Lauantaina olimme Helsingissä kuuntelemassa Faktaa Koirasta -seminaaria. Luennoitsijoina toimivat Sanni Somppi, David Appleby ja Tuire Kaimio. Loistava päivä kaikkinensa. Suurkiitokset järjestäville ...
Suosittelen kaikille lukemiseksi Hertta Mikkosen artikkelia porokoirasta harrastuskoirana uusimmassa PK-lehdessä! Teksti oli täyttä asiaa ja komppaan kyllä ihan joka sanaa! Oli NIIN helpottavaa ja ih...
Vitsi mun elämä on yhtä sinikäyrää! Ja taas lähdettiin nousuun! Eilen otin Ihkun Niihamaan mukaan ja aikomuksena oli vain totuttaa sitä helteeseen. KOiruus joutui siis katselemaan aitaan sidottuna mu...
Kevään muutama hassu lämmin päivä on vienyt mehut sekä Ihkusta että minusta. Lämpimällä koiruus vetelöityy täysin ja mun itsetuntoni painuu maan rajaan, kun mikään ei onnistu. Tottisrintamalla on sii...
Eilen treenasimme tavesin toko-valmennusporukan 1. puolikkaan kanssa ja oli huisan hauskaa! Tänään illalla sitten 2. puolen treffaus. :) Innostuneiden ihmisten kanssa on sitten ihana treenata! Kiitos...
Jäljellä olen edennyt piikkitreeneihin Outin hyvien neuvojen turvin ja jo kahden treenin jälkeen homma sujuu kuin siellä ruotsalaisessa kylässä! Ensimmäisissä itse suunnittelemissani treeneissä Ihku ...
Porokoiraromahduksesta on taas selvitty. Jotenkin tämä minun koulutukseni aina ajautuu siihen, että mä huseeraan yliaktiivisena ja mun koirani passivoituu passivoitumistaan. Ja kun kierre alkaa, sitä...
Eilen se sitten tapahtui taas eli porokoiran psyyke romahti ... tai minun psyykkeeni... Treenit sujuivat viime viikolla ihan kivasti ja koiran ilme oli kokonaisuudessaan varsin hyvä. Eilen sitten oti...
Alkuviikon käytin hutilointiin, mutta eilen ehdin istua alas ja miettiä hieman tavoitteitani koirankoulutussaralla. Listasin pitkät listat, mitä tarvitsee parantaa jäljellä ja mitä tottiksessa. Lista...
Treenit jakaantuvat perustreeniin, osatreeniin, kokonaisuustreeniin ja kilpailutreeniin. Kaikkia näitä pitäisi tehdä jo aivan alusta lähtien. Pienellä pennulla kilpailutreeniksi käy esim. leikki vier...
Viikonloppuna oli toko-maajoukkueen kevätleiri Loviisassa ja olimme siellä Sarin kanssa kuunteluoppilaina. Sari ja Kurt-san olivat perjantaina myös näyttökokeessa. Ja Ihku oli mukana ihan turistina.....
Viime ja tällä viikolla olen kunnostautunut jäljestämisen suhteen. Tavoitteena on jäljestää kolmena päivänä viikossa. Tänä aamuna tehtiin jälki n:o 415. Olen tehnyt nyt vain tuoreita jälkiä, sillä ko...
Luin eilen illalla uusinta Canista ja löysin koirakoulu Vision mainoksen Steve Whiten "asfalttijälkikoulutuksest a" ja ei kun siitä päätä suoraan nettiin ja ilmottautumaan! Ja mä pääsin mukaa...
Kävin eilen Riikan ja Annan kanssa kana-areenalla treenaamassa ja näin Rieha-kelpparin ihan livenä. Aikas ihana! Treenit oli tosi kivat ja oli taas vaihteeksi kiva katsella uusien ihmisten treenailu...
Treenailussa on ollut hiljaiseloa, kuten taisin jo aiemminkin kirjoittaa. Kyllästyin, kun hommat eivät edenneet. Nyt olen sitten keskittynyt onnistumisiin todella konkreettisesti. Jos koira on epäon...
