On ollut todella raskas viikko. Leimua on niin kova ikävä. On niin tyhjää tulla kotiin, jossa ei ole enää maailman iloisin koira vastassa. Kiitos kaikille tuesta. Tähän loppui eräs aikakausi. Olin jo...
Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko ja kivut häiritsevät untani niin sinun on tehtävä mikä on tehtävä, sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä. sinä tulet surulliseksi - minä ymmärr...
Pentukurssi meni hyvin. Kouluttaja sanoi, että onpa kaikki treenanneet paljon kotona. En viittinyt tunnustaa, että me ei olla tehty mitään. Tonttu meni tosi hyvin ilman käsiapuja maahan, istui pitkää...
Tontun agi tiistaina Tontun kanssa käytiin kahdestaan tiistaiaamuna treenailemassa agia. Tällä kertaa palkkasin pääasiassa lelulla, hyvin leikki. Tehtiin puomin alastuloa namilautasella ja siivekkeit...
Eli viime viikon torstaina oli Leimulla jo kolme kuukautta sitten varattu fysioterapeutin hieronta. Leimu oli kaikkialta ihan jumissa, ei ole koskaan piipannut hieronnassa niin paljoa kuin nyt. Selkä...
Viime viikonloppuna Leimu ja Tonttu olivat Mikkelissä hoidossa, seurana olivat Jaava, Myrtti ja Mette. Metellä ja Tontulla oli ollut kova vauhti lähes koko viikonlopun... Sunnuntaina käytiin Tontun j...
Tänään käytiin Tontun kanssa tutustumassa agihalliin ja agiin. :) Ensin leikitin Tonttua, ja hyvin leikki hallissa sisällä, vaikka olikin kaikkia kivoja hajuja. Sen jälkeen otin namilautasella siivek...
Leimun eilinen kontrolli Kouvolassa ei mennyt hyvin. Ei tosin ollutkaan yllätys, kun Leimu on töpöttänyt enemmän kuin aiemmin. Eli selkä on kipeä. Kesti ei pystynyt edes kunnolla tunnustelemaan, kun ...
Molemmat saivat ajaa tänään verijärjet. Jäljet olivat noin 22 tuntia vanhoja. Ensin Tontulle noin 20 metriä pitkä suora jälki. Olin tehnyt tämän jäljen viimeisenä, joten sienessä oli verta kaikkein e...
Edelleenkään ei ole kauheesti mitään erikoista tehty. Leimu on ollut lenkeillä mukana hihnassa, mikä on helpottanut arkea jonkin verran, kun ei ole tarvinnut erikseen koiria lenkittää. Leimulla on en...
Ei oo tehty oikeestaan mitään, joten kuvia voi sitten päivittää... :)
Viime viikolla tein Tontulle kaksi verijälkeä. Toinen oli noin 100 metriä suora, ja toinen noin 70 metriä, jonka jälkeen kulma ja palkka heti kulman jälkeen. Jäljet olivat noin 12 tuntia vanhoja, ja ...
Kuvia Tontusta, Metestä ja Myrtistä.
Viime viikonloppu olikin vauhdikas, ja autoon kertyi kilometrejä. Eli ensin perjantaina suuntasin koirien kanssa Mikkeliin. Leimu potilas jäi Mikkeliin hoitoon, koska sitä olisi ollut vaikea kuljetta...
Leimun kanssa käytiin viime viikolla agitreeneissä, mutta ei niistä mitään tullut, sillä yksinkertaisesti Leimu ei halunnut hypätä. Erikosita kuitenkin, että Leimu ei ole ontunut. No onneksi meillä o...
Ensin vielä Leimusta, viikon ollut ilman lääkkeitä ja edelleen syö hyvin ja kakka on kiinteää! :) Sitten aamulenkiltä vähän kuvia :)
Pakko heti päivittää Tontun pentukurssista, kun se oli niiiin pätevä. :) Alkuun tehtiin luoksepäästävyys, se sujui ihan hyvin. Sen jälkeen muutama käsi -naksulla sekä kontakti naksulla. Tämän jälkeen...
Tontun tokot sujui tällä viikolla hyvin. Tiistaina harjoiteltiin kontaktia, luopumista, seuraamista ja luoksetuloa. Kerrankin tuli hyvä mieli, että jotain olen osannut opettaa, sillä Tonttu osasi hyv...
Tontun pentukurssilla on neljä pentua. Olin ihan varma, että Tonttu huutaa suoraa huutoa, mutta alkuhäsellyksen jälkeen oli koko tunnin ihan hiljaa. Harjoiteltiin kontaktia naksulla, käteen kosketuks...
Torstain agit meni ihan ok. Harjoituksen teemana oli suoran putken jälkeinen elämä. Ekaksi suoran putken jälkeen matka jatkui suoraan hypylle, jossa 180 asteen käännös takaisin päin, ideana siis saad...
Mitäs tässä onkaan viime päivityksen jälkeen tapahtunut. Leimu epiksissä Leimu osallistui LAU:n järjestämiin epiksiin, radan tuomaroi Marjut Pulli. Leimu on niin huippu kisatilanteessa, sillä oli iha...
Leimun ripuli loppui vajaa kaksi päivää antibiootin alkamisen jälkeen. Hyvä juttu, että ripuli loppui. Huonompi juttu taas taitaa olla se, että voi olla pitkä antibioottikuuri tiedossa. Saatiin eläin...
Lauantaina lähdettiin koirien kanssa Mikkeliin, jossa oli myös Tiina kera koirien. Pennuilla olikin aivan huippu hauskat kaksi päivää. Tontulle teki hyvää joutua vähän isompaan koiralaumaan, ja joutu...
Tässä on sitten oltu viikko ilman antibioottia, ja ei oo hyvä ei. Mun mielestä, nyt tän viimeisimmän kuurin aikanakaan ei ollut parempi. Eiliset agitreenit päättyi katastrofiin, Leimu teki aavistukse...
Tontun kanssa on harjoiteltu istumista, maahanmenoa ja sivulle tulemista. Kaikki paitsi istuminen ovat vielä käsiavusteisia. Siis on todella mukavaa, että koira on ahne. Tähän mennessä uusien asioide...
Torstain ryhmätreenit alkoivat oudosti, ekan esteen jälkeen Leimun nenä meni maahan ja tyyppi keskittyi haistelemaan... Siis Leimu ei oo varmaan ikinä kesken radan alkanut haistelemaan mitään. Nyt si...
Päivällä käytiin Tontun kanssa vähän kävelemässä kaupungilla. Rautatieasemalla hengailtiin junan tuleminen ja lähteminen, ei mitään erityistä mainittavaa. Aseman liukuoviin ei mitään reagointia. Onpa...
Torstaina oli jälleen normi ryhmätreenit. Tänään oli putken vääriä päitä ja sekä A:lla putket houkuttimena, meillä ei mitään ongelmaa tässä :) Leimu oli treeneissä hitaampi kuin yleensä. Kepit oli er...
Perjantaina lähdettiin koirien kanssa Tiinan luokse Lahteen lappalaiskoirine erkkaria varten. Tonttu oli aika tomerana, kun näki Jaavan, Myrtin ja Meten. Myrtti oli aika täpäkkänä Tontulle, mutta Ton...
Leimulla oli tänään fyssari. Tänään oli ihan erilainen kuin viimeksi. Leimuhan oli viimeksi tosi rauhaton, ei juuri rentoutunut. Tällä kertaa ei piipannu kertaakaan, ja oli ihan rentona koko ajan. Tä...
You are no longer following . Undo?