Pitkästä aikaa päivitystä tännekin. En saa millään aikaiseksi ottaa valokuvia tekemistäni töistä ja mitä sitä turhaan kirjoittelemaan, jos ei ole mitään näytettävää, höh. Viime syksynä ja talvena oli...
Edellinen postaus ennen joulua, heh. No eihän tuosta ole vierähtänyt kuin puoli vuotta Nyt oli kaksi syytä blogin päivitykseen: olen saanut väkerrettyä pari uutta korua ja sitten piti harjoitella u...
Tämän kuvan myötä haluan toivottaa kaikille Hyvää ja Rauhallista Joulua.
Olen käynyt pari vuotta aikuisopiston tilkkutyö-kurssilla ja sinä aikana on tullut kokeiltua yhtä jos toistakin tilkkutyö-tekniikkaa. Tykkään tosi paljon ommella niitä pikkulappusia, mutta valmiin ty...
Ystäväni, Maarit, halusi itselleen kaulakorun kaveriksi aiemmin tilaamalleen rannekorulle ja se on tässä.
Kokeilin vuodatuksen sivupohja-muokkausta ja hyvin tuo näkyy toimivan, ainakin näin simppeliä pohjaa tehdessä. Samalla huomasin, että neljä vuotta sitten käyttöön ottamani laskuri on jossain vaiheess...
Tässä edellisessä postauksessa mainitsemani isompi kehyspussukka. Tässä sitten viime talvena tekemäni hopeasavi-korut. Tuo kissa on ensimmäinen tuotokseni ja sen kyllä huomaa, mutta silti siitä on tu...
No joo, hiukan on vierähtänyt aikaa viime postauksesta, mutta en anna sen häiritä :-). Yhtä ja toista on tullut värkättyä, pääasiallisesti kaikenlaista kankaisiin liittyvää. Olin syksyllä ja keväällä...
You are no longer following . Undo?