Tänään oli taas kerhoilupäivä ja itsekin pääsin tällä kertaa paikalle. Aiheenamme oli herätyskello ja näin hienoja kelloja syntyi: Omani on tuo vihreä ja muiden tekemistä et nyt ole enää lainkaan var...
Viikonloppuna oli Turussa kädentaitomessut, jonne menin vailla sen suurempia ennakko odotuksia. Yleensä nuo messut ei ole kovin hohdokkaat olleet, silti on käyty vaikkei mitään niin yllättävää ole lö...
Olin tässä aamulla ruokakaupassa käymässä ja poikkesin samalla Anttilan puolelle, ja kappas siellä silmiin osui tällainen hauska ammesetti, jonkun blogissa olen samanlaisen aiemmin nähnytkin: Nuo pes...
Mineilyinnostus on jäässä, mutta jokusen kortin olen saanut aikaan: Muutamat ystävänpäiväkortit tein, samalla kaavalla hiukan eri papereilla, ja nyt kun korttien saajat on ne saaneet voin ne tänne la...
Samaan syssyyn kun tässä jouluisia juttuja vielä on päivittämättä, laitan kuvan joulukortista jollaisen sukulaiset ja ystävät minulta tänä vuonna sai: Leimasin Penny Blackin, väritetty promarkereilla...
Kylläpäs on myöhässä nämä viimeiset luukut. Kummasti se päivittäminen jää, kun ensin vietin joulun vanhempieni luona maalla ja sitten melkein samantien joulun jälkeen sairastuin angiinaan, ja vuosi v...
Tämä paperimassa"lehmä" on odottanut jo vuoden verran, että koristelen sen ja nyt sitten sain itsestäni irti ja tein tyypin valmiiksi. Tästä siis lähdettiin liikkelle ja tosiaankin tämä on kyllä krop...
Tämän päivän luukku piti sisällään: Pieni peltirasia, enkelikoriste ja monenlaisia metallisia korunosia. Näistä voisi ainakin jotain lampun tai kattokruunun runkoa kehitellä.
Kävin erään ystäväni kanssa torstaina nopeasti kiertelemässä yhdellä kirppiksellä ja tein mieluisan löydön: Melkoisen retrohenkisiä juomalaseja peräti 8 kappaletta. Tälläisia ja hieman eri kuvioisia ...
Tänään olin veljeni seurassa ostamassa joululahjoja, melkoinen ihmisryysis oli liikenteessä. Onneksi on tuo lahjapuoli suurinpiirtein kunnossa, ehkä huomenna käyn pikaisesti hoitamassa vimeiset pikku...
Luukku nro 19: Maljakko, nallekoristeita ja ihana pieni virkattu liina.
Nyt on aikaa kaivaa kuvia esiin koneelta ja esitellä ostoksia Helsingin reissulta viime kuun lopulta. Aika kuluu nopeasti koska kohtapuoliin on tuostakin reissusta taas kulunut kuukausi :O Mutta siis...
Taas yksi työviikko takana ja joulukin ihan juuri ovella, enää ei ole montaa luukku jäljellä, jännitys siis tiivistyy :) Luukku nro 17 Söpöjä nalletarroja ja kiva nalle aiheinen taulu Hunajakuonojen ...
Viime viikon sunnuntaina vietettiin nukkiskerhon pikkujouluja ja askarreltiin jouluisia juttuja kukin oman kiinnostuksensa mukaan. Tässä yhteiskuvaa kaikkien tekemistä jutuista: Itse tein keskellä nä...
Tämän päivän luukuista paljastui: Ihana tyyny ja paljon erilaisia kankaita.
Nyt kun on yksi paniikin aihe vähemmän, (joulukortit siis onnellisesti postissa) on aikaa taas tännekin laitella noita kalenterikuvia :) Luukku nro 9: Söpöjä nallukoita. Luukku nro 10: Kaikenlaista p...
Olin viikonlopun vanhempieni luona ja jäi kalenterin kuvaaminen sikseen eli tässä seuraavat 5 luukkua :) Luukku nro 4 Ihana enkelipatsas ja kuusikoriste. Luukku nro 5 Kauniit jouluiset posliini mal...
Seuraavana luukusta nro 2 paljastui Telkkari, tai ainakin minä näen tämän olevan pieni matkatelkkari ja muuten äärimmäisen vaikea kuvattava ainakin näin keinovalossa, valitettavasti parempaa kuvaa en...
Tänä vuonna vaihdoimme Tiina H:n kanssa joulukalentereita. Tänä aamuna piti sitten heti avata ennen töihin lähtöä tuo ensimmäinen luukku (vaikka siis työvuoro alkaa jo klo 6 aamulla!). Ja nämä söpölä...
You are no longer following . Undo?