Olen katsonut niitä harvinaisia televisio-ohjelmia jotka eivät ole PELKKÄÄ tuotesijoittelua, kilpailuhuumaa, pudotuspeliä, manipulaatiota ja väkivaltaa. Koira-ohjelmat kuuluvat niihin, vaikka niilläk...
l4.3.2012 TV2 näytti dokkarin, silminnäkijäohjelman "Noituuden uhrit" joissa mm. kerrottiin että usko noituuteen merkitsee vakavaa uhkaa naisille ja albiinoille Afrikassa, mm. Tansaniassa. T...
Yhtenä Kirkon yhteisvastuu- teemana tänä vuonna on ylivelkaantuneiden auttaminen. Keräys siis toistaa edellisen laman jälkeistä kirkkopolitiikkaa lamassa velkaantuneiden auttamiseksi. Koen kuitenkin...
OECD julkaisi tutkimuksen, jonka tulokset paljastettiin päivälehdissä 5.l2.ll: tuloerot ovat kasvaneet ennennäkemättömästi viimeisten 30 vuoden aikana, juuri ajankohtana, jolloin halllitsevana talo...
Nyt kun on paljastunut yhä enemmän vale-lääkäreitä kytköksissään vuokraajafirmoihin, Attendo MedOne- firmaan jne., on aiheellista pohtia ilmiötä myös osana hegemonista, vallitsevaa maailmankuvaa, tal...
Kansa ja jopa päättäjät ovat ihmeissään. Mistä näitä valelääkäreitä oikein tulee? Pietarista? Onko todella niin helppoa hoitaa sairaita ettei kahdeksan vuoden aikana oletetusti hankittu asiantuntijuu...
Kuorosota, presidenttiehdokkaiden sanasota, rasvasota, korkosota -- mistä ihmeestä näitä sotia oikein tulee ja kuka ne on julistanut täysin epädemokraattisesti. Kaipaan pitkää ja lyhyttä rauhaa, en ...
Vaikka olen tutkinut ja opettanut tasa-arvonäkökulmaa taloustieteeseen, koen hämmentävää avuttomuutta globaalin vakaus-, johdannais- ja korkopolitiikkaeliitin ja sen ehtymättömien innovaatioiden ed...
Feminismipropagandan väite myös vihapuheen muoto Kokoomuspoliitikko Sirpa Erkkilä-Häkkinen ilmaisi huolensa valtavirtaistamis-käytäntöjen käyttöönotosta Oulun kaupunginhallinnossa. Tunnepitoinen vu...
Niin sosiaaliset kuin valtamediat kilpailuttavat kiihkeinä tulkintoja syistä, jotka johtivat Norjan leirimurhiin. On ironista, että ekososiaalisesti kestävän tulevaisuuden näkökulmasta syvällisin a...
Äänet on annettu ja pulinat pois. Jos vähän kuitenkin pohdittaisiin mihin henkipattohallitus meidät tulee viemään … Ja suur-kiitos ensin vaalitaistomme aktivisteille, omalle super-tukirymälle ja p...
NYT Loppu kansan riistolle pohjattomien pankkisaatavien takaajina ja vielä Portugalin ja muiden uhrikansojen julkisten palveluiden yksityistäjille. Valtiontalouksia ei saada kuntoon siirtämällä ver...
Äänestäkää minua! On palautusoikeus ja lupausten luottokelpoisuus. Tai älkää sittenkään, ellette tutki mitä edustan! Ei heräte-ääniä! Politiikan kentillä riehuu jos jonkunlaista helppoheikkiä vanno...
Jo riittävät riskitalous, riskienergia, riskipankit ja –lainat, sekä ikuiset riskitakuut niille, jotka edistävät yhteistä kilpajuoksuamme pohjalle lyhytnäköisellä politiikallaan ja arvoillaan. Ja...
Hyvinvointivaltiotamme on purettu viimeisten vuosien ajan niin säälimättömästi, että tulevat vaalit ovat aito vedenjakaja. Jo nyt vanhukset, sairaat, vammaiset ja muut on myyty eniten tarjoaville ja ...