Jihuuu! Koulutukset on huisin kivoja ja taas päästiin yhteen loistavaan tapahtumaan mukaan! Parin viikon päästä pääsen kuuntelemaan Maria Brandelia Loviisaan, toukokuussa norjan guru Morten Eqtvedt p...
Jotenkin onnistumisten määrä pääsi vähenemään liikaa tuossa maaliskuun aikana ja nyt olenkin pitänyt hieman treenitaukoa. Toisaalta syynä ovat olleet myös melkoiset työkiireet, Tahkon hiihtoreissu ja...
Olimme eilen Tarjan kanssa koiralenksulla ja sain kerrassaan hyvää pohdittavaa, kun Tarja kertoi, että hänellä on Teslalle kolme eri käskymuotoa, joista ensimmäisellä ei ole mitään vaikutusta koiraan...
Kääk! Ei ole helppoa, kun ei vain keksi, kuinka saisi koiran ymmärtämään, mitä ajaa takaa. Onneksi Sarilta tuli hyviä vihjeitä asian tiimoilta. Näin se on, että kokenut ulkopuolinen silmä on ensiarvo...
Kävin eilen Katri Syvärisen pikaisella NLP-yksityisistunnolla ja kokemus oli kyllä ihan vaikuttava. Tarkoituksena oli muokata ajatuksiani kilpailujännityksen ja muunkin jännityksen suhteen ja sain ha...
Olen yrittänyt opettaa Ihkulle evl-ruutua ja ohjattua ja yllättäin ahneus on iskenyt niin, että loppuviimeksi sitä on seurannut turhaannus ja huokaus... ja nyt!? ehkä paluu alkuun. Eli. Jos haluan op...
Viime viikko oli kovin raskasta, sillä olin yksin kotona Mikon ollessa matkalla ja murehdin jo etukäteen, jotta mitä kamalaa tässä nyt tapahtuukaan... Mikon edellisen matkan aikanahan Ulda sairastui ...
Kiirettä on pitänyt enkä juurikaan ole ehtinyt edes koiruutta treenata. Täytyy kuitenkin mainita sen verta, että olimme helmikuun lopussa Katri Syvärisen Mielen mahdollisuudet -luennolla ja se poiki ...
Hiljainen kotitreenauskin tuo tuloksia... :) Nyt Ihku on odottanut ruokaansa täydet 4 min ilman, että tassut liikkuvat yhtään! Jihuu! Ja poju rauhoittuu tehtävään tosi nopsasti, mikä on kiva. Tavoitt...
Eilen tein Ihkun neljännensadannen jäljen! Kyllä toistoja on siis takana ihan kiitettävä määrä 4,5 vuotiaalla koiralla... :) Koska lumijälki on vielä uusi aluevaltaus, tein aikas helpon jäljen, jolla...
Kokeen jälkeen oli taas hyvä pysähtyä miettimään, jotta mitäs sitten. Olen tällä hetkellä hiukan puhki, eikä aivan uusien haasteiden kohtaaminen oikein vielä innosta. Myös koira väsyi kokeesta ja sen...
Paikkamakuu: 10 http://www.youtube.com/watch?v =bSbRtNpI3Fg Seuraaminen: 9 http://www.youtube.com/watch?v =g6LChzuxkzo Istuminen: 10 Luoksetulo: 8,5 Ruutu: 7 Hyppynouto: 9 Metallinouto: 10 Tunnari: 8 K...
Perjantaina lenkillä jouduin Ihkun puremaksi, kun kaksi vierasta uroskoiraa tuli vastaan ja muodostui "tilanne"! Jep! Jatkossa mun on pakko jotenkin muuttaa omaan toimintaani näissä, sillä nä...
Olen huomannut, että olen itse tiimimme heikoin lenkki. Jos minä en ole koiraani tyytyväinen, se kyllä huomaa sen ja tulee epävarmaksi. Ja epävarma koira on hidas ja tekee virheitä, ja voi lopettaa t...
Kisoihin on vajaa kaksi viikkoa ja sen huomaa, sillä mun pää alkaa pehmetä... ;) Treenejä on vaikea suunnitella niin, että niistä olisi jotain iloa ja aina joku liike tuntuu hajoavan atomeiksi! Viiko...
You are no longer following . Undo?