Kun nyt vuosikin on vaihtumassa päätin väsätä uudet sivut aivan uudelle palvelimelle, kun olen hiukka kyllästynyt Vuodatuksen oikkuiluihin. Lisäksi olen koko ajan kaipaillut monipuolisempaa tarjontaa...
Meidän lauma vetäytyy nyt joulun viettoon ja blogi hiljenee hetkeksi. Toki jotain pientä puuhataan, mutta tarkoitus olisi vain lepäillä ja nauttia lenkkeilystä ja mukavasta seurasta perheen ja ystävi...
Lauantaina UKUn reenit. En jaksanut ottaa kuin Ruutin mukaan. Paikkamakuu: 2 min. Makasi todella rauhallisesti. Alkuu kuitenkin muutama käsky, ennen kuin meni maahan. Oli jotenkin hiukka pihalla?! Lo...
Päästiin taas kokeilemaan agi-esteitä. Ja vähänkös oli hauskaa kummallakin! A: Janessa toimi apuohjaajana. Hetsasin Ruutia ja hyvin onnistui Janessa toppaamaan tytön menon mun käskyttäessä samalla ...
Olen innostunut opettamaan Ruutille "pinta" käskyä agilityä varten. Ideana on, että kun Ruut kuulee sanan "pinta" siirtää se välittömästä etu käpälät alemmalla tasolle. Nyt harjoitell...
Taina saapui viikonlopuksi luokseni puuhaamaan kaikenlaista kivaa koirien kanssa. Viikonloppu vilahtikin varsin nopeaa ja pian taas sai huomata, että sunnuntai on käsillä ja kotiin paluu edessä. Kyll...
You are no longer following . Undo?