Oivoi, ei sitä saa aikaiseksi päivittää vaikka kuinka yrittäis. Noh, paljon on kaikkea tapahtununna ja sehän on pääpointti :)! Meitä kävi viime viikonlopun ilostuttamassa aussie neitinen, Ralli (Ardi...
Täällä oli eilen sekä tänään lämmin keli. Joten käytimme Dacoa uimassa. Eilen kävimme syrjäisellä uimarannalla. Minä kahlailin vedessä ja Jirka kävi uimassa. Saatiin kyllä hyvin Daco houkuteltua vete...
Ensin täytyy sanoa, että anteeksi kaikki jotka ovat turhaan käyneet meidän blogia vilkuilemassa, kun tää laiska nainen ei ole tehnyt päivityksiä! No joo, trrenattu ollaan taas paljon kaikenlaista. Ja...
Voi voi. Taas on jäänyt treenejä paljon kirjoittamatta. Aloitettiin taas tokokryhmän tokotreenit kentällä. Jälkeä ollaan tehty ja hakua oman porukan kanssa, sekä myös Lauran ohjauksessa. No, mitäpä s...
Oltiinpas sitten hakutreeneissä taas. Tuntuu että Deellä into vaan kasvaa siihen lajiin! Ei ole missään muualla treeneissä niin fiiliksissä, kuin hakumettässä! Uusi metsä, uudet kujeet. Eli otettiin ...
Onpahan muka kuuma :) Kai sitä täytyy vähän emäntää miellyttää... Lurps! Taistelua Takaa-ajo
...tehtiin vielä muutamia seuraamispätkiä. Näitä ollaan nyt paljon harjoiteltu ja sitä kautta on kyllä kontakti parantunut huomattavasti! Ollaan otettu myös tiiviisti lelupalkkaa, mikä on nykyään Dac...
Juuri tultiin rauniolta. Ihmeen paljon oli aktiivista treenaajaa näin vappuna! Mutta kerkeäähän sitä huomennakin juhlistamaan ;) Hiukan meille tuli kiire treenaamaan, kun suoraan kaupasta Daco pisull...
Do diin. Tänään päästiin sitten ihka ensimmäistä kertaa Dacon kanssa oikein porukalla jäljestämään ja vielä kunnon ohjauksessa. Ollaan me jotain suoria ja lyhyitä pätkiä kotosalla sen kanssa tehty. T...
Juuri palasin jälkikoulutuksen teoriaosuudesta. Vetäjänä toimii Suomen IPO MM-edustaja Esa Tapio. Tuli paljon erittäin hyvää ohjeistusta ja tietoa jäljestykseen! Huomenna on sitten käytännön vuoro. M...
No joo, eli oltiin torstaina ekaa kertaa rauniolla. Aluksi siinä ohjaaja kertoi hieman raunioharrastuksesta ja näytti omalla koirallaan, että miten se homma käytännössä toimii. Sen jälkeen hain Dacon...
Tänään oltiin taas mustan paholaisen kanssa haussa. Ensimmäinen piilo, peräänjuoksu kauas ja piiloon. Löysi heti. Vaikeutettiin. Eli toinen piilo, valmis mutta lähelle. Löysi heti. Vaikeutettiin lisä...
Joops, eli Daco oli minulla töissä mukana. Lauralla taas oli aussie Nessa mukana. Töiden jälkeen lähdettiin koiruuksien kanssa pellolle, puhkimaan hieman höyryjä pihalle. Sen jälkeen mentiin koulun k...
Päivitykset on jäänyt taas erittin vähälle. Mutta sitä enemmän on sitten kyllä touhuttu! Viikonloppu oltiin tosiaan puusavotassa mökillä. Koirat taas aivan fiiliksissä painoivat siellä menemään pitki...
Joopa joo, eli taas on jäänyt vähälle tuo kirjoittelu. Mutta paljon ollaan hakua tehty. Hakuryhmän kera, sekä myöskin ihan "kotiporukan" kesken. Siitä meillä tykätään edelleen ihan täysillä! Tokoiltu...
Aamulla otettiin ihan sisällä seuraamispätkiä ja sivulletuloa. Mahtavaa , jippii tuli sivulle tänään ekan kerran ilman käsimerkkejä! Pelkkä käsky riitti. Ja seisoin itse ihan tikkusuorana, hieman kat...
Tänään käytiin hauvojen kanssa mökillä Luopioisissa valoisan aikaan. Käytiin katsomassa, että vieläkö mökki on pystyssä. Pystyssä oli, ja lunta oli niin paljon, että ei puhettakaan että pihaan asti o...
Eli Merja haastoi minut kuva-aiheiseen ketjuun. Haaste menee näin: 1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi 2. Valitse neljäs kuva kansiossasi, ja julkaise se blogissasi 3. Selitä kuva 4. Ha...
You are no longer following . Undo?