Neulojan vuotta rytmittävät mitä erilaisemmat tempaukset: on sukka-, lapas- ja pipokuukausia, Langatonta Lokakuuta, Lankahamstereita, erilaisia Ravelryn porukoiden pieniä tempauksia kuten nyt huhti-t...
Olisiko keväisen auringonpaisteen syy vai mikä, mutta viime aikoina puikoilla ja koukulla on ollut enemmän puuvillaa kuin aikoihin - enkä oikeasti edes pidä puuvillan neulomisesta! Mutta pahvilaatiko...
Facebookissa oli linkki Dropsin pääsiäiskalenteriin ja jotenkin nuo kalenterissa olleet tiput alkoivat pyöriä niin häiritsevästi mielessä, että satunnaisen virkkaajan oli pakko taipua ja ostaa kerä k...
Onpa tosiaan aika kulunut - käsitöitä on valmistunut vino pino, mutta tärkeimpänä kaikista perheemme on kasvanut tammikuun loppupuolella ja aika on sen jälkeen lentänyt! Joten tässä kuvakavalkadia v...
Tätä syksyä on leimannut odottaminen - vauvan syntymän odotus, joulun odotus, äitiysloman odotus, viikonlopun odotus... No, vauva ja joulu antavat vielä odottaa itseään, mutta yhtäkkiä työkiireet vai...
On se kumma, että vaikka lähes päivittäin puikot heiluvat ja lankakerät pyörivät siellä täällä, ei kuitenkaan tule mitään valmista. Pienillä puikoilla ohuesta langasta villatakin neulominen ei ole hä...
Niin se vaan kesä meni ja Kesäyön hullutus sen mukana. Ensimmäisen hulluttelu kuukauden jälkeen oli vakaa aikomus blogata siihen mennessä valmistuneet, mutta niin vain kuukausi vaihtui ja bloggaamine...
Alkuun kiitokset kommenteista, niitä on aina mukava saada ja lukea, vaikka itse olen aivan liian laiska kommentoimaan joka kerta kun jossain piipahdan. Mutta yritetään parantaa tapoja. Kovin viileält...
Pojille iski akuutti kevätpipon tarve ja kauppareissulla kärryyn lensi pari kerää Novitan Miamia - puolet puuvillaa, puolet akryyliä... Tällä kertaa lankahifistely jäi taka-alalle, sillä pikkukaupung...
Jos toukokuu on laulun sanojen mukaan keltainen, niin minun huhtikuuni on ehdottomasti vihreä: vihreitä koruja, vihreä huivi, vihreitä taimien alkuja purkeissa ja vihreitä puutarhamietteitä päässä......
Tämänkin bloggauksen voisi aloittaa "pitkästä aikaa", mutta näkeehän sen nyt muutenkin, että blogi on viime aikoina jäänyt harmillisen vähälle huomiolle - mutta nyt on sentään jotain esiteltä...
Niin se vaan tammikuu meni ilman, että sain mitään valmiiksi: arkielämä rytmittyy kovasti töiden-kotitöiden välille ja muutamina vapaa hetkinä yritän livahtaa kotoa jumppaan tuulettumaan taikka maast...
Vuoden vaihde toi mukanaan isoja muutoksia, hoitovapaa päättyi ja ensimmäinen viikko työn parissa meni kuin siivillä. Neulomaan en juurikaan ole ehtinyt, mutta joulun aikaan sain sentään jotain valmi...
Kyllä täällä vielä neulotaan, vaikka perinteiseen tapaan joulukuussa on kädet täynnä kaikenlaista. Neulotaan, vaikka valmista tuntuu tulevan välillä tuskastuttavan hitaasti. Joululahjoja en juurikaan...
Taas on yhdet Tampereen Kädentaito- messut takana. Tyhjä reppu ei ollut tyhjä kotiin tullessa ja kaupungilta löytyi messujen jälkeen paljon muuta hyödyllistä (ei neulontaan liittyvää). Vuosi sitten m...
