Ensimmäinen kunnollinen pakkaspäivä. Päätin ottaa koirista muutaman kuvan. Onastakin muutama kuva
Saatiin tällä kertaa nro 8. Olipa outoa kisata alkupäässä kun ollaan oltu nyt viime aikoina loppupään starttaajia. Suoritus aloitettiin ryhmäliikkeillä. Ne arvosteli Riitta Räsänen. * Istuminen 10p. ...
Iida kävi Heidin trimmaamossa hankkimassa uuden syyslookin. Annoin Heidille täysin vapaat kädet Iidan parturointiin. Siitä tulikin todella todella hieno! Nyt ei oo takun takkua. Huomatkaa hienot töpp...
Io ei syntymäpäiväjuhlia järjestänyt. Se vietti niitä näissä merkeissä: Luu on hyvää kun yksin syö.
Sinan kanssa on ollut melkoisen paljon huolta ja murhetta. Se alkoi oksentelemaan. Muuta oiretta siinä ei ollut. Kokeiltiin aluksi pahoinvointi lääkkeellä ja suolisto antibiootilla. Lääkekuurilla oli...
Njodin kanssa käytiin taas epäonnistumassa tokossa Pieksämäellä tällä kertaa. Aamulla aikainen herätys 4.30 ylös ja kohti Pieksämäkeä. Sanna ja Poncho lähtivät matkaseuraksi. Liikkeet tehtiin normaal...
Kotiin paluu matkalla käytiin vilkaisemassa Njodin kolme viikkoisia pentuja. Pennut olivat tosi söpöjä ja ihania. pennut Kaikkein söpöin nassu. ihanat
Lokakuun alussa käytiin Njodin kanssa ruotsissa paimennuskurssilla. Mukana reissussa oli myös Io, Maria ja Riemu. Paljon hyviä vinkkejä saatiin, kunhan vaan muistaisi niistä taas puoliakaan ensi kesä...
Niin se kesä meni ja lampaatkin lähti. Ennen kuin ne lähtivät, niin piti tietenkin ottaa viimeiset paimennukset. Minä, Io, lampaat ja kaunis aamu. Io tekee siellä jossain (pienenä pisteenä) poispäina...
Lampaiden viimeisenä kokonaisena päivänä meillä, päätettiin tehdä niiden kanssa pieni retki urheilukentälle. Niiden portista ulos saaminen ei ollut kaikkein helpoin homma ja siitä sujuvasti liikkeell...
Njodista on tullut isä tänään!!! Una ja osa pennuista. Aika syötävän söpöjä pentuja. Una ja kaikki kahdeksan pentua.
Käytiin sitten Njodin kanssa tokoilemassa Hollolassa. EVL oli tietysti ensimmäisenä. Tuomarina oli Harri Laisi. Liikkeet oli yhteen putkeen sekoitetussa järjestyksessä. - Istuminen. 10p. - Makuu. Jäi...
Elvis on tänään nukkunut ikiuneen. Et ole enää luonani puskemassa ja kehräämässä, tyhjänä syli on. Nyt sinulla ei ole enää paha olla. Kova ikävä vain jäljelle jäi... Lepää rauhassa rakas sylikissani.
Paremman puutteessa ilmoitin sitten Njodin piirinmestaruus tokoon. Sina kun ei viitsi enää tuollaisiin osallistua ja Io on sairaslomalla, niin ajattelinpa Njorppan kanssa sipaista siitä yhden kokeen....
Autotallin kulmalla kutoo verkkoaan valtavan kokoinen hämähäkki. Sitä piti sitten käydä kuvaamassa. Risto ristilukki: Tulipa otettua muutama kuva näistä tavanomaisemmistakin otuksista. Mr idiootti: M...
Njodi on astunut Unan (Tending Ardent). Una on nyt ultrattu tiineeksi. Penneleitä on siis tulossa. Njodi: Una: Kuva: Maarit Karhu
Kaikki suomessa asuvat pennut pääsivät paikalle. Aloitettiin aamulla pk touhuilla. Katrin kanssa jäljestämään lähti Pop & Pirjo sekä Demo & Satu. Minun kanssa hakumetsään lähti Riivis & Tarja, Maro &...
Sinan arvokisa-ura on nyt ohi. Se on urallaan saavuttanut aika paljon. Näihin vuosiin ja kaikkiin kilpailuihin liittyy todella paljon erilaisia tunteita. Niitä on valtavaakin valtavammasta pettymykse...
Sina voitti haun Suomen mestaruuden!!!! Tämä oli upea päätös Sinan haku uralle! Tottis 99p, esineet 17p, henkilöetsintä 165p. Pitkään ollaan näissä kisoissa mukana roikuttu, useinmiten huonoin tuloks...
Kesä on mennyt todella nopeasti. On ollut kaikenlaisia kisoja ja treenejä + muuta aktiviteettia auton ja talon remontista lähtien. Kesäkuussa saimme lampaat vihdoin "kotiin". Aluksi oli ihan ...
Pennelit tulivat käymään. Aluksi käytiin metsässä hakua treenailemassa. Demo Rauha Riivis Taavi Maro Treenailun jälkeen käytiin pienellä kävelyllä, joka tuotti ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Pennuil...
Katrin kanssa käytiin tekemässä kevään ensimmäinen esineruututreeni. Kaikkilla meni oikein hyvin. Emmi on saanut suorituksensa tehtyä. Kaikki esineet löytyi. Katri reippaana tyttönä viemässä esineitä...
Io ja Njodi kävivät 14.4 silmätarkastuksessa. Molemmilla terveet silmät.
Heti reissun jälkeen 12.4 töihin palatessa, Sinakin pääsi potilaaksi. Siltä poistettiin patti oikean takajalan kintereestä. Samalla kaivettiin katkenneen hampaan juuri pois. Nyt pitää olla sitten täl...
Reissua pukkaan. Juuri oli Oulun reissu ja heti sen perään Espanjan reissu. 8.4 lähdin aamulla klo 5.30 Maken mukana Nastolaan. Äiti ja iskä kävivät heittämässä mut lentokentälle. Siellä olin kerrank...
Sina pääsee vielä tänä vuonna edustamaan suomea Pariisiin tokon MM-kilpailuihin.
Torstaina Topi ja Tohka saapui taloon. Ovat hoidossa viikon verran. Lauantaina oltiin sitten koko porukan voimin lumitöissä. Katolta piti saada lumet alas. Io on innokas lumitöiden tekijä. Topi ihmet...
Sinan kanssa lähdettiin Virolahdelle aamutuimaan rapsakassa pakkasessa. Katri ja Mervi lähti kannustusjoukoiksi mukaan. Njodikin pääsi matkaseuraksi, vaikka sitä ei olisikaan kannattanut ottaa mukaan...
Tänään käytiin aamupäivästä Katrin kanssa reippaina treenailemassa tokoa. Treenien jälkeen kun pääsin kotiin, kävin koirien kanssa kauniissa talvisäässä lenkillä. Kamerakin piti ottaa mukaan. Se tosi...
Treenattiin tänään tokoa Katrin kanssa vau hallilla. Springeri ihmiset + yksi holsku- ja kelpie ihminen jotka olivat agilitaamassa ennen meidän vuoroa, olivat niin ystävällistä porukkaa että auttoiva...
You are no longer following . Undo?