Olen alkanut pitää blogiani uudella sivulla. Lue uusia juttuja sivultani www.annikalapintie.n et
Vuosien varrella olen pikkuhiljaa tottunut siihen, että Sdp:n kansanedustaja Erkki Tuomioja on usein lakien valmisteluvaiheessa äänekkään kriittinen ja vastahankainen oman puolueensa enemmistöön nähd...
Eduskunnassa käsiteltiin tänään jätevesiasetusta. Asetus on epäonnistunut ja se tulisikin kumota ja kirjoittaa kokonaan uusiksi. Jätevesiasetuksen tavoitteena on parantaa vesistöjen tilaa. Tavoite on...
Vauhdikas ja värikäs Ylen pääjohtaja ei saanut jatkoaikaa, vaikka monet pitivät häntä pätevänä ja uudenaikaisena johtajana. Facebook-mies ei vakuuttanut vanhaan jumittuneita. Enemmistö päättäjistä ka...
Turussa opiskelijat kerääntyivät tänään Yliopistonkadun kävelykadulle mielenilmaukseen vaatimaan opintorahan sitomista indeksiin. Helsingissä mieltä osoitettiin eduskuntatalon portailla. Samaa vaatim...
Eduskunta käsittelee tulevana syksynä hallituksen esitystä Selkämeren kansallispuiston perustamiseksi. Esitystä on nyt muutettu niin, että kaikkien osapuolten näkemykset on otettu huomioon ja saatu a...
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoi demarien eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Tampereella, että kokoomus ja vasemmistoliitto ovat jämähtäneet kylmän sodan maailmaan. Urpilaisen mukaan kokoomuks...
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen pitää Kansan Uutisten haastattelussa perusteltuna yleisen eläkeiän nostamista jopa 70 vuoteen. Uskomattoman paksua puhetta, kun muis...
Eduskunta hyväksyi tänään kahden uuden ydinvoimalan rakentamisen. Päätös on erittäin valitettava ja vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Omat perusteluni vastustaa ydinvoimaa ja edistää uusiutuvaa ene...
Eduskunnassa keskusteltiin tänään esityksestä kahden uuden ydinvoimalan rakentamisesta Suomeen. Ehdotin vasemmiston ryhmäpuheessa hallituksen päätösten kumoamista. Ydinvoima on surkea ratkaisu niin i...
Aamun hätkähdyttävä uutinen oli, että sisäministeri Anne Holmlundin (kok) ei aio esittää puoliautomaattisten käsiaseiden täyskieltoa. Kauhajoen joukkomurhan tutkintalautakunta suositteli puoliautomaa...
Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan hallituksen selvitykset antavat Afganistanista hyvin erilaisen kuvan kuin armeijan kuvaukset. Hallituksen Afganistan-selonteko ...
Iltasanomien nettisivuilla oli tänään hätkähdyttävä uutinen. Financial Times-lehden haastattelussa Sampo-konsernin hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroosin katsoo, että Euroopan maiden pitää lopett...
Tämän viikon järkyttävä kansainvälinen tapahtuma on ollut, kun Gazan saartoa ohittamaan pyrkinyt kansalaisjärjestöjen ja aktivistien avustussaattue joutui Israelin armeijan hyökkäyksen kohteeksi. Lai...
Eduskunta käsitteli eilen takuueläkettä. Samassa yhteydessä Vasemmisto esitti kaikkiin kansaneläkkeisiin 40 euron tasokorotusta. Korotus parantaisi niidenkin eläkeläisten asemaa, joita pelkkä takuuel...
Kesän tulo näyttää vuodesta toiseen Turussa merkitsevän myös roskien lisääntymistä. Onneksi roskat on nyt päätetty kerätä säännöllisesti myös kesäviikonloppujen aikana. Mutta roskaongelma ei päät...
Huomenna eduskunta aikoo hyväksyä, että Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon saa rakentaa 320 vuodepaikan hotelli nykyisen pienemmän hotellin sijaan. Perusteluna on esitetty hotellin ja sen ympäris...
Eduskunnassa käsiteltiin tänään eurooppalaista vakauttamispakettia. Paketin taustalla on se, että kansainvälinen rahoitusjärjestelmä on perusluonteeltaan epävakaa. Eikö ole jo kaikille selvää, että s...
Tänään eduskunnassa alettiin käsitellä Kreikan tukipakettia. Suomen valtion pitää ottaa 1,6 miljardia euroa lisää lainaa, jotta tämä summa voidaan lainata edelleen Kreikalle. Edes asiaa esitellyt val...
Islannin tulivuorenpurkaus osoitti Euroopan lentoliikenteen haavoittuvuuden. Osa ihmisistä jäi odottelemaan pakosta pitkäänkin lentoa. Joillekin seuramatkalaisille matkatoimistot järjestivät bussikul...
Eduskuntaan tuodaan kohta esitys lisäydinvoiman rakentamisesta Suomeen. Pelkään, että ydinvoimaloita halutaan rakentaa enemmän kuin vain yksi lisää. On päätöntä rakentaa Suomeen lisää näitä maailman...
Pääsiäisen jälkeen työ eduskunnassa on päässyt taas täyteen vauhtiin. Eipä ole oikeiston lyhytnäköinen politiikka lomalla yhtään parantunut! Huolestunut kansalainen otti minuun yhteyttä, koska Turun ...
Käsittämätön venkoilu Ylen rahoituksesta jatkuu aina vaan. Kuinka ihmeen kauan tätä asiaa täytyy oikein pyöritellä ennen kuin esitetään rahoitusmalli, joka on myös yleisen oikeustajun mukainen? Vase...
Naton perusongelma on, ettei sen olemassaololle löydy kestäviä perusteita. Järkevää vastausta kysymykseen: "Mihin ongelmaan Nato on vastaus", ei ole olemassa. Torstaina Helsingissä Kalastajatorpa...
Eilen Vasemmistoliiton välikysymykseen vastasi sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) . Missä piileskeli rahakirstujen päällä istuva valtiovarainministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja J...
Sotilaskuri rajoittaa karkeasti sotilaiden itsemääräämisoikeutta. Sotilas on pakkotyössä. Näin on kautta historian aina ollut. Tätä on aina perusteltu maanpuolustuksen tarpeilla. Tämä asia on tunnu...
Hallitus haluaa pidentää työuria opiskelua tehostamalla. Kuinka kummassa tämä voi onnistua, jos samalla opiskelijoiden toimeentulo heikkenee jatkuvasti? 16-25 –vuotiaiden ammatillista perustutkintoa...
Osallistuin sunnuntaina toisen kerran elämässäni BirdLifen pihalintujen bongaukseen. Viime vuonna siihen osallistui 15 000 ihmistä 10 000 pihalla. Se oli jännittävää, ihan kuin jossain kilpailussa. Y...
Suomen hallitus päätti viime viikolla kasvattaa Suomen sotajoukkoja Afganistanissa. Suomella on nyt Afganistanissa 121 sotilasta. Määrää aiotaan nyt kasvattaa lähes kahteensataan. Hallitus ei välittä...
Tuloerot ovat Suomessa kasvaneet niin, että nyt on otettu takapakkia jo yli neljä vuosikymmentä. Viimeksi täällä oli yhtä suuret tuloerot 1960-luvun alussa. Kunnallisverot, maksut ja vuokrat nousev...
You are no longer following . Undo?