Tämäkin resepti löytyi kirjasta Rakkautta, oliiveja ja timjamia. Tämä itse asiassa tehtiin jo pari viikkoa sitten, mutta akuutti lorvikatarri on hidastanut ohjeen siirtämistä blogiin, pahoittelemme. ...
Kaikki marengilla päällystetty maistuu aina niin paljon herkullisemmalta, niin myös tämä viinimarjainen piirakka. Olen havainnut, että jälkiruuissa puna- ja mustat viinimarjat ovat parhaimmillaan yhd...
Tämä todella yksinkertainen resepti löytyi kirjasta Rakkautta, oliiveja ja timjamia. Ideana oli siis vain lisätä normaaliin leivitysjauhoon sitruunankuorta ja persiljaa. Kalafileistä tuli paljon herk...
Eräänä päivänä kävimme Tuulin vanhemmilla herkuttelemassa paellalla ja meitä pyydettiin tuomaan mukanamme jokin "helppo ja nopea jälkiruoka". Jonkin aikaa mietittyäni pälkähti mieleen pavlova...
Blinimainokset ovat houkutelleet meitä ravintoloihin tammikuusta lähtien, mutta emme koskaan lopulta päässeet niitä syömään. Vahinko on kuitenkin nyt korjattu kun saatiin itse kokeiltua näiden tattar...
Tämäkin ohje bongattiin keittokirjasta Wok - 365 vastustamatonta ohjetta. Teki mieli pitkästä aikaa jotain nuudelisapuskaa ja tämä täytti tehtävän mallikkaasti. Saimme lisäksi vihdoin käytettyä pari ...
Teimme taannoin tätä kiinalaisklassikkoa. Sichuanilaisissa ruuissa on eräs jännä ainesosa nimeltään sichuaninpippuri. Se ei varsinaisesti ole sukua pippureille eikä chilille. Jos ruoka on voimakkaast...
Tämänkertaisessa sienipastassa oli pieni ripaus luksusta konjakin muodossa. Tuo lisäys toi kastikkeelle hienostuneen lisävivahteen. Pastan alkuperäinen ohje on peräisin kirjasta Hyvän maun rajoilla, ...
Meillä on sunnuntaisin tapana herkutella vastapaistetuilla suklaisilla croissanteilla ja teellä. Emme sentään ole niin ruokaintoilijoita, että alkaisimme sunnuntain aamuhämärässä leipomispuuhiin. Sen...
Nämä ihanan täyteläisen suklaiset keksit ovat siitä hassuja, että näiden ulkonäöstä tulee ihan mieleen ruislimppu. Eikös tulekin :)? Emma tarjosi näitä muinoin juhlissaan ja ne jäivät niin hyvin miel...
Tänään syötiin iltapalaksi tätä klassista kasariruokaa, katkaraputäytteisiä avocadoja! Anton perheessä lapsuusvuosina tätä syötiin usein viikonloppuaterialla alkuruuaksi. Sittemmin nämä ovat kuitenki...
Toinen pullo taannoisesta olutkimarastani on tämä Beer Hunters -panimoravintolan Mufloni IPA. Olut on 0,33 litrainen ja 6 %:nen. Tuoksu on IPAmaiseen tapaan tosi hedelmäinen, ehkä jopa hitunen ylikyp...
Alkon 80-vuotisjuhlan kunniaksi kymmenen suomalaista pienpanimoa ovat tehneet rajoitetut erät herkullisia oluita jotka tulivat tänään 6.2. myyntiin. Erä on rajattu ja saatavuus sen mukainen, eli jos ...
Pakastimessamme on pitkään ollut hyvää ylämaankarjan luomupaistia ja siitä on pitänyt tehdä pataa pitkän aikaa. Padassa on se huono puoli, että arkisin sitä ei oikein ehdi tehdä pitkän haudutusajan v...
Yksi suosikkilounaspaikoistamme on Kurvissa sijaitseva Monte Etna, siellä on tosi hyviä sisilialaisia pastoja. Yksi parhaista on sisilialaishenkinen lihapullapasta. Tämä mielessämme ryhdyimme laatima...
