Joku neljästä lukijastamme on varmaan ihmetellyt hiljaiseloamme. Syy löytyy tietokoneesta. Eräänä iltana emäntä avasi koneen ja kuului vaan "poks" - näyttö simahti. Pienen odottelun jälkeen s...
Melkein vuosi sitten oli tarkoitus aloittaa Ansan näyttelyura. Olin ilmoittanut Ansan Tampereen KV-näyttelyyn, joka oli toukokuussa, mutta känsäleikkaus sotki kaiken. Ansa ei ollut näyttelyn aikaan v...
Blanka ja Wanda syksyllä 2010. Wanda siirtyy asumaan siskoni perheeseen ja se piristää Blankaa kovasti. Kuva: Riitta Harilo Hyvästelimme Blankan 13.3. Koiran vointi alkoi selvästi heiketä ja suur...
En hirveästi tykkää talvesta. Toki jouluna on mukavaa, jos on lunta ja talvista. Pakkanen on marraskuussa mukavampi sääilmiö kuin räntäsade. Mutta viimeistään helmikuussa talvi alkaa tuskastuttaa, v...
Siskoni russeli Blanka, Wandan emä, on ehtinyt jo kunnioitettavaan 14 vuoden ikään. Blanka on viimeisen vuoden aikana ollut välillä sairas, mutta noussut aina ponnekkaasti ylös ja jatkanut russelim...
Jotkut tutkijat väittävät sinnikkäästi, että koira ei osaa ajatella vaan elää pelkästään vaistojensa varassa. Tottahan toki kaikki eläimet elävät vaistojensa varassa, mutta miten niin koira ei osaa ...
Wappu kertoo: Emäntämme luulee olevansa kovinkin tiukka tyyppi. Sen mielestä se määrää kaikesta ja me koirat sitten tehdään aina kuten se tahtoo. Niinhän se luulee. Olen tässä jo jonkin aikaa ollut...
Tiedättekö, mikä saa ihmisen pysymään liikkeessä ja energisenä? Tätä siskoni kanssa mietimme taannoin, ja vastaus oli meillä pian selvä: jokin sellainen harrastus tai mielenkiinnon kohde, joka saa i...
Itsenäisyyspäivänä olimme perinteisesti kisaamassa Seinäjoella. Samalla reissulla hoitui sukuloiminen, sillä olimme koko jengi yötä vanhempieni luona. Kisaperinteessämme oli kylläkin katkos viime vu...
Wanda - elämäni koira - täytti tällä viikolla 12 vuotta! Synttäreitä ollaan vasta valmistelemassa, sillä russeleiden seniorikodin emäntä eli siskoni on työreissulla. Juhlia pitää tietenkin viettää a...
Blanka 14 v. 1.11.2011 Russeleiden seniorikodissa vietettiin juhlia marraskuun ensimmäisenä päivänä. Juhlaan todellakin oli aihetta, sillä Wandan emä Blanka on saavuttanut hienon 14 vuoden iän. Vuo...
Siskoni mielestä russeli on edellisessä elämässään ollut ihminen, joka saa nyt päättää miten maailma makaa. Tämä kyllä vaikuttaa olevan totta. Jokin aika sitten ajattelin nauttia kauniista syysilmas...
Kolme lukijaani ovat varmasti ihmetelleet, minne olemme oikein kadonneet. Elokuusta alkaen elämämme on ollut yhtä matalalentoa, eikä tänne ole ehtinyt raportoimaan joka käännettä. Nyt on aika hengäh...
Ansa on kohta 11 kk vanha ja sillä on menossa mörkökausi. Sehän on murrosikäiselle koiralle tyypillinen ajanjakso, jolloin koira pelkää tavallista enemmän milloin mitäkin ja on selvästi epävarma. An...
Koulut alkavat ja sää muuttui heti syksyiseksi. Kävimme tänään viimeistä kertaa aamulenkillä läheisellä futiskentällä, sillä huomisesta alkaen se on koululaisten käytössä. Emäntäkin lopettelee lomaan...
