Nyt sitten on myssy ollut kallellaan tarpeeksi ja syttyi. Suunnitelmat on tehty ja kivaa on luvassa. Ekaan on jo lyöty aikataulutus lukkoon, mutta toinen on vielä vaiheessa. Siinä on vähän enemmän so...
Näyttelymatkalle lähdettiin 23.4.12 ja palattiin 3.5.12 eli tulihan käytyä 11 maassa per sivu. Aivan mahtava reissu hyvässä porukassa kuin maisemat imaisivat myös mukaansa. Kohteena oli Montenegro, j...
Olemme huhtikuun alussa ja miten voi vieläkin sataa lunta Toivoisin niin kovasti, että lumet häviäisivät ja tulisi kevät. Koirat kyllä tykkää möyriä lumessa ja tietysti kuraa ei tule sisälle, kun maa...
Noin nyt sitten sivut on eetterissä ja toivottavasti eivät lähde bittiavaruuteen www.schipperkes.fi Alkua on tehty ja tästä sitten alkaa se - toivottavasti - kehitys ja täytyy opetella, että saisin ...
Vielä rakenteilla uudet sivut, joten odottelen koska ne saan edes sellaiseksi että ne kehtaa eetteriin laittaa On tää aikas vaikeeta, mutta samalla ihan kivaakin sekä haasteita riittää - kokeilua, de...
Uusia kotisivuja tehdään parhaillaan ja katsotaan koska saan sen julkaisukelvolliseksi sillä en ole mikään tietsikkanörtti ja täytyy myöntää, että hiukka on vaikeuksia Uudet sivut ilmestyvät osoittee...
Muutama rivi viime vuodelta Alenas Honey Bee "Ninja" pyöräytti 12.12.2011 kolme suloista pentua - 2 narttua ja 1 uroksen. Kaikki saivat ihanat uudet kodit ja pentuset näyttävät aikas lupaa...
Tässä vaiheessa vaihtui Blogin nimikin sillä belgejä laumaamme ei enään valitettavasti kuulu, kun viimeinen poistui 14 v 7 kk vanhana 20.1.2012. Ei ole tullut kirjoiteltua, mutta jos nyt yrittäi...
Lähdin matkalle, ei niinkään kauas – mutta pitkäksi aikaa, ja laitoin itselleni joitakin tavoitteita. Ensinnäkin ajattelin, että teen kaikkeni viihtyäkseni sekä yritän, että aika ei kävisi pitkäksi k...
Täällä kyllä kukkii puut ja pensaat, mutta tulee vettä aivan liian usein ja etenkin liian paljon . Viikonloppuna olimme Sevillan näyttelyssä - vettä tuli kaatamalla, yök - märkää, kosteeta ja koleaa....
Niin edelleen se vain ropisee, ei näytä hellittävän. Tänään siis on juhlittu synttäreitä ja huomenna jatketaan Irman ja Markun synttäreinä. Joten mikäs tässä on kakkua mutustella Tänään siis aamulla ...
AGGGGGHHHRRRR ! Vettä tulla ropisee ja vähän liian monena päivänä. Ihan kyllästymiseen asti on taasen sadellut ja kaikki on niin kosteana. Odottaa talven taittumista ja sitä kuivaa sekä aurinkoista i...
Mukavaa, kun taasen aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Aika vaihtelevaa on tämä talven sää täällä ollut - märkää, koleaa, aurinkoa, lämmintä ja kuumaa Tässä pari videon pätkää Gibraltarin näyttely...
Niin se aika vierähtää ja täällä olemme jo olleet puolisen vuotta. Aika on rientänyt suhteellisen nopeastikin ja kaikkea uutta sekä mukavaa on tapahtunut. Hyvässä seurassa on kiva olla ja vuorovaikut...
Niin se vuosi täälläkin vaihtui ja odotin vähän jännittyneenä, että millainen pauke aattona onkaan. Lueskelin Suomen tiedotuksia ilotulitteista ja siellä oli räiskitty pitkin viikkoa ja koiria myös t...
You are no longer following . Undo?