Puhemies Niinistöä haastateltiin yle-motissa eduskuntatalon alle rakennettavien ja korjattavien kiinteistöjen tarpeellisuudesta illalla. Niiden hinta 200 miljoonaa aikana jolloin uhataan leikata sosi...
Kalevassa julkaistiin kahden keskustalaisen kaupunginvaltuutetun kirjoitus ”Sotepalvelut markkinoiden armoille?” (13.l.ll) Ehdotan, että he loikkaisivat saman tien Vasemmistoliittoon, joka on varoitt...
Tuulipukuinen valittajakansamme pääsee pian tallaamaan jääpuurossa tai raivaamaan tiensä tihkusateessa kohti äänestyspaikkoja. Eikä mikään kuitenkaan muutu. Tähän on tultu ja pakko on sopeutua, ali...
Urbaanihuhujen mukaan alueemme suuret linjaukset tehdään Oulun kauppakamarilla, yliopiston johtoportaassa ja kaupunginjohtajan sisäpiireissä. Olisiko niin, että tämä miesvaltainen strategia-linnake, ...
Joulun aikaan uutisissa raportoitiin huolestuttava tutkimustulos: Suomen sosiaalityöntekijät (vai etuuskäsittelijät?) omaavat kovimmat käsitykset avuntarvitsijoista Pohjoismaissa ja ovat taipuvais...
Joulun aikaan uutisissa raportoitiin huolestuttava tutkimustulos: Suomen sosiaalityöntekijät omaavat kovimmat käsitykset avuntarvitsijoista Pohjoismaissa ja ovat taipuvaisia syyttämään heitä omasta...
Tässäpä tiedoksi Irlanti-kannarimme. Vasemmistonaiset: Pankkikriisien varjolla ei saa tuhota naisten tarvitsemia hyvinvointipalveluja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF rientää todennäköisesti jäll...
Uutta Oulua tuli kehittää luottamuksen ja vastuullisen rohkeuden hengessä. Miten kävi jo alkumetreillä? Käytetäänkö kuntaliitosta perälautana, johon tukeutuen kunnat alkavat investointien kilpalaula...
Toimeentulon perusteena oleva eläke tulee nostaa lopultakin, ainakin vastaamaan muiden Pohjoismaiden tasoa. Ikääntyvät naiset tarvitsevat riittävän taloudellisen turvan asumisen ja jokapäiväisten m...
Seurakuntavaalien yhteydessä tulisi käydä keskustelua myös talousjärjestelmästämme homokysymyksen lisäksi. Nykyistä talouden ylivaltaa arvostellaan yhä ankarammin myös talouspiireissä; mm. ekonomi Pa...
Hallituksen tulisi keskeyttää pikimmiten koko haja-asutusalueita koskevan jätevesiasetuksen toimeenpano opposition esittämän välikysymyksen hengessä. Asetus on keskeneräinen ja kohtuuton rahastuskei...
Kapitalismiksi kehittyneen länsimaisen vaihtotalouden edustamat arvot ja käsitejärjestelmät ovat se todellinen tulevaisuudenuhka, joka kuntaseminaareissa pyöriviltä talouskasvu-konsulteilta jää kok...
Degrowth- liikkeeseen eli talouskasvuideologiaan kriittisesti suhtautuvat tutkijat ja aktivistit kokoontuvat Helsingissä 24.9. pohtimaan vaihtoehtoja kilpailutaloudelle ja kovien arvojen tuottavuusvi...
Harmi kun en kirjoittanut ylös mitä eräs tämänpäivän hätäkeskuksista kertova ajankohtaisohjlema paljasti hätäkeskusten ´budjettiosuudesta. Ehkä joku asiantunteva voisi valaista minua, onko mahdollist...
Katselin juuri YLE:n TV2:ssa näytettyä ohjelmaa pelastuslaitoksen säästökuurista ja ministeri Holmlundin päätöksistä vähentää hätäkeskusten määrää. Erikoinen paljastus oli että viiden ministerin ko...
You are no longer following . Undo?