Kevät on koittanut ja mammalomalta palannut Sentti on taas iskussa. Viikon sisään on touhuttu paljon sekä Mallan että Seelan, mutta myös meidän väliaikaisen laumanlisäyksen Ruttusen kanssa, sekä Hull...
Toinen fysioterapiakäynti: ANAMNEESI:Malla on ollut pirteä. Lenkit 10-20 min, eilen 30 min rauhllisesti metsäpolkua. Aamulla ja illalla 10-15 min lenkit, iltapäivällä 20 min lenkki. Liikkuvuusharjoit...
Tällä viikolla tuli neljä viikkoa leikkauksesta täyteen. Toipuminen on edennyt tosi hyvin, mutta tuli myös muistutus vielä siitä, miten pienestä voi tässä vaiheessa kaikki olla kiinni. Maanantaina a...
Senteinmätin kanssa kolme rataa jälleen. Kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata. Ensimmäinen rata oli myös australiankarjakoirien mestaruusrata. Valitettavasti loppusuoralla otettiin hylky renkaalta tu...
Ensinnäkin, tässä vähän pohdittavaa itselle siitä, kannattaako hirveästi viedä Seela nenästä kepeille... "Kun ei se osaa!" Ja paskanmarjat. Ainoastaan tuo toinen puoli on selkeesti kesken. ...
Seelan kanssa toisissa agilitykisoissa. Kolme rataa tälläkin kertaa pienelle koiralle junailtu pään menoksi. Radat tuntuivat melko vaativilta ykkösluokan radoiksi ja nyt Seelan kokemattomuus selkeäst...
Viime päivityksen jälkeen tapahtunut paljon. Kesäkuussa Malla vietti lähes koko kuun pakkolepoa, mutta ontuma ei poistunut, joten viimeinen päivä käytiin uudemman kerran eläinlääkärissä. Malla rauhoi...
Tämän kirjoittamista olen varmaan tietoisesti lykännyt, vaikka pitänyt töitä ja kiirettä hyvänä tekosyynä. Mallan ajoittaisille ontumisille löytyi viimein syy. Mallan vasemmasta polvesta löytyi tutki...
Seelan ensimmäinen tottelevaisuuskoe, tuomareina Mauri Pehkonen Luoksepäästävyys 6 Paikkamakuu 10 Hihnassa seuraamine 5 Seuraaminen vapaana 6 Liikkeestä maahanmeno 10 Luoksetulo 9 Liikkeestä seisomin...
Seela kävi äitienpäivänä testattavana Maaningalla. Tuomareina toimivat Jorma Kerkkä ja Reijo Hynynen Toimintakyky +1 kohtuullinen Terävyys +1 pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua Puolustushalu +1...
Perjantai: Lahti KV: Tuomari Hans Lehtinen Seela "Pieni narttu, jolla hyvä tasapaino. Kuono saisi olla täyteläisempi. Hyvä kaula. Sopiva luusto. Takaosan pitäisi olla paremmin kulmautunut. Pitäis...
JAT:n kisoista ei sen suurempaa menestystä, ensimmäiseltä radalta 10 ja toiselta 20. Jälkimmäisellä radalla kävi pieni työtapaturma, kun toisen esteen pituuden kompuroimisesta lähti lumipalloefekti l...
Seela Tuomari: Lena Danker Seela "17 mån, feminin tik av utm. proportioner. Välformat skalle, nosparti får ännu bli kraftigare. Fina öron, korrekt bett. Välkroppad för ålderna. Fina ben och tassar, b...
Molemmat koirat mukana tänään. Maa sulaa ja uudet kumpparit kimaltelivat harmaassa säässä. Tai sinnepäin. Ollaan me tässä välissäkin treenattu, mutta kun ei mitenkään niin innolla, että oikeasti olis...
Huh, mikä päivä!
http://www.youtube.com/watch?v =dXCTVo9C3n4 Tuli kyllä tarpeeseen a) olla tekemättä keppejä b) tehdä hankalampaa rataa c) saada kunnolla neuvoja siihen omaan tekemiseen. Mä en ole nähnyt Mallaa kosk...
http://www.youtube.com/watch?v =BQKQotKAd0k Olen onnistunut sekoittamaan Mallan ihan täydellisesti, ja tästäpä on kiva ruveta korjailemaan. Voi jeesus. Seelan agi on mennyt tähän mennessä mallikkaasti...
Tuomari: Elena Ruskovaara Seela "Viehättävä juniorinarttu. Tarpeeksi kokoa, voisi olla raajakkampikin. Kauniinmallinen pää, oikea ilme ja hyvät korvat. Eturinta tulossa. Hyvä solakka runko ja maltill...
Sunnuntaiaamun ratoksi mylläsin uuden kämpän läpi löytääkseni a) noutokapulan b) treenitakin c) targetin d) Seelan violetin pikku-Wubban. 3/4 ei ollut kovin paha saldo, mutta jättää miettimään, että ...
You are no longer following . Undo?