Moneskohan tuon niminen otsikko tämä on minkä kirjoitan =) Koska treenailu (aiakin ohjattu) on ollut viimeisen vuoden aikana niin harvinaista herkkua, on bloggailukin jäänyt. Koirat on viettäneet lä...
Kimppalenkillä ehkä kuukausi sitten Satignyn viinipelloilla whippet-tyttöjen Kiran ja Madonnan sekä Tallinnan kovan kasvatin Vikin kanssa ;) Täältä tullaan ja täysiä!! Mutta mistä löytyy Cami? O...
Meillä on totuteltu uuteen ihmistyyppiin ja elämään kahden lapsen kanssa joten eipä pahemmin ole ollut ylimääräistä aikaa istuksia blogin parissa, niin kivaa kuin se onkin. Toinen poika syntyi siis,...
Täällä ei sentään lunta ole vielä tullut, hahaa =) Kummallisen hiljaiselta tuntuu ilman Papua, kyllä se vaan aukon jättää. Toki siihen on alkanut tottua mutta päivittäin tulee Papsua mietittyä ja ikä...
Tänään Papu nukkui ikiuneen. Lucan tapaus ei jäänyt ainoaksi ja raskain mielin teimme tämän päätöksen. Mitään fyysistä vikaa ei löytynyt joten syy Papun käytökseen jää kysymysmerkiksi enkä sitä halua...
Eilen illalla tapahtui jotain ihan käsittämätöntä. Papu makoili olohuoneen lattialla, oli kuitenkin pää ylhäällä eli hereillä. Luca, pian 2-v poikamme käveli ohi n. metrin päästä kiinnittämättä koira...
Ranska kunnostautui kahdessakin seikassa viikon sisään: Ensin saatiin Papun kanssa kauan odotettu agilitylisenssi ja eilen Posti-Pierre toi export pedigreen koristeltuna Ranskan kennelliiton tarralla...
You are no longer following . Undo?