Juusi sopivalla hetkellä, eli SYTYCK -haasteen pyörähdettyä käyntiin, päätin lopulta pitkän harkitsemisen jälkeen vaihtaa blogimaisemaa. Vuodatuksen kanssa on välillä vähän hankalaa, ja eniten vaivaa...
No nyt se SYTYCK-haaste sitten tuli. Pääsen kerrankin (niin kuin minua muka normaalistikaan mikään estäisi) kokeilemaan vähän rajojani neulomisen saralla. Haasteesi on BROADWAY. Kirjoneuleet vievät m...
Ihanan rauhallista. Ulkona sataa ja on kamalan kylmä, joten sisällä oleminen tuntuu ihanalta. On lämpöistä ja suorastaan kotoisaa, vaikken kotona olekaan. Nyt pääsin käsiksi Aade Lõngiin. Valinnanvar...
Tunnustustahan satelee nyt joka puolelta. Ei voi olla nousematta päähän. Sain jonkin sortin blogipalkinnon nyt kahdeltakin taholta, enkä ole mitenkään näitä tahoja lahjonut, kiristänyt tai mitään. En...
Hupsista, kohtahan on viikonloppu. Kylläpä se tulikin yhtäkkiä. Yleensä se kuluu äkkiä, mutta joskus voi käydä näinkin. Tämä nyt tarkoittaa muutamaa asiaa, joiden kanssa alkaa olla vähän kiire. Ensin...
Silläkin uhalla, että alan kuulostaa häiritsevän itseänitoistavalta, sanon taas: kyllä neulominen on sitten ihanaa. Voittaa esimerkiksi tenttiin lukemisen tullen mennen. Ja on rentouttavaa. Onko kyse...
Rehellisesti voin jälleen kerran sanoa rakastavani neulomista! Ihan täydestä sydämestäni ja kaikin puolin! Ainakin kun lanka on oikea ja malli on kiva. Ja nyt on. Tykkään ensinnäkin langasta itsestää...
Kappas vain, mitä neulemaailmassa taas tapahtuukaan! Uusi, erilainen neulehaaste/kilpailu, joka ilmeisesti perustuu jollain tavalla jonkin sortin televisio-ohjelmaan, (ei mitään hajua siitä), ja jo...
Olen flunssassa ja kotona ja hämmentävän onnellinen. Ja muistelen, että tämä on tapahtunut joskus ennenkin. Olen kipeänä, en jaksa tehdä mitään, en ainakaan pitkiä pätkiä kerrallaan. Katson sarjoja, ...
Minun aikaisempaan valitukseeni siitä kuinka jouduin vasten tahtoani vastaanottamaan Olivian tilaajalahjan vastattiin eilen. Asiallisin pahoitteluin. Voin lähettää lahjan takaisin asiakaspalautuksena...
Pikkusielu ilmoittautuu. Joo, se olen minä. Eilen eräs tapahtuma ylitti ärsytyskynnykseni pahasti ja reagoin sen mukaisesti. Ei, en siis hillitsemättömällä kiroilulla tai riehumisella, ihan asiallise...
Suunnittelija, joka on mielestäni päässyt joidenkin vaatteidensa kanssa syksyn ytimeen, on Salvator Ferragamo. Syksy on ruskea. Kaiken pohjalla on ruskea ja muut värit taittuvat ruskeaan tai korostav...
Taloussanomat uutisoi jälleen maailman uusiutuvien luonnonvarojen ylikulutuspäivästä, joka on tänään, lauantaina. Huomisesta eteenpäin ihmiskunta elelee jälleen velaksi, sillä on tullut kuluttaneeksi...
Jotenkin en ole elämäni kukoistuksessa juuri nyt. Tänä aamuna olisi pitänyt periaatteessa saada nukkua pitkään, mutta koska en tiedä, mihin aikaan tänne tunkee remonttimiehiä maalaamaan parveketta, k...
Hihhei! Viikon kestänyt päänsärky vihdoinkin ohi! Jäljellä vain inhottava väsymyksen tunne silmien takana. Koska kello on puoli yhdeksän, on hirveän vaikea päättää, mihin tässä tähän aikaan ryhtyisi....
