– Tää on mun äiti, sanoi Mummo ja katsoi lämmöllä tytärtään jonka kainalossa istui. – Ei kun se on mun äiti, sanoin minä. – Ei. Tää on mun äiti, jatkoi Mummo varmasti ja kallistui lähemmäs minun äiti...
Anteeksi pitkä blogihiljaisuus. Kertoo aika paljon siitä millä aktiivisuudella olen myös Mummoa nähnyt. Kevät on menty pikakäynneillä. Muu elämä on vyörynyt päälle. Tajusin, että on paljon sellaisia ...
Mummon pöydälle on ilmestynyt puikot ja keskeneräinen käsityö. Kyseessä on vähän hapuilevalla käsialalla tehty vaaleansininen kudin. En tiedä mistä se on tupsahtanut, mutta epäilen hoitajia. He ovat ...
Mummon lihomiseen liittyy vaateongelma. Suurin osa Mummon omista vaatteista alkaa jäädä pieneksi. Se tarkoittaa sitä, että Mummolle pitäisi ostaa uusia vaatteita. Olemme äitini kanssa puhuneet villat...
Mummon maha on kasvanut. Meilä on Mummon kanssa sama ruumiinrakenne - olemme omenasukua. Maha on aina ollut se kohta kroppaa, johon kilot ovat tarttuneet. Ne ovat jämähtäneet usein niin, että laihdut...
Mummo oli meillä jouluna. Se on tapa josta on vaikea päästä, eikä ole tarvettakaan. Kun Mummoa tapaa samoissa merkeissä vuoden välein, huomaa muutokset aiempaan aina selkeämmin. Moni asia oli samalla...
Muistin eilen ihan yhtäkkiä millainen Mummo oli. Ajatus tuli päähäni jostain kesken kaiken. Tuli ikävä. Se tässä taudissa on surullista, että vaikka Mummo on edelleen luonamme, ei hän oikeasti enää o...
Olimme viimeksi lasten kanssa seurustelemassa Mummon kanssa. Täytyy sanoa, että se on paljon siedettävämpää kuin käydä yksin. Mummo saa seuraa, mutta mitään erityistä keskustelua ei tarvitse yrittää ...
Mummo täytti vuosia. Taas. Niin tapahtuu joka vuosi. Mummo ei ole ihan varma minkä ikäinen hän on. Itse asiassa vaihtoehtojen skaala on aika laaja. Toisinaan Mummo on sitä mieltä, että hän on jo tode...
Tällainen kommentti oli ilmestynyt blogiin: Jaana kirjoitti 05.10.2011 - 19:12 Minulla on tutkinto viikko palvelutalossa jossa mummosi on.Hän on tutkinnossani asukas jonka kanssa suoritan kuntoutukse...
Palvelutalosta soitettiin äidilleni. Kysyttiin onko Mummolla joku meno tulossa. Ei ole menoa ei, totesi äitini. Mummo oli puhunut jostain menosta hoitajille ja pöydältä oli löytynyt lappu jossa luki ...
Kävin Mummon luona eilen. Mummo oli entisensä. Paitsi ettei ollut. Istuimme parvekkeella, katselimme ohikulkijoita, ihmettelimme katolla olevia härveleitä, Mummo pyysi kertomaan pieniä hauskoja juttu...
– Eikös se ole sinun tyttäresi joka kirjoittaa sitä blogia? Äidillä menivät pasmat sekaisin. Hän jutteli niitä näitä palvelutalon työntekijän kanssa Mummosta – siitä kuinka Mummo ei enää matkustele h...
Mummo pääsi kesällä kaksi kertaa sukujuhliin. Ensin oli rippijuhlat. Mummo istui entisen kotinsa sohvalla ja katseli ihmisiä. Tutut hän tunnisti tutuiksi, vieraat vieraiksi. Vaikka Mummo ei välttämät...
On ollut hiljaista. Täällä blogissa siis. Ja oikeastaan myös Mummorintamalla. Olemme olleet tänä kesänä mökillä ensimmäistä kertaa ilman Mummoa. Viime kesänä Mummo oli kanssamme mökkeilemässä yhteen ...
