Figo korkkasi ulkokisat Mikkelissä. Hyppäriltä pitkästä aikaa puhdas rata. Tutustumisessa en saanut radan juonesta oikein kiinni, mutta lopulta se kulki hyvin. Figon menossa oli mun mielestä poikkeuk...
Kevään tulon huomaa siitä, että illat täyttyy koiratreeneistä –kivaa pitkän talvihorroksen jäljiltä! Hakukausikin ollaan saatu käyntiin niin Hlan kuin Iitin porukoiden kanssa. Kippe oli ekoissa hakur...
Sunnuntaiaamuna kohti Kouvolaa, (tarkemmin Valkealaa) edessä 1 hyppäri ja 2 agirataa. Ajattelin kattella kontakteja hieman normia tarkemmin, kun Purinalla tuli lentokeinuja, mutta radat oli vähän kök...
Tällaisia hajanaisia reenipostauksia aina silloin tällöin…. Aurinkoisena sunnuntai-iltana kävästiin Hlassa Joosen uudelle kentällä. Kippe teki alkuun taas kisanomaisesti ilman palkaa seuruu, Z, luoks...
Puuh, mitkä kolme päivää. Putkeen mennyt (not) viikonloppu alkoi oikeastaan jo torstai-iltana. Pasi oli illan työreissulla, minä lenkitin koirat normaalisti pimeässä metsässä ja tein likkojen kanssa ...
Nyt alkoi talvi, vaikkei se luonnossa kyllä vielä näykään... Laitoin eilen jo vähän jouluvalojakin (tai mun mielestä ne on talvivaloja) ja heti oli aamulla pakkasta! Mutta siis talvi alkoi mun treeni...
Hah, ei se ehkä olekaan Mission Impossible, Wiulle noudon opettaminen nimittäin! Pariin otteeseen olen jo aiemmin aloittanut noudon opettamista, tai oikeammin minkä vaan esineen palauttamista, en sii...
Ihan vapaa viikonloppu tiedossa. Lauantaiaamulla Skippyn&Wiun kansas Vierumäelle lenkille, saatiin isi&Epi seuraksi. Pojat jäi kotiin tai oikeammin lähtivät iltapäivällä kisareissulle Hyvinkäälle. Ko...
Koska hakua/jälkeä ei enää arkisin valosan aikaan pääse tekemään, "keksittiin" uusi pimeänajan harrastus PK-porukan kanssa; canicross/vetohiihto. Käydään (ainakin) maanantaisin porukalla cani...
Huuuuh, tulihan taas vietettyä yksi päivä Skippyn kanssa hakukokeiden merkeissä, Vantaalla. Kahden tuomarin koe, mutta silti meni viiteen että päästiin lähtemään kotiin. Ei menny taaskaan ihan niin k...
Huh kun syksy pimeyksineen&sateineen painaa päälle...tänäänkin meni melkein tunti heräillessä, että sai itsensä sängystä ylös. Thankgod joustavalle työajalle! Toisaalta, jos helteisissä etelänmaissa ...
Figolta ja minulta jäi lauantailta kolme lähtöä väliin näiden pöhköjen dopingsääntöjen vuoksi. Hieman harmittaa, kun meillä on tällä hetkellä hyvä tatsi meneillään. Männäviikolla käytiin Asikkalassa ...
Meille tuotti tuskaa F:n kanssa kohta 16-18. Tiesin sen kyllä jo etukäteen. Myös muuri lenteli useampaan otteeseen. Tässä rata:
Poikien startatessa lauantaiaamulla puoli 8 kohti Riksun kisoja, lähdettiin me likat samoilla vauhdeilla Heinolan porukan hakuviikonloppuun. Aussie-Tanja Mäntyharjulta tuli vierailemaan ja samalla vä...
En oikein tiedä olisiko iloinen vai harmissaan. Käytiin lauantaina 8.10. Helsingissä korkkaamassa mun&Skippyn PK-ura hakukokeiden merkeissä. Jo valmistautuminen oli vähän ristiriitaista -kenraalit ma...
