Saattaa ne juoksut vähän sekoittaa Lakin päätä, ainakin siltä tuntui kun mettähommista ei meinannut tulla mitään. Oltiin Ladun majalla, AK oli polkassut meille mukavaan maastoon sellaisen puolen kils...
Laki aloitti juoksut viime viikon tiistaina. Pieksämäen kisat jäivät siis väliin. Sitten oli tarkoituskin olla muutama väliviikko ennen seuraavia kisoja, mutta nyt taitaa käydä niin että tauosta tule...
ACEn kisat Kurkimäen hallilla. Ekalla (agi) radalla tuomarina Jari Tienhaara, tokalla ja kolmannella (agi ja hyppis) Rauno Virta. Ekalla radalla tuli typerä hylky kun yritin ottaa tiukan siivekkeen y...
Mikkelissä, tuomarina Marja Lahikainen. Ei ihan mun suosikkituomareita mutta tällä kertaa varsin juostavat ja sujuvat radat, ei valittamista. Tosin ihanneajat taisivat olla melko tiukat, etenemät agi...
MM:n kanssa Saviolla. MM teki Lakille parinsadan metrin jäljen jossa neljä kapulaa. Jälki kulki osin metsässä ja osin hakkuuaukolla. Oli aika kova tuuli joka tuossa aukolla kyllä tuntui - ja näkyikin...
Vaikka blogi päivittämättä onkin ollaan me liidelty. Viimeksi omissa kisoissa sitten napsahti se kauan odotettu sertti ja menolippu kolmosiin! Itse asiassa me tehtiin hyvä rata jo hyppärillä mutta on...
Eilen JATtilan pihalla (juu, siinä oli kuiva kohta!) ja tänään sisällä. Kohtuusamat jutut molempina päivinä, häiriötä oli :) Seuruu.Aika hyvää, ei montaakaan lipsumista kumpanakaan päivänä. Liikkees...
TopTeam-tukikurssi part 2. PS oli väsännyt leirillä tehdystä treenistä JATtilaan sopivan version ja kylläpä siinä olikin vääntämistä! Ratapiirrosta ei nyt ole mutta yritän kuvailla tärkeimmät: Aluss...
Viikkotreeneissä tällä kertaa kouluttajana Tuija K. Onpas edelliskerrasta aikaa... Tuija koulutti aikoinaan ryhmää jossa olin mukana Hessun kanssa. Arvostan kyllä Tuijaa kouluttajana sillä vaikka hän...
JATtilan kisat. Tuomarina Minna Jokisaari erikoisne paimennuspilleineen. Radat ei todellakaan olleet helppoja ja tuloksia tuli vain kourallinen, nollia sitäkin harvemmin. Mutta ei niin vaikeaa etteik...
Aholaidassa ittekseen. Ihan ok keli. Ruutu. Ilman mitään apuvälineitä. Pelkällä käskyllä lähti juoksentelemaan ruudun tietämille ja selvästi odotti pysähtymiskäskyä, ja pysähtyikin heti kun annoin kä...
Kotipihassa. Tunnarit laitoin ihan normisti, ilman sen kummempia hajun vahvisteluita. Laki rynnisti kapuloille ja sekoitteli niitä, sitten toi väärän. Lähetin vaan uudelleen, meinasi taas tuoda väärä...
Vaikka sunnuntaina jo vannoin lopettavani agilityn Lakin kanssa (meinasin heitättää kisakirjankin roskiin kun tulivat sitä minulle tarjoamaan kun olin menossa radalle Letun kanssa...) menin viikkotre...
JATin kisat. Ja me niin oltiin hakemassa sitä nousunollaa... turhaan. Voi itku ja hammasten kiristys. Tuomarina ELP ja mukavat radat, ei siinä mitään. Eka rata alkoi jo varsin sujuvasti mutta sitten...
Kuopiossa Musti&Mirri-areenalla, tuomarina Katja Rautiainen. Ei oikein mennyt putkeen, ei... Paikkamakuu 9. Nuuhkuttelua ja lonkalleen vaihto. Sinänsä olin kyllä ihan tyytyväinen kun tätä ei olla aik...