Anteeksi pitkän pitkä hiljaiseloni. Mummorintamalla kaikki melko samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Hiljaiseloni johtuu osin siitä ettei mitään muutoksia ole tapahtunut ja toisaalta siitä, että ole...
On ollut tavallistakin hiljaisempaa. Siis täällä blogissa. Mummon elämä on ollut melko tasaista. Ranteeseen on ilmestynyt hälytysranneke ja oveen asennettiin myöskin hälytin, jonka iltahoitaja kytkee...
Mummon tautiin kuuluu, että sovinnaisuus-suodatin ei enää toimi. Mummo tulee sanoneeksi ääneen asioita joita ennen vain ajatteli. Tai kuivttelen mielessäni, että ne ovat sellaisia asioita joita hän e...
Olimme viikonloppuna äitini kanssa näyttämässä vanhoja diakuvia Mummolle ja hänen ystävälleen. Rouvat ovat 1960-luvulla tehneet yhdessä kolmen viikon matkan Amerikkaan ja siitä on muistona pari rulla...
Muistaakseni kirjoitin viime vuodenvaihteessa katsauksen menneeseen vuoteen. Tällä kertaa ajatus tuntuu sikäli hurjalta, että kun ajattelen sitä kahden vuoden takaista Mummoa joka pakotettiin luopuma...
Oli joulu, oli ruokaa oli lahjoja oli kaksi päivää Mummoa. Oli kysymyksiä, lähinnä yksi ja sama toistuva. Ei kuitenkaan yhtään kysymystä siitä, että koska mennään haudoille (Mummo jätettiin kotiin ja...
Mummo on taas jäänyt elämässäni taka-alalle. Hoidan jotenkuten kuukausittaiset velvoitteeni, mutta muuten en suo Mummolle juurikaan edes ajatusta. Se on oikeastaan aika surullista. Tai se on surullis...
Tein eilen pikavisiitin Mummolle. Kävin täydentämässä jääkaappia ja katsomassa, että Mummo lähtee ystäviensä kanssa syömään ihmisen näköisenä. Kähersin tukan. Sain kuulla, että on kiva kun on tommoin...
En ole nähnyt Mummoa moneen viikkoon. Ja ilmeisesti hoitamisen määräkin on saatu nyt riittävälle tasolle, kun ei mitään uutta ole kuulunu muutenkaan. Ilmeisesti Mummon elämä on tällä hetkellä taas su...
Viime viikolla Mummolla oli sovittuna treffit. Hänen piti mennä "tyttöjen" kanssa kyläilemään. Yksi tytöistähän asuu samassa palvelutalossa Mummon kanssa ja hän oli luvannut viedä Mummon kylä...
Mummo kävi hammaslääkärissä. Kävi ilmi, että yhden takahampaan luona oli iso tulehduspesäke ja hammas tulisi poistaa. Jotta tulehduspesäke varmasti saadaan poistettua, joudutaan tulehtuneen hampaan v...
Mummo vierii alamäkeen. Tila on syksyn aikana huonontunut huomattavasti. Syyskuun alusta otimme palvelutalon tarjonnasta käyttöön pidennetyn aamukäynnin. Ennen Mummolle tuotiin vain lääkkeet ja muute...
Viikonloppuna vietettiin Mummon synttäreitä. Kun Mummolta kysyttiin paljonko hän täyttää, oli vastaus tyytyväinen: – En mitään. Ja yhdessä todettiin, että ehkä ylitettyään 80, ihminen ei täytä enää e...
Anteeksi vaan tämä hiljaisuus. Kuten arvata saattaa, normiarki on astunut kuvaa. Ja normiarkihan tarkoittaa sitä, että näen Mummoa vain kerran kuussa. Tänään oli taas minun Mummovuoroni. Oikein nolot...
Jana vinkkasi kommenteissa dokumenttiin, joka on nähtävissä YLEn elävässä arkistossa: "Alzheimerin tauti voitti, mutta rakkaus jäi. Dokumentti Maire ja Kalevi Suojasen taistelunvuosista 1999-200...
You are no longer following . Undo?