Viime syksy oli tosi suppilovahverorikas ja kukaan joka kävi sienimetsällä (tai jolla on sienimetsällä käyviä sukulaisia :) varmasti sai ison saaliin. Meidänkin kaapistamme ja pakastimestamme löytyy ...
Edellisestä päivityksestä onkin vierähtänyt hetkinen, no mutta ei hätää, taas on reseptejä odottamassa postausta. Tässä ensimmäinen jonka nappasimme Trendistä. Pasta saattaa kuulostaa hieman oudolta ...
Iloista Joulua kaikille! Jouluaattona herkuttelimme illallisen jälkeen marjaisella tiramisulla, jonka reseptin Tuulin äiti oli bongannut Anna-lehdestä. Tämä marjainen versio on hauska muunnelma perin...
Tämä salaatti on todella yksinkertainen, mutta erinomaisen makuinen. Kokkailtiin tänä eräänä iltana Emman kanssa ja seuraavana päivänä oli pakko tehdä kotonakin kun jäi vielä himo tuohon suolaisen ha...
Ja japanilaisella teemalla jatketaan... Tämä annos sai suoraan innoituksensa edellisessä postauksessa mainitun Hoshito-ravintolan lohiannoksesta. Lohta ei sattunut olemaan kotona, joten korvasin sen ...
Meille on jäänyt päälle innostus japanilaiseen ruokaan, kenties Joannalla ja Mikolla vietetystä sushi-illasta tai ehkäpä ihanasta uudesta lähiravintolastamme Hoshitosta. Tai sitten Ruokala lokista, m...
Laitilan wirwoitusjuomatehdas tekee kyllä hyviä oluita. Oma suosikkini lähialepasta on tottakai Kukko pils, ja isommasta S-marketista saa myös Alea, joka sekin on varsin hyvää. Alkosta bongasin tämän...
Nögne Ö on yksi suosikkipanimoitani, joten tottakai oli pakko testata panimon tämän vuoden jouluolut. Kyseinen olut on puolilitrainen ja 6,5% alkoholia ja suositellaan nautittavaksi kymmenasteisena. ...
Joulukuu lähenee, joten täytyy aloittaa kauden jouluoluiden tarkastelu. Tänään hamstrasin kolme kappaletta Alkosta, ja näistä ensimmäinen on Ahvenanmaalaisen Stallhagenin panimon Winter porter. Vaaht...
Ranskassa hurahdimme molemmat macaroneihin, noihin manteli-marenkisiin suussasulaviin herkkupaloihin. Heti omaan keittiöön palattuani päätin pyöräyttää parit omat täytekeksit herkuteltavaksi. Se ei o...
Tämä resepti bongattiin Gurmeesta. Marinadi oli kyllä tosi hyvää, sama marinadi käy varmasti moneen muuhunkin ruokaan. Alkuperäisen ohjeen neuvoista piittaamatta paistoimme papupaistoksemme pakastepa...
Muutama vuosi sitten Tuulin työyksikössä vietettiin pikkujouluja vähän erilaisella tavalla. Teemana oli työkaveri/ruokaekspertti Harrin suunnittelema brasilialaisen ruuan ilta. Kaikki kokkailivat töi...
Tämän salaatin tapauksessa oli jälleen tavallinen tilanne: jää- ja kuivakaapeista löytyi vaikka mitä ja varastoja teki mieli vähän tyhjennellä ennen uuden ostamista. Välikommenttina pitää sanoa, että...
Tätä herkkua loihdittiin jokin aika takaperin. Piti saada pitkästä aikaa lohta pöytään ja reseptejä kaivellessa vastaan tuli useampi linkki jossa puhuttiin pestolohesta. Kaapistakin sattui löytymään ...
Hunaja ja vuohenjuusto on kyllä sitten hyvä yhdistelmä, nams! Monesti on asia jo todettu paikkansapitäväksi. Taas yksi lisätodiste saatiin, kun tehtiin tätä pastaa johon tuota herkkua meni. Muuten si...
You are no longer following . Undo?