"One, two, three...", tämän päivän ensimmäiset sanat Senjalta (20 kk ja 6 päivää). Ja ei, me ei olla puhuttu Senjalle Lontoota, ja tarhakin on ranskankielinen. Joten ihmetys meidän naamalla o...
Aika kuluu siivillä. Varsinkin kun sen jakaa oman pikku ihmeen kanssa. Varsinkin kun muuttaa pikku ihmeen ja tämän äidin (eli oman rakkaan vaimon) kanssa Sveitsiin. Varsinkin kun samanaikaisesti aloi...
Isän ja äidin kanssa tulimme eilen Hangoksi kutsutusta paikasta. Pari yötä siellä vietettiin ihanassa kesäsäässä joidenkin tuttavaperheiksi kutsuttujen olioiden kanssa. Seuraavana päivänä isä nosti m...
Kolme vuotta sitten irtisanouduin. Tulossa olivat häät kesällä, muutto Geneveen syksyllä. "Isoja linjoja", ajattelin. Toisin kävi. Häät lykkääntyivät puolellatoista vuodella, Geneve jäi. Tila...
Sen tiedän että elämään mahtuu paljon. Hyvää ja joskus vähän vaikeampaa. Sitä en kuitenkaan aikaisemmin tiennyt, miten paljon mahtuu kolmeen kuukauteen. Tällä kertaa hyvää. Tytär kasvaa ja muuttuu jo...
Tyttäremme sai tänään, keväisenä, aurinkoisena Sunnuntaina nimensä. Tyttö oli kuin enkeli koko tilaisuuden ajan. Kilpaili kirkkaudellaan auringon kanssa. Paikalla olivat kummit, isovanhemmat,serkut j...
Käsittämätön fiilis! :-D
Niin, viime viestin kommenteissa oli pari kysymystä, joita täällä ei ole pureskeltu ihan loppuun. Aikanaan koko Blogi lähti liikkeelle vaikeiden asioiden purkamisesta. Tämä on koulinut minut kenties ...
Kaksi mökkihöperöä hyysää pientä kääröä. Päivän kohokohdat rajoittuvat ulkoiluun. Myös Citymarket -vierailut ovat saaneet kokonaan uuden sisällön. Television suosikkiohjelmia ei ole tarvinnut äänittä...
Vaipat pois, kas noin. Peppu puhtaaksi kraanan alla, ja mukelo takaisin hoitopöydälle. Kaksi sekuntia tästä, ja melkoisen pöräyksen saattelemana sinapin värinen mönjä värjää hoitopöydän, isän paidan ...
Isä, äiti ja kuusipäiväinen mukelo siirtyivät eilen kotiin Naistenklinikan turvallisuudne helmoista. Äiti voi jo erinomaisesti, ja vauvalla ei ole koko aikana mitään hätää ollutkaan. Isän taisteluväs...
Klo 7:49, torstaina 4.3., puhelin soi, ja vaimo ilmoittaa touhun alkaneen. Kohtu on avautunut, ja poltot kovenevat. Siirto synnytyssaliin on edessä. Saavun kohtapuoliin Naistenklinikalle, jossa vaimo...
Tästä se nyt lähtee! Soit tuli. Tänään minusta tulee ISÄ!!!!
Eilen illalla Jutalta pääsi lirahdus. Pienen pieni, läpinäkyvää nestettä. Mutta lirahdus kuin lirahdus. Aamulla soitto nasitenklinikalle, taksi alle, ja eikun tutkimuksiin. Lapsivesihän se oli, mikä ...
Ei, vauvaa ei vielä näy. Tai näkyy kohoumana Jutan mahassa. Mutta siinä se. Merkkejä syntymän alkamisesta on odotettu kuin joulua neljä vuotiaana, mutta pieniä supistuksia lukuun ottamatta, ei mitään...
Nyt se on sitä itseään. Hurjaa, kontrolloimatonta, holtitonta, hektistä. Paniikki on ainoa järkevä suhtautumistapa, vaikka se ei oikeasti ole suhtautumistapa ollenkaan. Meikäläisen palapeli on niin s...
