Viime päivinä ajan tasalla oleva lehdistö on mainostanut Venuksen tulevaa purjehdusta auringon editse. En nyt oikein tiedä. Jos kyseessä olisi vaukka Marilyn Monroe hame korvissa, niin varaisin ensi ...
Itse olen kyseisen iän ohittanut jo jonkin aikaa sitten kuten omat pojatkin. Nyt tuli kolme vuotta täyttävän kuopuksemme vuoro. Tarkoitan tuota pihassa nököttävää sinistä Ford Ka:ta, jota pidän jo pe...
Nuorena ja kevytkenkäisenä se oli varmaan liikunnan ilo. Jossain vaiheessa tuli mukaan myös voittamisen tahto. Sitten se vaimeni haluun voittaa tyttöjä, ainakin lainaksi, jos ei ihan omaksi. Eikä pel...
Olen jotenkin kiintynyt nykyiseen asuinpaikkaani. Pari vuotta sitten muutimme paikkakuntaakin, mutta siltikään ei tarvinnut muuttaa fyysisesti mihinkään. Jäimme olla möllöttämään näille entisille sij...
Viikon verran olen lähitien kuraisia penkkoja tutkaillut sillä silmällä, että horjuskelisiko siellä kevättokkuraisia piikkikasoja. Ei ole kumminkaan yhtään tullut vastaan. Takavuosina pelastin kerran...
Oli aamukahvit juotu, tonnikalasämpylät syöty ja lehti luettu. Siis aivan rutiini aamu. Televisionkin avasin ja kävin tietokoneen ruudullakin katsomassa viestit ja viimeiset uutiset. Rutiineihin kuul...
Kesä lähestyy lupaavasti eikä naapurimme ja meidän välillämme ole enää mitään rajaa. Onneksi pärjäämme keskenämme hyvinkin leppoisissa merkeissä, kuten tuo rajankäyntikin osoitti. Kuusirivistö on kaa...
Nyt se sitten nurin, se rajakuusikko. Se pohjoirajan naapuri sen kaasi sahoineen. Useampia kuutioita siitä tuli, tosin ei mitään rahakasaa siitä kerry. Kunhan teemme kaimamatin kanssa tiliä, niin ...
Ei, ei kyseessä ollut taloudellinen romahdus. Putous ei olisi kovin suuri. Tulivat vain jäät katolta, koko teli katon mitalta. Pihan eli etelän sivustalta oli tullut jo aikaisemmin alas. Tien puo...
Siirtämällä tänä yönä kolmelta kelloja tunnin eteen päin saavutamme tänne Pohjolan hallaisille vainioille ikuisen kesän yli puoleksi vuodeksi. Eli kun aamulla herään - hyvässä lykyssä jo pian kahdek...
Viikko sitten lauantaina olimme lähdössä ajelemaan Esikoisen keskimmäisen 8-vuotispäiville. Jouduimme tien päälle kerrankin hyvissä ajoin. Oli ihan hyvä mieli siitä. Piti vielä käydä isossa kaupas...
"Hän oli maata monta nähnyt, oli itää ja etelää, vaan pohjoista ei ikänään...", hän lauloi pistäen vähän omiaankin. Puoliääneen kumminkin, ettei se muuttuisi hoilotukseksi. Ei hän sentään n...
Ja Herra loi maan ja taivaan. Seitsemäntenä päivänä Hän lepäsi ja jätti lumityöt ihmisille.
Pari viikkoa sitten katselin illan silmien lopseessa teeveetä ja tietysti torkahdin. Siitä sitten hetken tai parin päästä havahduin ja kuinka ollakaan, syliini nukahtanut kaukosäädin tipahti lattial...
oli tänään ylläthys. On tähän asti ollut hyvinkin keveää puskettavaa. Mutta nyt olivat vanhan pässin sarvet kovilla - tai ainakin reidet. Entisissä reisisemmoisissa oli suorastaa vapisuttava oloti...
