Jouduinkin lähtemään Pieksämäen kisaan pelkästään letun kanssa, kun Lakilla alkoi juoksut. Vähän turhauttavalta tuntui vallankin kun tiesin että Lettu ei ole Pieksämäen hallissa parhaimmillaan mutta ...
Lettu pääsi esimerkkikoiraksi kun näytin hakuryhmäläisille rullakoiran toimintaa. Otettiin tosin vain yksi pisto, mutta maalimies oli valmiina ja Letulla oli kiintorulla. Etsimään lähetin sen jonkin ...
Mikkelissä lahikaisen Marjan radoilla, hyppärillä ja ekalla agiradalla. Hyppärillä Lettu teki sujuvan ja omasta mielestään virheettömän radan, yksi este olis vaan pitänyt suorittaa takaa, Lettu päätt...
Lettu se jaksaa ilahduttaa. Viime kisoissa se pyyhkäisi radan niin hienosti että oksat pois, me ns. näytettiin nuoremmille. Pahaksi onneksi virheitä kuitenkin tulo: A:n alastulokontaktilta kun menin ...
JATtilassa kun oli tilaa ja aikaa, otin Letulle pienen ohjustustreenin. Lähinnä niitä taaksevientejä, sekä pakkovalssilla että ihan taaksevienti-vientinä. Ja tokihan ne vaikeita on, jos yhtään hätäi...
JATtilassa "iltakisat" (maxi 3 alkoi klo 18.30), tuomarina Minna Jokisaari. Eka rata oli agirata, ja sanoin heti radan nähdessäni että alku on meille vaikea. Kakkoshyppy vietiin takaa ja to...
Lettu ei ole oikein tehnyt muuta kuin saunonut ja ollut kotona - toki sen on mulla autossa mukana kun muita käytän treenimässä koska Lettu inhoaa jäädä yksin, mutta töihin se ei ole päässyt. Tärkeämp...
Lettu ei ole juurikaan treenaillut, ihan muutaman kerran ollaan käyty hallilla tekemässä jokunen pujottelut tai kontakti, tekniikkatreeneinä lähinnä irtoamista ja leieröintiä. Niinpä Kuopion kisoihin...
Lempäälään agittelemaan olin Letun ilmoittanut vain yhteen kisaan. Ja se menikin niin hyvin että hyvillä mielin lähdin kotimatkalle vaikka Lettu olisi saattanut haluta juosta vielä toisenkin radan......
Olin niin aikaisin hallilla että Lettu oli vähän yöunilla vielä... no ensi viikonlopun kisoja ajatellen olin ajatellut vain vähän vahvistaa puomin alastulokontaktia. Letullahan ei (enää) pysäytyksiä ...
Lettukin pääsi käväisemään Koirasportti-uimalassa. Vähän sitä ällötti kun vieras ihminen oli altaassa sen kanssa mutta kun vähän päästiin lelua heittelemään alkoi Lettukin rentoutua ja uimataitohan s...
Hallilla vähäsen agittelua. Lähinnä vauhdikkaita pujotteluja ja putkia muutaman apuhypyn kera. Pujottelulla koitin nyt itse pysyä kaukana mutta silti teetin myös hankalia sisäänmenoja, Letullehan on ...
JATilassa aamulla oli edelliseltä illalta jäänyt mukava hyppyradanpätkä (numeroineen siis) jonka Letun kanssa menin kokeilemaan. Jätin sen kahden esteen taakse, eikä sillä ollut aikomustakaan karata ...
JATin viimeiset kisat tälle vuodelle. Lähdettiin jo aamusta liikkeelle kun Askolla oli jääkiekkopelit, joten koirille kisa oli vähän niinkuin pidemmässäkin matkassa, koko päivä autossa siis. No onnek...
JATin hallilla kävin vähän varmistelemassa puomin kontakteja viikonlopun kisoja silmällä pitäen. Laitoin namialustan alastuloille joka kerta. Otin myös ihan pientä radanpätkää ennen puomille menoa ja...
Vaikka noin teoriassa Lettu on eltsulla tottistelusta, otin sille yhden luoksetuon stopin kun lihapaloja jäi nuorison treenaamisesta. Laitoin kaikki lihat kuppiin Letun taakse, kävelin säädetyn matka...
JATin agikisoissa. Ajattelin jo että jos Lettu jää tokosta eläkkeelle, alkaisi se joutaa eltsulle myös agilitystä, mutta näiden ratojen jälkeen tulin kyllä toisiin aatoksiin. Rouva nimittäisn pisti i...
Kuopiossa kävimme tokokokeessa joka sai nyt olla Letun viimeinen. Se on vaan niin oppinut ettei kokeessa kannata juuri tehdä mitään - tai kannattaa tehdä vaan mitä huvittaa. Nythän se on viimeaikain ...
PT:n kanssa Aholaidassa, satoi vettä ja oli kylmä, yäk! No nopeasti pikkutreenit kaikille koirille kuitenkin. Metallinouto, se yksi. Uusi keskikokoinen kapula jota Letun piti ensin vähän käännellä en...
MM:n kanssa palloluoksetulotreeni Aholiadassa. Oikein kivaa :)
Aholaidassa ja kun kerrankin oli treenikaveri, piti ottaa sitä luoksetulon stoppia niin että kaveri palkkaa pallolla taaksepäin. Kolme toistoa, kahdessa ekassa pysähdys seisomaan josta palkka, kolman...
Kotipihassa tunnaria pitkästä aikaa. Laitoin kaikki kapulat yhdellä kertaa jotta ne väärät eivät "maatuisi". Sitten uusilla toistoilla kun käytin samoja vääriä, potkiskelin niitä vähän eri ko...
JATtilassa. Tein radanpätkää jossa oli mahdollisuus vedättää oikein kunnon vauhtiin. Siellä täällä haltuunottoja ja niistä palkka pallolla. Myös erikseen pelkkää putkea josta ulostullessa pallo. Puo...
Aholaidassa taasen. Ihan ekaksi rakensin ruudun ja koska Aholaidassa ei voi laittaa makupaloja palkaksi lintujen takia, laitoin ruudun takaosaan pallon jonka eteen tein vielä vähän hiekkakekoa jottei...
Kotipihassa, lähinnä perusasentoa ja seuraamisen liikkeellelähtöjä naksuttimen kanssa. Oli vähän omat kädet sekaisin, en muista miten olen aiemmin pitänyt, nyt oli naksu vasemmassa kädessä ja se selv...
Pikkuhiljaa takaisin tottiksenkin kimppuun: Aholaidassa testailin seurraamista jossa oli taas nähtävissä suunnattoman innostuksen aiheuttamaa edistämistä ja käännöksien ennakointia mutta muuten aika ...
Arvelin että Lettu olisi mennyt huonoon kuntoon hoidossa ollessaan mutta ei se ainakaan päällepäin näyttänyt mitenkään "köyhtyneeltä". Lisäksi se oli ystävystynyt hoitotädin kanssa niin että ...
Killerin parkkiksella Letulle pari metallikapulan noutoa. Vaikka periaatteenani on että kerran vain otin nyt kaksi kun Lakille piti näyttää kuinka taitava Lettu on kun se osaa tuoda metallin. Ja hyvi...
Voi voi, nyt on Letun treenailut jääneet kyllä tosi vähiin. On ollut työväsymystä ja opiskelukiireitä ja sitten oli vielä tuo Letun vatsaepisodi (nyt se on kunnossa tänk gaad). Ja näinhän se sitten ...
You are no longer following . Undo?