Wiuska täytti tänää 6kuukautta, tässä vähän aksapätkää puolivuotiaasta likasta: VIDEO Likkaporukalla lauantaina Anulla kyläilemässä Samalla kun Pasi treenaili Wiuhustiinan kanssa, me ammuttiin siinä ...
Korkeavireen hallilla oli epikset. Ajattelin, että menen ottamaan Figon kanssa yhden lähdön lähinnä kontaktien vuoksi, kun on tullut otettua niin paljon nopeita lähtöjä, että meinaa itse vapautella i...
Janakkalan porukka järjesti kisat Hyvinkään koiraurheilukeskuksessa. Lähtöjä oli kolme. Ensimmäinen rata oli hypäri. Meillä ei ole jostain syystä natsannut hypäreillä ja ei onnistunut nappiin tälläkä...
Onkin ollut parin viikon päivitystauko taas Skippyn osalta, joten turha edes yrittää muistella treenitreeniltä.... Tottis on menny jotenkin vaihtelevasti. Seuraaminen sujuu, samoin liik.istuminen, lu...
Anja kävi kouluttamassa Hönölän porukkaa. Jotakin uutta / muistettavaa: Kabai-sokkari (ei katsetta koirassa) putki-kontakti erottelussa katse loppuun asti turhat vekit pois, tietyissä paikoissa mielu...
Eikö ole aika uskottavan näköinen työkoira? Wiu EW-leirillä paimennuksen jäljiltä. Pikkasen oli kurasta touhua! Kuvat: Mia Mäkelä Wiu tositoimissa Lauantaiaamuna Wiulla oli niin paljon virtaa, että...
Figo teki mallikoirana radan pätkissä ja palkaksi sai nakkeja. Wiu teki pari takaakierto-niistoa ja niisto-sokkaria sekä mutkaputkesta taaksepäin kääntymistä. Tässä väsätty treenirata:
Kun on oikein tehokas, niin ehtii yhden viikonlopun aikana koluamaan kaksi leiriä! Eli EW- ja MM -leirit osuivat samalle viikonlopulle. Alkuharmituksen jälkeen selvisi, että EW-leiri on Somerolla ja ...
Kuten jo aiemmin kirjoitin, niin viralliset mestaruuskisat jäivät häiden takia väliin. Sunnuntaina paluumatkalla sain päähänpiston, että jos ehtisi osallistumaan joukkuekisaan. Medeissä vein Schapend...
Näkyy olevan viimeisin treenipäivitys Kipen osalta tuo 2 viikon takainen Loirin tottiskoulutus. Ollaan kyllä Skippyn kanssa aika ahkeraan touhuttu lähes joka päivä jotain (haku, jälki, tottis, esinee...
Kuulin duunikaverilta, että PHAU järkkää epikse, niin olihan se lähdettävä, että saa pahimpia kisaniksoja laannutettua. Seuraavat kisat vasta lokakuussa, plaah. Mutta rata meni ihan hyvin, Figolle no...
Sunnuntaina oli Skippyn kanssa toinen osa Loirin Anskun tottiskoulutuksesta. Ei oikein jääny hyvä fiilis....se metrinen takkusi oikein tosi huolella. Oli hienoa näyttää miten ollaan tässä kuukauden a...
Tosiaan Figosta tuli nyt agilityvalio. Joskus on lenkeillä Riikan kanssa juteltu, että olisihan se hienoa, jos Figosta saisi joskus aksavalion. Ikäähän Figolla on jo 6 v, mutta säännöllistä harjoitte...
Eilen keskiviikkona ihanassa loppukesän säässä Vuolenkosken kankaille lenkkeilemään ja rentoutumaan. Kolmen Kopla Vähän Wiulla oli kivaa painellessa pellossa korkeassa, märässä heinässä. Harmi vaan k...
Maanantai väsymyksestä huolimatta lähdin hakemaan kisatuntumaa epiksiin. Käteen jäi vähän kaksinaiset viilingit. Ihan kiva että rutiinivedolla saatiin nolla, mutta muutamissa mutkissa Figoa sai vähän...
You are no longer following . Undo?