Kun yhden ihanan löytää, niin sitä sitten toistaa... Malli: Andreas Shawl. Lanka: Katia Tupa, vajaat kaksi kerää mustaa. Artesano Inca Cloud, 2 kerää plus jämät sormikkaista, eli yhteensä n. 140g. Pu...
Tässä joku aika sitten, elokuussa, iski tuollaisen vanhahtavan roosan himo. Mistä lie tullut, eipä tuota voi tietää. Näitä aina tulee ja menee, värioloja. Himo sai täyttymyksensä Ikean tyynynpäällise...
Nämä sormikkaat neuloin muistaakseni kesän korvalla. Keltaista teki mieli puikoille, ja joskus taannoin tuli pikkumessuilta ostettua tätä kaunista lankaa. Malli: Tähkäpää. Korhosen ja Östermanin Neul...
Rohkenisin olla sitä mieltä, että aika lentää. Havahdun koko ajan siihen, että on perjantai. Tai ainakin, että huomenna on perjantai. Taas. Viikot siis rullaavat, eikä pää pysy perässä. Kädetkin puuh...
Yritän saada lankavarastosta hiljalleen pois "turhia" lankoja. Vaikkakaan eiväthän mitkään turhia ole, ehei. Mutta se tyytyväisyyden tunne, kun saa jonkun pitkään marinoituneen erän pois hyöt...
En aio edes yrittää selittää mitään. Voi olla, että blogi on jäämässä telakalle. Jotenkin tuo Ravelry ajaa asiansa oleellisimmissa asioissa, ja naamakirjassakin voi esitellä tuotoksia lähimmäisillens...
Neulelandiaan syntyi Lystikäs tytsy. Hänelle oli mietittävä joku hieno muistaminen. Ravelryssä seikkaillessa tykästyin tähän somaan malliin. Langaksi tulisi jotain yksiväristä, itse pääväri jäi paika...
Neuloin jouluna myös tuollaisen tuubin itselleni. Jokaisella katu-uskottavalla mimmillä ja mammalla sellainen näyttä olevan. No. ihan kiva tuli, mutta melkoisen paksu. Ja sitä paitsi, ei minulla ole ...
Aika ajoin tulee hetkiä, jolloin ei ole mitään miellyttävää neulomista. Ikään kuin välitila. Isoja, ihaniakin projekteja on kesken, jokusia odottaa tulemistaan, mutta joko lanka tai fiilis puuttuvat....
Joululomalla neuloksin myös Heddan itselleni. Se on söpö ja se on ihku. Ja sen ohje oli myös selkeä ja yksiselitteinen. Malli: Hedda by Vilma. Tein Slouchy-version silmukkamäärillä, mutta sloutsittaa...
Piti ensin kertoa uudesta piposta. Mutta tänään on kuitenkin enemmän tällainen päivä. Sain joululahjaksi tiskirätin, jossa lukee: Se ei ole tekijä eikä mikkään, joka ei välillä pura. Eipä niin. Haudo...
Olipa kerran tulossa neulovan ystävän häät. Avioon aikova neulojamorsian tykkää kovasti vaaleanpunaisesta eri sävyissään. Niinpä häihin yllättäen kutsun saanut neulojatoverimme ajatteli sitten varmuu...
Aioin tehdä joululahjaksi pipon. No. Jokin mätti, meni pieleen. Purin, aloin uudestaan. Mätti jälleen. Purin. Aloin taas. Sujui, mutta aivan liian iso. Meni hermo. Onneksi itsellä on iso pää.. Malli:...
Koskahan mahtoi olla, kun tämän huivin aloitin? Olisinkohan ostanut langan joko vuosi sitten messuilta, tai sitten joltain lankakauppareissulta, jolloin en keksinyt muuta ostettavaa ja joku matkamuis...
Loma on auvoisa asia. Sitä on melkein kuin uudestisyntynyt. Ainakin henkisesti. Fysiikka se vain alkaa ilmeisesi prakailla, kun uusia ulokkeita puutuu tuon tuosta. Jalkojen puutuminen on ollut minull...