Ansan luomulapsuus loppui heinäkuun lopussa, kun se aloitti tottelevaisuuskoulun. Tokokurssi oli suunnitelmissa jo viime keväänä, mutta mikään seuramme ryhmien ajoista ei meille sopinut ja Ansan antu...
Vikkelätasulassa on reissattu pitkin ja poikin Suomenmaata sellaisella vauhdilla, ettei emäntä ole ehtinyt kuulumisia päivittää. Heinäkuun 5. päivä osallistuimme Triinen kanssa kotiseuran iltakisoih...
Juhannus on yksi hankalimpia juhlia Suomen vuotuisessa ajankierrossa. Juhannustahan kuuluu viettää luonnon helmassa, mutta valitettavasti suurin osa Suomea tunkee saman mökkijärven rantaan samana suv...
Ansa on nyt parantunut ja tässä vielä kuva pömpelipäästä tassu siteessä. Kun Triine-emä palasi russelimummolasta, se sai Ansalta parempaa kohtelua kuin aikoihin. Tötterö ei estänyt päivittäistä sil...
Viimeiset viikot ovat olleet niin kiireisiä, etten ole ehtinyt kuulumisia päivitellä. Ansan tassu leikattiin 17.5. Silmäni olivat valehdelleet, kun minusta turvonnut varvas näytti pienentyneen. Kun v...
Juuri ennen vappua huomasin iltakävelyllä, että Ansa ontuu toista etujalkaansa. Otin koiran tarkempaan syyniin ja huomasin yhden anturoista turvonneen. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mikä ko...
Mitä eroa on imurissa ja Ansassa? Vastaus: Imuria pitää vetää perässään... Lumet ovat sulaneet ja kaikki, mitä maasta löytyy, kiinnostaa Ansaa. Tuntuu siltä, että se kulkee suu auki ja syö kaiken. Ja...
Ilmassa on ihanaa kevään tuntua ja tuoksua. Koirat ovat rapaisia lenkkien jälkeen, mikä tietysti tuskastuttaa emäntää. Ansalle kaikki on uutta ja ihmeellistä: lumen alta tulee esiin ihmeellisiä tuoks...
Emännän hiihtoloma on takana ja saikku edessä - tai parhaillaan. Hiihtoloma päättyi kiusalliseen flunssaan, mutta lämpöpulloista ei ole pulaa. Jos meinaan tulee vilu yöllä. Ja kuumeisella ei yleensä ...
Alan kohta menettää toivoni - tuleeko kevät ikinä? Aamulla on tukalat paikat, kun yrittää -30 asteen pakkasessa ensin ulkoiluttaa koirat ja sitten käynnistellä autoa, jotta selviäisi töihin. Huh huh!...
Eräs kolmesta lukijastani toivoi, että laittaisin kuvia Ansasta. Tässä siis kuvia 5 kuukauden ikäisestä pikkuriiviöstä. Ansan puruluuhetki Triine-emän kanssa. Välillä äipän kanssa täytyy painia kunno...
Emäntä on siirtynyt uuteen työpaikkaan ja sitä myötä myös koirille on tullut uusi päiväjärjestys. Tosin työaikani ovat hyvin vaihtelevat, mutta koirat tuntuvat sopeutuneen uuteen tilanteeseen hyvin. ...
Lähestyvä kevät taitaa laittaa vauhtia nuutuneeseen oloon. Viime viikolla tuli nimittäin treenailtua ihan kunnolla agilitya. Vaikka torstain treenit menivät itsenäiseksi treeneiksi koutsin esteen tak...
Niin siinä sitten kävi, että emännän kipeällä polvella ei juostu agilitykisoja, vaan osallistuminen piti peruuttaa. Polvenihan on ollut puoli vuotta täysin oireeton, kun sain fyssarilta reippaat jump...
Päätin jokin aika sitten ryhtyä koirieni uudelleenkoulutukseen - siis Triinen ja Wapun. Ansallahan on vielä peruskoulutuskin kesken. Kaikkien näiden vuosien jälkeen koirani eivät aina osaa ohittaa ka...
You are no longer following . Undo?