Viime viikko meni koirien näkökulmasta ankeasti. Työkiireitä ja flunssaa pukkaamassa päälle, ei kerkiä eikä kykene valivalivali. Tällä viikolla onneksi korjausliike eli parempia lenkkejä jo viikolla ...
Pakkaset paukkuvat täällä etelässäkin. Loppuviikoksi luvattiin jo hyvissä ajoin tosi kylmää, joten mentiin tiistaina N&I:n kanssa tottistamaan Vermoon. Oli kyllä riittävän kylmä tuolloinkin, reilu mi...
Maanantaina Nooran ja Iin kanssa Vermon parkkiksella. Paikka oikein hyvä, valaistus tuolla on ainakin kohdillaan. Samanlaista taas molemmille kuin edellisillä kerroilla. Lilin jäävät onnistuivat hyvi...
Treenattiin taas tiistaina Nooran & Inkerin kanssa koulun pihalla. Samanlaiset setit molemmille kuin viime viikolla. Ei kummempaa huomauttamista oikeastaan mistään. Lilillä oli vähän enemmän ja lii...
Tiistaina tottista lähikoulun pihalla kera Nooran & Iineksen. Lili ekana hommiin. Virtaa oli kovasti pienessä onnellisessa koirassa
Uusi vuosi on alkanut onneksi talvisesti. Saatiin vihdoin lunta ja heti tuntuu päivä pidemmältä ja olo pirteämmältä. Olin jo viime viikolla menossa innoissani hallille, mutta sitten tajusin, että juo...
Naputetaanpa jälkipolvillekin todistukseksi laiskottelusta. Eli täysin satunnainen ja epämääräinen treeni- tai treenamattomuusjakso jatkuu. Toivoisin sen jo loppuvan.. :-) Toivotaan uuden vuoden tuov...
Jälkiviikko koirille. Kesäkelit jatkuvat, niin myös jälkikausi. Simo kävi kaverinsa kanssa tällä viikolla kolme (!) kertaa jäljellä ja kerran tottistakin väänsivät. Pitäis vissiin meikäläisen luovutt...
Äää, ei ehditty taas tällä viikolla juuri mitään mainitsemisen arvoista :( Pimeys ja flunssa ja laiskuus jne. Lisäksi allekirjoittanut oli la-su ns. hunningolla ja pojat ja koirat nelistään kotona. J...
Ti tottista/tokoa lähikoulun pihalla kera Nooran & Iineksen, pitkästä aikaa. Oli kivaa, kiitti seurasta! Lili pääsi ensin hommiin. Liikaa virtaa neitokaisella. En viitsinyt tehdä sen enempää perusase...
Viikko vierähti käytännössä ilman treenejä :( Osasyynä Jonten 1-vuotisjuhlat (kyllä, pikku-ukkeli tuli jo vuoden, hurjaa tämä ajan kiitäminen!), joita valmisteltiin pitkin viikkoa. Ja käytännössä kok...
Tokoilua ti Espoon konevarikon parkkiksella. Lili: - perusasennot ja seuraaminen: nättiä! vähän edessä, mutta varsin hyvä; kenottaa peppuaan nyt vähän mun taakse, mutta tässä vaiheessa mielummin niin...
Torstaina korkattiin koirien kanssa hallikausi. Veikkolan FinnAnin hallilla on hakuporukan vuoro talven läpi ja päästiin porukkaan mukaan, vaikka hakuilusta vielä lomaillaan. Hyvä halli ja hyvä treen...
Kröhöm. Hengissä ollaan. Koitan taas vähän aktivoitua, mutta todennäköisesti kirjoittelen blogiin vähän tiiviimmässä muodossa kuin aiemmin, lähinnä itselle muistin tueksi, että mitä ollaan puuhailtu....
Karseen pitkä aika edellisestä kirjotuksesta, pah. Täytyy koittaa terästäytyä, tässäkin puuhassa. Näin kiireinen en oo, todellakaan. Kovin vähän ollaan kuitenkin treenattu. Oon näköjään tosiaan huono...