Kuten otsikko kertoo, olen hyvin arka mies. Ennen kuin teen yhtään mitään, niin mietin ensin, että uskaltaisinko... Yleensä en uskalla ja jos uskaltaisinkin, niin en suin surmin viitsi. Viitsimine...
Tulisi edes ne kärpäset, jos kerran kesää ei ole horisontissakaan. Kirkasta siellä kyllä on. Savu nousee paksun valkoisena suoraan avaruuteen ikkunasta näkyvän lämpökeskuksen korkeasta piipusta. K...
Tätä viikkoa on hallinnut tulipalopakkanen. Jopa siinä määrin. että heräsin aamulla eteisen oven yläpuolella päivystävän palohälyttimen meteliin. Tosin se lakkasi jo ennen kuin könysin makuuhuonees...
Ja peltikatto kolisee. En varsinaisesti nauti siitä äänestä. Onneksi on toistaiseksi pysynyt kuosissa. Puutkin ovat tontilla käyttäytyneet siivosti, vaikka parin humalaisen ja yli-ikäisen koivun h...
Varsinkin, kun lumi ei kulkua haittaa. Silti oli tontilla kertynyt kaiken maailman risukkoa menneen kesän tuiverruksissa. Kun jalkakaan ei enää nouse nuoren miehen tavoin (tarkoitan ainakin niitä l...
En aioi puhua catcatistä, vaan citcoista, niistä renkaista eli kumeista, joita on neljä kappaletta autoni joka kulmassa. Valitsin ne autooni ostaessani sen (Ford Ka) reilut kaksi vuotta sitten. Osas...
Entinen meno saa jatkua! Voimme tuhota kaikessa rauhassa loputkin maapallostamme eikä eurollakaan ole mitään väliä. Ihmiskunnalle on löytynyt uusi Kepler-22 niminen uusi asuinpaikka tuosta ihan vie...
Juuri alkoi ulkona paukahdella, olivat siellä avaamassa katua. Tai onhan sitä availtu jo vuoden verran, kun vetelivät kaukolämpöputkia sinne sun tänne. Tai ei niitä tänne mäelle vedetty, vaikka kes...
Iltapuhteella teatteriohjaaja Juha Hurme pakinoi sanoista. Tällä kertaa oli kyse sanasta ´kässehtiä´. En ollut tavannut kyseistä sanaa aikaisemmin eli meitä ei ollut toisillemme esitelty, mutta taj...
En edes kunnolla hengästynyt eikä edes selkä kipeytynyt, kun kitkarenkaat olivat auton kulmissa suit sait siitä vaan. Koko homma maksoi vain kupin kahvia. No, annoin kyllä Kuopukselle työpalkkiota p...
Punanenät ovat riivanneet paria televisiokanavaa jo monta viikkoa. Periaatteessa ja myös käytännössä hyvä asia, mutta liika on liikaa kerjäämisessäkin. Niitä neniä alkoi roikkua jokaisen vähänkin t...
ennen kuin kaikki ystävät hylkäävät. Joten anteeksi pyydän kaikilta teiltä, jotka ovat tyhjää ja saamatonta sivuani kurkkineet. Vaikka olenkin syksyn lapsi ja vastikään syntymäpäivääni hiljaisuudes...
Kuopus oli lauantaina puusavotassa. Oikein viranomainen (miellyttävä nainen) kävi huomauttamassa, että pitäisi raivata isoksi venähtäneitä leppiä, joiden oksat ulottuivat reilusti tien päälle. Minu...
Kieltämättä olin itsekin sangen huolissani Euroopan Unionin ja etenkin sen rahaliiton tilanteesta. Sillä keräilenhän innokkaasti kyseisiä seteleitä, vaikkakin kovin huonolla menestyksellä. Tänne ra...
Yleisön muutamista hartaista pyynnöistä huolimatta aion jatkaa satunnaisia kirjoitelmiani tälle palstalle, koska joutavaa tilaa tuntuu riittävän. Tarkistin äsken, että sitä on tuonne alaspäin vaikka...
You are no longer following . Undo?