Kajaanin kokeen jälkeen ollaan pidetty melkoista hiljaiseloa ja treenattu paaaaljon vähemmän. En sitten tiedä miksi ei ole oikein innostanut vaikka koe menikin hyvin. Varmaan kun tuo meidän ensimmäin...
No nyt on sitten ensimmäiset viralliset kokeet käyty. Jännitys oli kauhea ja Neo hermostui myös kisapaikalla. Kehään mennessä Neo ei kuunnellut ollenkaan ja jo sivulle tulossa oli ongelmia. Mietin et...
Akkaa nyt pelottaa, jänittää, hermostuttaa - kaikkea mahdollista. Lauantaina on ihka ensimmäinen tokokoe. Sunnuntain viimeiset ohjatut treenit menivät melko huonosti, vaikka saatiinkin arvokasta tree...
Sunnuntaina käytiin Suomussalmella pyörähtämässä möllitokon takia. Kisattiin numerolla 1. Luoksepäästävyys = 10. Paikkamakuu = 10. Muut murisivat, ääntelehtivät yms. koirilleen, joten Neo ihmetteli t...
Eilen päivällä mentiin kentälle treenailemaan agilitya Riikan ja bc-neiti Islan kanssa. Kentälle kannettiin keinu, puomi, pujottelu ja useampi hyppy. Tehtiiin näistä semmoinen muodostelma, että voi h...
Ja eilen oli sitten viimeinen kerta meidän tokoryhmän treenejä, vuorossa kokeenomainen suoritus. Aloitettiin siis 5 koirakon voimin luokse päästävyydellä ja paikkamakuulla. Molemmat oli Neolla upeat!...
You are no longer following . Undo?