Aloitin nyt syksyllä koulun. Verhoilukoulun ja tästä mun isän mummon vanhasta keittiöntuolista pitäisi saada meidän tytölle uusi kirjoituspöydäntuoli hänen uuteen huoneseen. Kansi on tällä jo halki k...
Tänä vuonna minulla oli eka kerta paprikoita kasvihuoneessa. Ja miten ihania ne ovatkaan. Kuvassa suurin on noin 12 cm pitkä ja todella pullea. Lajista en tiedä, mutta taitaa olla eri lajia keskenään...
Kesän satoa.
Lasten kanssa nukuttiin teltassa pari yötä tämän kesän aikana. Ja koska oli sen verran lämmintä pidettiin ulkoovea auki yön aikana. Arvaa minkälaiseen huutoon herättiin aamulla kun poika meni sisälle...
Tämän jälkeen on seinät valmistuneet, peltikatto asennettu sekä lattianlämmitysputket vedetty, mutta siihen se sitten on jäännyt. Perunannosto aika tuli vastaan ja sitten taas rakennetaan.
Isäntä antaa ohjeita illan hämyssä.
Tähän tulee se pitkään odotettu lisärakennus johon tulee m.m. meidän makkari.
Iso monttu kaivettiin talon eteen, siihen missä terassi oli ennen. Syvä monttu, koiravanhus piti oikein nostaa sisään siihen asti kun oli valiaikaiset portaat rakennettu.
Smaragdiboa ja Silmälasikoobra
Joka kesä meidän pihalla on ilmestynyt joku rakennelma lisää. Tänä vuonna on asuintalon vuoro saada jatketta. Joten talo joka on rakennettu 1969 ja peruskorjattu 10 vuotta sitten saa vihdoin uuden mu...
Virkattu matonjämistä, mustasta puuvillatrikoosta. Koukulla nro:9 Koska materiaali on niin paksua syntyy tulosta nopeasti.
Lanka: Novitan Softy Puikko nro: 8
Eka kerta mustalla loimilangalla. Kude on trikoota; musta, musta-valkoraidallinen ja punainen. Matto on kudottu niin että voin pilkkoa sen kahtia ja sitoa uudet hapsut. Ja matoista tulee identtiset s...
Maton kuteista piti kokeilla myös pientä mattoa. Pari kertaa oli pakko repiä kaikki auki mutta kolmanella kerralla sain sen onnistumaan. Kuteet on revitty vanhoista lakanoista ja virkattu koukulla no...
Lapset innostuivat virkkaamisesta, tyttö on virkannut esim. kuvassa näkyvän pipon itselleen. Ja poika puolestaan tekee pehmoleluille peittoja tai kaulakoruja. Poika sanoo että hän "vrikkaa" m...
Talvinen kylmä päivä edessä, eikä mitään tekemistä. Kuulostaako tutulta? No, minä ainakin keksin järjestää kaikki kirjat värien mukaan hyllyyn. Kaikkea sitä keksii. Mutta tunnustan että näyttää paljo...
You are no longer following . Undo?