Kotiseura Hämeenlinnan Kennelkerho palkitsi Lican vuoden 2011 parhaana Etsintäkoe koirana
Treenikaverin blogista löytyy tekstin lopusta linkki videoon (klikkaa Raw 12 vko), jossa taustalla seikkailee Licca. TÄSSÄ linkki blogitekstiin. Lican harjoituksista näkyy pätkä EVL ohjattua ja hidas...
Ilmoittautuminen. Kaikki jäävät apparin kanssa putkeen. Istumisessa ei istunut täysin syvään vaan jäi max. viiden sentin rako. Maahanmenossa hidastelua. Seisomisessa ekalla kerralla kaksi ylimääräist...
Merkkejä yksittäin, kahden leikkinä ja ohjatussa. Ohjattua haasteellisesti. Haettavan vieressä yleisöä ja tavaroita. Samalla suunnalla myös toinen merkki. Vaikeuksia oli, muuta onnistui kuitenkin lop...
Ruudun korjauskäskyjä targetilla ja ilman. Ruutu eri paikassa toisella kierroksella. Ruutuun lähetettäessä häiriö merkki matkalla ja oikean merkin takana "tuijottava yleisö". Yhdessä kohtaa h...
Vuosi sitten tilanne näytti tältä. Vuoden 2011 päätavoitteet toteutuivat osittain, mutta toisaalta saatiin extraa toteutumattomien juttujen tilalle. JK3 1-tuloksia oli tilauksessa 2 kappaletta, mutt...
Olipa pelottava ja piinaava viikonloppu Perjantai iltana leffan katselu sujui normisti. Licca nukkui pedissään telkkarin vieressä kaikessa rauhassa. Vähän ennen puolta yötä ihmettelin, miksi se kerj...
Hallilla. Meni paljon paremmin kun eilen, onneks Ehdin jo huolestua etenkin tunnarista. Nyt Licca teki tunnarin hienosti. Nenätyö hyvä eikä pureskelua. Seuraamista ilman liikkuria. Kaukoja isoilla h...
Pitkästä aikaa vanhan tokotreenikaverin kanssa kentällä Licalle kaikki EVL -liikkeet putkeen ja lopuksi vielä ruutu uudelleen. Tällä kertaan luoksetulon maahanmeno onnistui Ei mikän huippu, mutta i...
Ilta kusetuksen yhteydessä EVL luoksetulon stoppeja. Maahanmenot olis voinu olla tehokkaampia. Seisomiset oli hienoja
Licalle täysin uusi vieras rata. Maastopohja oli haasteellinen. Koirat ja ohjaajat joutui tekemään töitä päästäkseen eteenpäin. Päätin tehdä harjoituksen jossa otan kaksi kierrosta, molemmilla pelkät...
Samalla radalla hakua kun viimeks. Rata reilu 100 metriä, max. 150. Lähes tyyni sää. Ilma kuitenkin liikkui heikosti ja pyöri ainakin aikaisemmin yhden pennun tuulitreenin aikana. Lican löydöt oli e...
Iltalenkillä "takapihan kentällä" EVL luoksetulon stoppeja. Ihan kohtuullisia. Jos otin seisomisesta eteenpäin liikettä, niin pyrki ennakoimaan tule -käskyä. Muuten ei ihmeempää valittamisen ...
Liikkuritreeneissä Licca teki seuraamista, ruutua ja metallia. Seuraaminen oli melkoista keulimista. Etenkin juoksussa on vaikeaa löytää oikea tapa puuttua loikottamiseen. Ruutu oli vaikea. Reunanauh...
Tänään päivähaussa treeni oli sellainen, että ensin tuomarille ilmoittautuminen ja etukulmiin löydöt, that´s it! Licca takaisin autoon ja uudestaan viimeisenä radalle samanlaiseen harjoitukseen. Ensi...
Licalle uusi rata. Tyyni sää. Rata 200 metriä. Kolme löytöä: etukulmat ja vasen takakulma. Piilot: kiven takana, kuusessa, "pusikossa". Laitoin keskilijalle etenemismerkkejä matkojen hahmotta...
Alaosaston talkoitten lomassa tehtiin Licalle palautustreeni kokeesta. Harjoitus oli nousujohteinen ja mukavasti maalimies sai suututettua Licca-Hukkasen Nyt voin jättää hyvillä mielin Lican talvita...
Eilisiä piilonkiertoja pallopalkalla. Kuvat: Virve Lampinen
Ärsyttävää!! Huomiseksi oltiin varalla EK3 kokeeseen - ei soittoa Ens viikonlopuksi oli paikka pelastusjälkikokeeseen - koe peruttiin hirvijahdin ja liian pienien maastoalueiden vuoksi Rauniokokeis...
Lican peltojäljessä oli tänään uusia asioita. Pohja oli uusi. En tiedä hienoja nimiä erilaisille tavoille kääntää peltoa, mut tämä oli sellaista savimutaa missä oli siellä täällä törröttämässä harvak...
Licalla on ollu kolme kokonaista huilipäivää treeneistä. Licca kävi tänä aikana tutustumassa uuteen hoitolaan mun reissun aikana. Licca vaikutti tyytyväiseltä oloonsa, joten tonne voin viedä toisteki...
Licalle uusi rata. Kolme löytöä. Jokaisella ilmaisu hyvästä sarjasta. Rata n. 150 metriä? Rata tallattu. Tuuli heikko. Ensimmäisellä pistolla tökkäs pariin kymppiin. Odotin mitä tapahtuu, loikki leir...
Koulutusvuoron päätteeksi liikkurointitreeniä. Licalla testattiin kehän toimivuutta ruudun ja ohjatun osalta. Ruutu ok. Ohjatussa meinas kaahata suoraan kapulalle. Kielsin, korjas merkille ja siitä l...
Ensin kolme janaa samoin kun eilen. Yhteenkään en ollu täysin tyytyväinen. Jatketaan harjoituksia! Sen verran muutosta teen jatkossa et merkkaan mistä kohtaa ylitin janan, ettei tartte arvuutella. Pi...
Licalle kolme pitkää janaa. Annoin nähdä kun tein ne. Puutuin poikkeemiin ja kehuin kun meni hyvin. Työskentely parani jana janalta. Ehkä tämä tästä kuntoon vielä saadaan
Seuraamista apparin kanssa. Yritettiin saada Lican paikkaa paremmaksi. Taaksepäin ja suoremmaksi. Myös istumisien nopeuteen ja syvyyteen kiinnitettiin huomiota. Vasemmalle käännöksiä pyrittiin saamaa...
Tänään piti harjoitella hakua, mutta tuli sitten treenattua kaikki EK osuudet Ensin jäljet vanhenemaan ja sitten muiden osuuksien kimppuun. Tarkkuus ensimmäisenä. Oli aika haastavaa saada Licca tarkk...
Jäljen vanhetessa tein esineruudun. Maasto oli haasteellinen. Oli ojanylitystä, suopursua, pusikkoa yms. Sää oli kaunis, mutta ei tuulta. Esineet oli pirulliset: Hämeenlinnan temppuiluesine (kovamuov...
Olipa outoa kurvata hallille pitkästä aikaa. Päivällä oli kaunis aurinkoinen lämmin sää, mutta illalla taivas repesi eikä hallivuoro tuntunut enää yhtään hullulta. Harjoittelin Lican kanssa EVL ruutu...
You are no longer following . Undo?