ei kuulu joukko...
Seuramme perinteiset Santalahden Suhinat, merenrannalliset monipäiväiset agilitykisat ovat alkaneet. Eilen kisattiin kaksi rataa Saagan kanssa. Eka, nopeampi, oli sitten hylky. Toisella radalla tippu...
Viisi vuotta sitten tämä kolmikko oli tällainen hellyttävä kimppu pienokaisia. (Santos, Saaga, Dali) Syksyn alussa olivat koivet kasvaneet ja nenän pigmentti oli parhaimmillaan. Turkkikin kasvoi pitu...
Aamulenkillä kauempaa takaamme alkoi kuulua kolinaa ja kimeää pienen lapsen ääntä. Pikkupoika siellä fillaroi pienellä pyörällään äitinsä pyörän perässä. Pyörä kolisi ja pikkupoika valitti, kun ei me...
Windyn pennut lähestyvät seitsemän viikon ikää. Ensi viikolla jo ensimmäisiä luovutetaan, Pääsinpä vielä kerran pentuja katsomaan ja kuvaamaan. Sää suosi ulkoilua. Seitsenviikkoiset lapsukaiset ovat ...
Kisan jälkeen kotona pitkän päivän viettäneet ja kisakone pääsivät kentälle juoksemaan. Kaikilla olivat energiavirrat kohillaan ja vauhtia riitti. Puissa vihertää jo. Friida kävi kaappaamassa kepin j...
Eilen oli Agi-Kotkien kisat Heinlahdessa. Tiedossa oli viisi starttia, Atan kanssa kaksi starttia ykkösissä ja Friidan kanssa kolme starttia kakkosissa. Sadetta oli luvattu, mutta ei saatu. Aamupäivä...
Vapun alla hän näytti tältä: Meidän söpö turjake Vappuna tuli tyttömäinen kevyt olo ja uusi kesänakulook. Olihan ne silmätkin tallella siellä tukan alla. Kiitos Eijalle trimmauksesta! Tänään teetin k...
Kävin tuossa vapun alla katsomassa Windyn reilun viiden viikon ikäisiä pentusia. Olivatpa ne taas kasvaneet, varsinkin Sissi-tyttö, jolle kuulemma ruoka maistuu oikein olan takaa. Ihania lapsia olvat...
Ja tämänkö pitäisi sitten olla hauskaa? miettii Friida synkkänä, kun emäntänsä näin nöyryytti häntä. Kaikesta huolimatta: RIEMUKASTA VAPPUA KAIKILLE!
Vaikka maasta olivat lumet sulaneet, oli Kivijärvi vielä jään peitossa. Sen verran huteran näköistä jää oli, ettei sinne todellakaan ollut menemistä ihmisillä eikä koirilla. Eli pikkuisen sai kytätä ...
Ainakin Friidalle. Ainakin vieraalla kentällä. Ainakin jos siellä tuoksuu paljon vierailta koirilta. Se nähtiin eilen, kun lähdettiin Katin ja Pason kanssa treenailemaan. Hyppyeste oli lastattu autoo...
Kaksi kertaa olen tällä viikolla tehnyt Saagalle kentällä tunnarin. Viisi kapulaa menosuuntaan aika lähekkäin jonoon. Eilen oli kapula keskimmäinen, tänään toiseksi viimeinen. PItkään en ole kapulaa ...
Ei, pesu ei ollut Pason syytä - tai no ehkä vähän! Sillä tänään haimme Katin, Pyryn ja Pason kyytiimme ja lähdimme laatikkotehtaan kentälle rälläilemään ja tokoilukin oli suunnitelmissa. Meidän tätit...
Pitkä työpäivä koulutuksineen takana, pari tuntia väliä ja sitten koirien kanssa treenaamaan. Ensin oli Saagan treenit. (Tälleen kun jälkikäteen muistelee rataa, ei voi olla ihan varma, muistaako oi...
Suvi - bc Jettan emäntä - heitti tänne haasteen, joka kuului näin: Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän miele...
Tuomari Allan Mattsson oli tehnyt radat, jotka olivat mukavia, mutta haasteita kyllä löytyi matkan varrelta. Friida aloitti hyppyradalla. Se tiputti poikkeuksellisesti kolme rimaa. Katsoin videolta, ...
Koska eilinen Friidan tokokoulutus oli peruttu seuran agilityiltakisojen takia, Saija järjesti korvaavan treenikerran täksi illaksi. Ja kuinkas ollakaan, me olimme siellä ainoat koulutettavat. Sekös ...
Eilen illalla se vihdoin tapahtui. Friida sai viimeisen ykkösluokan nollan ja nousi kakkosluokkaan oman seuran kisoissa. Olipas se mahtava tunne. Onhan se nolla niin hilkulla jo muutamankin kerran o...
Tokoilun jälkeen satoi tämän tästä edelleen. Siksi olikin oikein nastaa, että meillä oli iltapäiväohjelmassa uimakoulua Hyvinkäällä Manun ja Friscon kanssa. Assi sai taas jäädä talon vahdiksi, mutta ...
Tänään oli seuramme mölli-tokokisat. Vettä satoi ja ilmoittautuminen alkoi jo klo 9, mutta sinne mentiin kokeilemaan, missä vaiheessa kisakunto oikein on. Meitä ei ollut kisaamassa kuin kuusi koirakk...
Olipas Windylässä aivan ihania kolmiviikkoisia pentusia. Ne jo hiukan leikkivätkin ja olivat aivan valloittavia karvapalloja. Pojat tässä Pus pus. Pikkutyttö - ja hiukan unelias sellainen. Windy hoit...
Sunnuntaina käytiin Saagan ja Friidan kanssa moikkaamassa kentällä Jeppeä ja Goljatia, joka on jo peräti neljä kuukautta vanha. Vähän Goljatia jännitti, kun vieraat tädit kiinnostuneina haistelivat. ...
You are no longer following . Undo?