Marraskuu on mennyt pääasiassa lankoja hamstratessa - erehdyin antamaan Wollmeiselle pikkusormen ja laulun sanojen mukaan se vei koko käden... Mutta Saksasta kotiutuneista vyyhdeistä ei vielä ole ...
Vihdoin viimein säät olivat suotuisia, aikataulut yhteneviä ja lapsukaisten leikkiessä hiekkalaatikolla saimme neulovan ystävän kanssa kuvattua villatakkini - villatakki on ihana, mutta mallin mitois...
Onpas tuon otsikon keksiminen taas hankalaa - jotenkin tuntuu, että useampi edeltävä postaus sisältää otsikossaan sanan "sukka", joten nyt jotain muuta. Sään kylmettyä tuli lapsille akuutti p...
Pikkuhiljaa alkaa sukkien neulominen tympiä, yksi pari vielä, niin sitten on Sukkasato omalta osaltani korjattu. Viime viikonloppuna tikuttelin hieman kiireellä yhdet sukat Sotilaskotiliiton keräykse...
Tempauksesta toiseen - vielä on Sukkasadon korjuu kesken, mutta niin vain lupauduin apuemännäksi Lapaskuuhun. Eli marraskuussa neulotaan lapasia, ilmoittautua voi Lapaskuu- blogissa. Joten mars, mars...
Yllätys, yllätys, täällä neulotaan edelleen sukkia. Kuluneen parin viikon aikana sukkien neulominen on kietoutunut hyväntekeväisyysteeman ympärille, sillä ensiksi paikkakunnan palokuntanaiset päättiv...
Jos viimeksi oli sadonkorjuusuunnitelmia, niin tällä kertaa on jo sadonkorjuun vuoro - kolmet sukat neljästä aloitetusta parista ovat valmistuneet sukkasadon alkamisen jälkeen kahdessa viikossa. Ensi...
Huomenna alkaa sitten pari kuukautta kestävä Sukkasadon korjuu ja sen tiimoilta on tullut kaiveltua lankoja esille, haettua malleja ja puikkoja. Tästä kasasta olisi tarkoitus aloittaa: Sekalainen seu...
Harvoin tilaan kirjoja ennakkoon, mutta Cookie A:n sukkakirja "Sock Innovation" oli sellainen, jota odotin kuin kuuta nousevaa - ja mitä sille sitten tapahtui? Kirja päätyi selailun jälkeen m...
Ilmoittautuminen Sukkasadon korjuuseen on lähetetty ja starttia odotellessa on hyvä tehdä viimeistelyharjoituksia - eli sukkia:) Heinäkuussa oli sukanneulontahaasteena kirjoneulesukka tai mysteerisuk...
Kesäyön Hulluttelun jälkeen eivät puikot pitkään saaneet levätä, sillä taisi pieni hulluuden poikanen jäädä takaraivoon ja aloitin pienen ajan sisällä kolmet sukat ja yhden villatakin. Kirjoneuletta,...
Ji-haa!! Heinäkuuta on vielä reilusti jäljellä ja sain tänään viimeisen Kesäyön Hulluttelu- neuleen valmiiksi, napit ommelluksi ja langanpäät päätellyiksi. 26 projektia vajaassa kahdessa kuukaudessa,...
Tässäpä olisi ryhmäkuva viime kertaisen postauksen jälkeen valmistuneista neuleista: Isoimpana Kesäyön Hullutus- neuleena oli Pikkuveli - taasen, neljäs tänä vuonna... Tämän kertainen Pikkuveli on me...
Vakaa aikomukseni oli tehdä kolmannen viikon KYH-neuleista oma postauksensa jo viime viikolla, mutta niin vain aika meni ja neljäskin KYH- viikko meni. Mutta tällä kertaa lyhyesti KYH-juttuja: Kolman...
Kesäyön Hullutuksen toinen viikko meni kuin siivillä ja neulekoriin on taas lentänyt jos jonkinlaisia aloituksia - onneksi myös valmiita neuleita on muutama, että kori ei ihan tulvi yli reunojensa. ...
You are no longer following . Undo?