Kylläpäs minä nyt nautiskelen näistä sadesäistä. Silläkin uhalla, että kaikki vihaavat tällaista pahanilman lintua, joka toivoo sateita. Tietysti on helpompi hymyilläkin sellaisena päivänä, jona ei o...
Onpas vain niin mukavaa, kun vaihteeksi on himpun verran viileämpää. Ja sateleekin. Ja kerrankin on sellaiset sadepäivät, jolloin jokaisen facebook-statuksessa ei inistä säästä. Kai tämä on ihan terv...
Olen tullut huomaamattani pimittäneeksi erään jo jonkin aikaa sitten valmistuneen neulomuksen esittelemistä. Syynä tähän valitettavaan tilanteeseen oli alussa laiskuus, myöhemmin huono muisti. Eräs y...
No niin, ja nyt seuraa jälleen blogissani jo suorastaan tavaksi muodostunut päivän asu -postaus! Jos pukeutuisin vähänkään tyylikkäämmin, alkaisin jo pitää itseäni suorastaan muotibloggarina. Mutta t...
Kohtasin juuri pahan ongelman. Kaikki mekkoni (siis kaikki kaksi) sattuvat juuri nyt olemaan pyykkikasassa. Viime aikoina puolestaan olen huomannut viihtyväni parhaiten tai oikeastaan lähes ainoastaa...
Mikä aina tappaa kaiken ompeluintoni sen jälkeen kun olen päässyt kaupasta uuden hienon kankaan kanssa kotiin? (Siis päivän kestävän migreenikohtauksen lisäksi, josta tänään sain pitkästä aikaa kärsi...
Olen vähän kyllästynyt vaaleanpunaiseen. Sinänsä se on kiva väri, mutta se on aika helppo kuluttaa loppuun. Tai oikeastaan siinä värissä on sellainen kumma piirre, että ne jotka siihen jossain vaihee...
Vaatteet mietityttävät. Eikä pelkästään eikä ennen kaikkea tyyli vaan vaatteiden tekeminen. Minulle vaatteiden ompeleminen ja neulominen on (enimmäkseen) terapiatyötä. Se on mukavaa touhua, jonka par...
Jassoo. Juhannuspäivä. Ja eilen oli juhannusaatto. Mistä päästäänkin luontevasti siihen, että muutama viikko sitten oli ylioppilasjuhlat. Aika monella ilmeisesti, päätellen ainakin siitä että todistu...
Olen viime aikoina huomannut omaavani kohtalaisen paljon ja todella voimakkaita vihan tunteita. Olen viime aikoina kuunnellut enemmän Spotifyä. Johtuisikohan se siitä? Henkilökohtaisesti olen vahvast...
Hitsit, hoksasin juuri, että minullahan on olemassa ja peräti tänne tallennettuna yksi kuva viimeaikaisista aikaansaannoksistani. Voin siis kätevästi ja vaivaa näkemättä esitellä sen täällä. Siinäpä ...
Olen hukannut langanpään. Ihan tosissaan. Juon tässä aamukahvia, sopivasti puolen päivän aikaan, tiedän että pitäisi tehdä aamupalaakin, mutta en saa aikaiseksi. Sen sijaan olen keskittynyt neulomise...
Viime aikoina olen havahtunut siihen yllättävään tosiasiaan, että vietän paljon vähemmän aikaa koneella kuin ennen. Aika paljon ehkä edelleen, mutta vähemmän. Todella hämmentävää. Olen aina ajatellu...
Muistan vielä blogin olemassaolon. Myönnettäköön, että kirjoitustahti on himpun verran hidastunut viime aikoina kuitenkin. Neulomis- ja ompelutahti sen sijaan ihan oikeasti ei. Olihan tässä jokin aik...
Tämä kappale on täällä jo kuultu, mutta koska se on juuri tällä hetkellä osa vallitsevia tunnelmiani, laitan sen kuunneltavaksi taas. Kovin paljon enempä ei blogi-asiaa minulla ole. Tosin seuraavaksi...
You are no longer following . Undo?