Lasten koululla pidetään vuosittain joulumyyjäiset. Periaatteessa en alihintaisia käsitöitä moisiin suostu toimittamaan, mutta kun eräs äiti vinkkasi 50 sentin hintaisista langoista, niin äkkiäkös si...
Tästä postauksesta puuttu se informatiivisin osuus. Eli mistä Novitasta tuo malli liekään. Nyt ei aivotoiminta enää mahdollista lehden hakemista. Se jääköön tuonnemmaksi. Olen haaveillut punaisesta v...
Yllätyksekseni sain ruveta kummiksi hyvän ystäväni pienelle tytölle, pienelle ihmeelle. Kastelahjaksi olin jo uumoillut jotain koruosastoa, mutta uusimman Modan ilmestyttyä peli oli selvä. Minun piti...
Mukava työkaverini mainitsi olevansa menossa toisen työkaverini kanssa paperinleikkelytaiteilijan työpajaan. Tungin itseni mukaan, koska olen viemässä samaan paikkaan pienempiä työtovereitanikin. Tuo...
Viime sydäntalvena neuloksin kasaan tämän. Napit jäivät uupumaan ja tämän syksyn tullen sain nekin hankituksi. Nyt sitten tämä valokuvaaminen on kerrassaan mahdotonta. Aina tärähtää ja salamalla tule...
Tein vielä langanjämistä pari myssyä sinne pohjoisen viimoihin. Vasemmalla Juniper Bonnet aka Feather & Fan Bonnet Stitch Marker-blogista Ravelryn kautta. Englanninkieliseen ohjeeseen linkki tässä. L...
Suuri rakkauskertomus saa jatkoa. Vuosi sitten sain ommella hyvälle ystävälleni hääpuvun. Samainen ystäväni sitten eilen synnytti ihanan oman itsensä pienoismallin :) Tälle pienoismallille neuloin lä...
Mustina versioina nämä lienevät jo mätänemispisteessä? Taannoisella matkallani Uuteen Maailmaan ihastuin oitis tähän mustaan, puuvillalankaan, jossa seikkaili ruskeita puuhelmiä ja muovisia lehdyköit...
Tuttu ihminen astui avioon. Villasukkainnoitus tuli hääkutsustaan, jossa lainattiin jotain vanhaa suomalaista kertomuksen pätkää lahjatoiveasiassa. Tämä ammoinen pariskunta oli saanut useamman kymmen...
Kyllä tämä bloggaaminen vain on jäänyt ihan sisarpuolen asemaan. Mutta mainittakoon, ettei mainittavampaa valmistakaan ole juuri syntynyt. Moninaisia aloituksia on, viimeistelemättömiä, napittomia, p...
Kävipä tuuri ja onnistuipa ihminen rahoittamaan itselleen ihan oikean ulkomaanmatkan New Yorkiin. Matkakumppani harrastaa myös neulomista, joten lankakauppojen etsiskely ja niissä piipahtaminen ei tu...
Anteeksipyydellen esittelee hän jälleen uuden Lace Ribbon Scarfin... Mutku.... Lanka oli ihan heräteostos Priimasta keväällä. Halusin vain kokeilla mokomaa, sokerilankaa. Araucanian Ruca on lanka ja ...
Keväällä koitti tummansininen vaihekin. En ihan heti olisi uskonut. Tumma sininen on kuulunut harvoihin tosi-inhokkeihini hyvin pitkään. Nyt se puhutteli. Joululahjaksi sain vyyhdin Ilua. Lappunen on...
Hengissä täällä ollaan ja neulepuikotkin ovat suihkineet, mutta viimeistelyihin, saati bloggaamiseen ei ole riittänyt aika. Ja ehkäpä motivaatiokin on ollut hakusessa, kun on niin rättinäpoikki oltun...
Ei näytä kesää tulevan, ei millään. Usko on koetuksella, kun ainoat kuulema lämpimät päivät ovat kuluneet työn touhussa, sisätiloissa. Höh. Olen jälleen tänä talvena käynyt kerran kuussa oppimassa uu...
You are no longer following . Undo?