Kuukauden päivät on päässyt vierähtämään ilman, että kummoista sanottavaa olisi tuntunut olevan. Mutta jos totta puhutaan, se taitaa vain olla tekosyy laiskuudelle. Ja nyt kun taas pakottaa itsensä j...
Syökää itsenne muodottomiksi. Juokaa itsenne kauniiksi. Antakaa lahjoja sydämestänne, älkää lahjomisen pakosta. Ottakaa se rauha mikä otettavissa on. Ja nauttikaa läheisten olemassaolosta. Sillä seur...
Pääsin osastolta viime keskiviikkona. Sen jälkeen loppuviikko meni nukkuessa. 2,5 viikkoa sairaalassa kului. Koettelemus oli yllättävän raju. Pahinta oli etova olo, jonka johdosta syöminen oli vaikea...
BOOOOORIIIING! Mutta hyvä niin. Kun sisällä kerta ollaan, on hyvä pitää tilanteet tasaisina. Varsinkin kun tulehdusarvot ovat laskeneet tasaisesti. Eilen oltiin jo alle 40 crp-lukemissa. Kuumettakaan...
Siirto tuli, osastolle 11. Yksityishuoneeseen, toistaiseksi eristykseen, koska saatan olla heikkosoluisille tartuntariski. Samalla koheni mieli. Tuttu ympäristö, ja turvallisuuden tunne saa sen aikai...
Huumori on loppu. Täällä näyttää menevän kauan, ja joka sekunti on yhtä kidutusta. Nukun hyvin ja kuume oli ainakin eilen kurissa, mutta jatkuva etova olo imee viimeisetkin mehut miehestä. Varsin laa...
Huh, koville ottaa. Ei tämä nyt sytohoidoille vertoja vedä, mutta yllättävän tiukille kuitenkin. Tällaiseen päivärytmiin sitä on taantunut: Klo 05:XX kuume herättää miehen. Ensimmäisenä pitää saada ...
Kummia kuuluu Tanskanmaalta. Suomi on haukuttu "pystyyn" oikein televisiossa. Vieläpä Suomi-virolaisen feministikirjailijan toimesta, haastattelun sivutuotteena. Apua. Hirveä haloo! Ja juuri niinkuin...
Tulehdusarvot edelleen ylhäällä, syytä ei tiedetä, joten äijä pidetään osastolla 121 ainakin loppuviikon. Siinä täkeimmät. Ja sitten varoitus: nyt seuraa valitusta isolla v:llä. Maanantaina päivystyk...
Ainakin maanantaihin asti. Sitten tutkitaan onko antibiootti tehonnut, ja tulehdusarvot lähteneet oikeampaan suuntaan. Vielä perjantaina ne olivat kovasti noususuuntaiset, mutta ei niin huolestuttava...
Melkein deja-vu: torstai-illalla kello seitsemän aikoihin mies saapuu Meilahden päivystykseen valitellen hengityksen ahdistusta, huimausta ja korvien soimista. Viikon takaisen possurokotuksen ja sitä...
Viime viikon influenssa-/sikainfluenssaroko te oli raju. Kai se oli tärkeä rokote, kun kerran minun se oli käytännössä pakko ottaa. Ilman pientä potkimista en olisi sitä kuitenkaan edes halunnut. Ja v...
Huh, uskalsin sentään aloittaa kirjoittamisen... Vähän tiukkaa on tehnyt. Lähinnä henkisesti, mutta ihan fyysisestikin. Vasta nyt sitä pikkuhiljaa ymmärtää minkälaisen rääkin keho on viimeisten parin...
Siperia opettaa, vai miten se nyt menee. Tässä on vastaus kysymykseen "miten" opimme, mutta se ei ota kantaa siihen "mitä" opimme. Se mitä otamme tuliaisiksi enemmän tai vähemmän Siperiassa vierailtu...
You are no longer following . Undo?