@font-face { font-family: "MS 明朝"; }@font-face { font-family: "MS 明朝"; }@font-face { font-family: "Cambria"; }p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal { margin: 0cm 0cm 0.0001...
Tällä viikolla aktiviteetteihin kuulunut lähinnä peruslenkkeilyä ja pari juoksulenkkiä. Pirun liukasta meidän vakkarilenkkireiteillä, ei kiva. Kevät sais nyt tulla pian. Toisaalta nyt huomaa, kuinka ...
@font-face { font-family: "MS 明朝"; }@font-face { font-family: "Cambria Math"; }@font-face { font-family: "Cambria"; }p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal { margin: 0cm 0cm...
Tällä viikolla ehditty juosta pari kertaa. Alkaa taas vähitellen sujua. Onneksi noi kelit näyttää nyt vähän keväisemmiltä eli kovimmat pakkaset on toivottavasti tältä talvelta nähty. Tottelut nollass...
@font-face { font-family: "Courier New"; }@font-face { font-family: "Wingdings"; }@font-face { font-family: "MS 明朝"; }@font-face { font-family: "MS 明朝"; }@font-face { ...
Kovaa pakkasta eli minimaalisesti treeniä takana viime ja tällä viikolla. Ens viikolle onneksi lupaavat jo lauhtuvaa. Ti koitin ehtiä EPK:n hallille, mutta enpähän ehtinyt ja siitä suivaantuneena käv...
Nonni, alkuun ollaan sentään päästy. Kuntokuuri ensinäkin aloitettu perheen naisväellä :) Eli juoksulenkkejä tai hölkäksi niitä pitäis totuuden nimissä kutsua muutama ehditty vetäistä. Vaikka kunto o...
Pitkästä aikaa vähän päivitystä tännekin. Meidän lauma siis kasvoi marraskuun alussa pienellä pojalla :) Pikku-ukko piti meitä jännityksessä yliaikaa eli syntyi 12 päivää lasketun ajan jälkeen. Kaikk...
Alkoivathan ne, Rampella pari päivää sitten ja Lilillä tänään. Tulevat aika tarkkaan 7 kk välein näköjään. Ihan OK näin. Tietysti varsin hyvä, että tulevat molemmilla samaan aikaan. Rampesta arvasin ...
Tahti on viime aikoina laumassa vähitellen hidastunut. Lenkkeilty ollaan suht normaalisti, myös meikäläinen mahani kanssa. Aika hyvin olen vielä jaksanut tallustella koirien kanssa 1-2 h lenkkejä, to...
@font-face { font-family: "Courier New"; }@font-face { font-family: "Wingdings"; }@font-face { font-family: "Cambria"; }p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal { margin: 0cm ...
Mökkiviikonloppu takana. Treenata ehdittiin ihan kivasti ja koirat olivat paljon ulkona. Olivat tosi aktiivisia ja rallasivat paljon keskenään pihalla. Tässä kyllä selvä ero kesähelteisiin. Silloin e...
Torstain perussetti eli Talissa tottista. Rampe pääsi ekana hommiin. Nona oli kaverinsa kanssa treenaamassa myös ja ko. kaveri oli Rampelle tuomarina. Tervehtiminen sujui hyvin. Sen jälkeen käväistii...
Eilen ei ehditty muuta kuin lenkkeillä. Käytiin Malminkartanossa ja Rampe oli vähän turhan tohkeissaan sorsista ym. Nurtsit olivat täynnä hanhenkakkapommeja, jotka yhtä aikaa ällöttivät ja kiinnostiv...
Viikonloppuna mökillä hirviökärpästen kiusattavana. Niitä oli noin miljardi! Ja aika moni muutti mun tukassa kaupunkiin… Kyseisten luontokappaleiden joukkovoimaa uhmaten tallasin jälkiä molempina p...
You are no longer following . Undo?