Eläintarhan uutuuseläimet ovat tänä vuonna mikropossut Maisa ja Pipsa. Haimme ne viikko takaperin Laurilan tilalta. Oikeastaan ne tuotiin Lahteen asti vastaan ettei meidän tarvinnut Mikkeliin asti aj...
Mikään ei ole niin tyhmää kuin blogi, jota päivitetään 2 kertaa vuodessa... Yritän parantaa tapani :) Kylmää on piisannut, mutta on tämäkin parempi kuin se jouluun asti kestänyt vesikeli. Tallissa p...
Joulunavaus oli Särkänniemessä ensimmäisenä adventtiviikonloppuna. Vielä ensi viikonloppuna Särkässä on tapahtumaviikonloppu, joten kannattaa tulla vilkaisemaan... Ohjelmaa voi tarkastella Särkänniem...
Heinäkuussa Nasua pyydettiin esiintymään Herra Heinämäki -elokuvaan . Nasu otti haasteen vastaan ja kuvauksissa Kangasalla reissasimme peräti 4 kertaa. Nasun rooli oli olla tilan vuohi ja nökötellä v...
Yöllä oli ollut aika lailla pakkasta ja päivällä aurinko paistoi ihanasti. Oli sitten niin kaunista että oli pakko kaivella kamera esille ja mennä kuvailemaan elikoita. Fapsusta saa aina niin kauniit...
Oon aika surkea blogin päivittäjä nykyisin. Mutta oikeastaan se on aina parempi, mitä vähemmän viettää aikaa koneella. Töissä on ollut hässäkkää ja kotona on jatkuvasti paljon tekemistä.Juhannuksena ...
Eläintarhalla on tänä vuonna maatiaiseläimet kunniassa! Meille tulee sinne kyyttölehmä vasikan kanssa, kainuunharmaksia täydentämään suomenlammasporukkaa ja sitten suomalaisia maatiaiskanoja.kanat ha...
Keittiöremontti on ollut jo jonkin aikaa valmis. Laitan nyt kuvia siitä.Me ei uusittu kaappeja koska nuo olivat vielä niin hyväkuntoiset ja meidän mieleen. Tuo lasikaappi on ainoastaan uusi ja sitten...
Aivan kauhea keli ollut eilen ja tänään. Sitä ennen olikin kevättä ilmassa ja oli niin ihanaa. Kuvassa Syltty eilen lumituiskeessa.Meillä tuulee niin kauheasti. Varmaan muuallakin tuulee, mutta tähän...
Tekis mieli leipoa ja ennenkaikkea syödä omatekoisia laskiaispullia. Mutta meillä on keittiöremontti meneillään ja kaikenlainen normaalitoiminta koko alakerrassa on miltei mahdotonta, niin ja yläkerr...
Kiitos Pirkolle tallukoiden ja muiden käsitöiden kommentoinnista .Laitan nyt kuvasarjan syksyltä, kun hanhet tulivat talvihoitoon ja lampikin oli vielä hetken auki. Muutamassa viikossa hanhet puhdist...
Kolme kurssikertaa takana Verkarannassa ja yksi vielä jäljellä. Laitan nyt kuvasarjan valmistusvaiheista.Palaset on leikattu, harsittu (en IKINÄ harsi mitään, mutta nyt harsin...) yhteen, ommeltu nur...
Kyllä minä jatkuvasti jotain pientä väkertelen vaikken muista ikinä töitäni kuvata ennenkuin ne matkaavat maailmalle. Syksyllä en ilmoittautunut mihinkään kansalaisopiston piireihin kun ajattelin ett...
Meille tuli siis loppukesästä kissanpentu nimeltä Sulo. Olin tiedottanut puskaradiossa että meillä olisi tarvetta punaiselle poikapennulle, ja muutaman viikon kuluttua tuli puhelu että Pirkkalassa ol...
Minulla on blogi jäänyt pahasti päivittämättä loppuvuonna , mutta nyt alan taas roikkua netissä ja koneella! Olen oikeasti irtaantunut tietokoneesta enkä seuraile netissä enää kuin muutamaa sivustoa ...
Aika ihmeellinen kesä alkaa olla kohta pulkassa... On ollut kiirettä ja tapahtumaa, eikä tännekään ole ehtinyt mitään kirjoitella. Viimeisen kuukauden pääkohdat tulevat lyhyesti tässä, kaikista sais ...
Mun on pitänyt laittaa näitä kuvia jo aikoja sitten. Hiihtolomallahan me aloitettiin Myslin ratsukoulutus, ja nyt on ratsasteltu suunnilleen kerran viikossa tai vähän harvemmin. Selässä on ollut naap...
Pakko kirjoittaa jotain ettei mene toukokuu ilman merkintöjä... Kiirettä on piisannut eläintarhalla ennen avajaisia ja kotonakin "toukotyöt" ovat olleet ajankohtaisia, netissä ei ole paljoa t...
...valokuvauksessa tärkeintä on kuvan rajaaminen. Vähän laajemmassa tarkastelussa tilanne näyttää tältä :
Ankanpoikia kuoriutui 12. Laitoin koneeseen 20 munaa, joista kolme oli tyhjiä ja 5 muuta meni sitten muuten mönkään jostain syystä. Olen tyytyväinen tulokseen, sillä mun koneessa ei ole kosteusmittar...
Myslillä on nyt hiihtolomaviikolla intensiivikurssi ratsuaasina toimimisen maailmaan. Huomenna selkään menee ensimmäistä kertaa ihminen, naapurin tyttö. Tänään selässä kävi tonttulainen, jotta Mysli ...
Kanalassa oli sussex-kana hautonut jo hyvän tovin mutta en odotellut suuria kun on ollut niin kylmiä ilmoja ja kanalassakin paikoin lämpötila pudonnut alle nollan. Yhtenä päivänä oli sitten poikasen ...
Kauhea ilma ollut tänään. Melkein -20 astetta ja kova tuuli. Harvinaista että mulla ei oo hepat kokopäivää ulkona, mutta tänään oli pakko ottaa nekin aiemmin sisälle. Pihalla tuntui että aivot ja naa...
Meidän elämää on varjostanut noin vuoden ajan vireillä ollut kalliolouhosasia. 500 metrin päähän meidän talolta on haettu lupaa kalliolouhinnan aloittamiseen. Aika karua! Viime keväänä asia tuli vire...
Jospa saisi näin kauniin sisustuselementin keittiöönkin... Tuo nuori kääpiökochi alkoi munia ja oli pakko värkätä nopeasti joku pesä sille. Kori löytyi navetan seinästä, siinä oli kesällä kukkanen. V...
You are no longer following . Undo?