Aholaidassa PT:n kanssa. Tokon liikkeet suht nopeassa tempossa läpi, ei ihmeempiä ongelmia. Hyvillä mielin siis kokeeseen lauantaina!
SK:n viikkotreenit. Nyt mentiin esittämään sitä mitä oli läksynä - ja me oikeasti oltiin harjoiteltukin - eli pujottelun sisäänmeno ylikulmasta ja itse jatkaen matkaa keppien takaa kiertäen ja samall...
Piiiitkästä aikaa SK:n vetämissä viikkotreeneissä. Tokikaan syyttä en ole ollut pois: ensin Lakilla oli juoksut, sitten oltiin matkoilla, sitten möllikisat sattuivat meidän treenipäivälle ja viime v...
Vaajakummun koulun pihamaalla iltahämärissä. Tein lähes yksinomaan seuraamista sillä autoja ja kävelijöitä kulki ohitse koko ajan ja tässä saatiinkin sitä paljon kaipaamaamme häiriötreeniä. Aluksi La...
Laki on onnahdellut viikonlopun aikaan ja onhan sillä sellaista satunnaista ontumista ollut ennenkin.. nyt sitten sainkin heti soitettuani sille ajan lääkäriin. Kaisu Jarva tutki Lakin ensin päällipu...
Aholaidassa aamusella. Lakin ohjelmassa aluksi ruutu: laitoin nyt taas sen kosketusalustan ruutuun ja aluksi lähetin läheltä, sitten kauempaa joka kerta. Mun täytyi kuitenkin ottaa se joka lähetyksel...
Kotipihassa vähän kertausta. Luoksetulon pysäytyksiä, nyt olin itse tarkkana sen käsimerkin kanssa. Ja kyllähän se Laki pysähtyi! Aivan upeesti juuri sinne missä merkinkin annoin! Kaukot, palkkaa yhd...
Aholaidassa. Kävin kaikki tokon avo-luokan liikkeet läpi ja ilokseni totesin että ihan hyvällä mallilla ne vielä on treenitauosta ja sitä edeltäneestä laiskuudestani huolimatta. Vähän huomioita mitä ...
Lakilla alkoi viikonloppuna juoksut joten agit on nyt sitten tauolla, kohtahan me lähdetään reissuun joten tauko tuli juuri sopivaan aikaan. Nyt kuitenkin tottista vielä ennen lomaa - sain tokokoepai...
SK:n viikkotreenit. Täytyy myöntää ett oma fiilis ei ollut ihan paras mahdollinen; olin tosi väsynyt ja jotenkin valmiiksi epäonnistuneessa moodissa ja samanlainen fiilis jäi treenin jälkeenkin. Voi ...
Kuopiossa ACEn Viiksi-areenalla. Viimeinkin pääsin kisoihin joissa oli neljä rataa juostavana :) Ja vaikka b- ja d-kisat oli hyppäreitä joiden nollilla me emme ns. tekisi mitään, ilmoitin kaikkii...
Janita Leinosen treenit Laukaassa. Meillä oli mielenkiintoinen hyppyratatreeni jossa oli tosi vaikeita kohtia ja Janitamaiseen tapaan pitkä rata jossa muistamista piisasi. Omaksi yllätyksekseni meill...
Kotona omalla treenipellolla vähän perusjuttuja. Seuraaminen - loisstavaa :) Jättöliikkeistä seisominen ja maa, hyvät. Nouto kaksi kertaa aivan upeat, tuli laukalla ihan loppuun asti! Sitten vähän si...
SK:n treenit. Vauhdikas mutta silti haastava hyppyradanpätkä. Tässä oli toisaan väliä miten itse rytmitti liikkumista sillä välissä oli kiire sijoittua uuteen paikkaan, välillä taas piti olla lähellä...
Kisat Pieksämäellä. Tuomarina Sami Topra. Molemmat radat oli agiratoja. Voi kun Pieksun halli tuntui nyt pieneltä kun on totuttu omaan ihanan isoon ja ilmavaan halliin! No, kyllähän tuonneksin rata m...
You are no longer following . Undo?