Sulo täytti 10 huhtikuussa ja ensimmäisiä pyöreitä juhlittiin Angry Birds teemalla. Kakku, piparit ja limut teeman mukaisia. Sopivan vihreää marsipaania ei löytynyt, niin Sallisen keltaisesta ja sini...
Kummipoika Aleksin synttäreille tein toiveesta Autot kakun. Tomuväreillä maalattu kakkukuva Salamasta ja Sallysta.
Minean nimppareille tein pipareita. Kirjaimia, muffinseja, ilmapalloja ja ruusuja pastellisävyissä.
Eräälle pyöreitä täyttävälle naiselle tein korsetti, korkokenkä ja viinilasi pipareita. Häpeilemättä Mansikkamäen Ebeä kopioin.
Esikoiselle nimppareille Metal Mulisha kakkua. Mustalle marsipaanille leikattu valkoisesta marsipaanista tuo pääkallo kypärineen.
Lasten serkun ristiäisiin tein toiveesta kakun, jossa vauva sekä ruusuja. Nimi kirjoitettu pikeerillä. Ruusut onnistuivat varsin hyvin (välillä pitää itseä kehua..), tosin useampi tunti niissä vieräh...
Taas pitkästä aikaa, jos tekisi päivityksiäkin. Ollut aina tuo tekosyy.. ettei ole ehtinyt. Tämä kakku meni lasten uudelle serkulle (viime vuonna..) Jalanjäljet tehty sabluunalla. Alareunan leikkaus ...
Postista tänään noudin sly19 kierroksen ensimmäisen paketin. Paketti oli suloinen raidallinen kassi. Paketti sisälsi: Vaahtokarkkeja Karl Fazer Exclusive patukoita 3 kpl; valkoinen suklaa mansikoilla...
Kierroksen 18 viimeinen sly-paketti vielä päivitystä paljastuksineen odottaa. Eli tässä tämä. Paketti sisälsi: Belgialaisia valkosuklaatryffeleitä mansikkatäytteellä (taivaallisia) Juustokakkutarveai...
Eilen noudin postista maaliskuun sly18 kierroksen paketin. Teemana tällä kierroksella oli oma lemppari. Valtavan runsaan paketin sainkin. Parini lempipuuhaa on kakkujen tekeminen. pursotinpussisetti ...
Tänään hain postista helmikuun sly-paketin. Teemana oli tällä kertaa ulkoilupäivän eväät. Paketin sisältö: Sunnuntai leipä- ja muffinsimix yrtti-tomaatti (uusi tuttavuus) Mantelimassaa 3 pikkupussia ...
Eilen posti toi kirjeen, jossa ihana ystävänpäiväyllätys salaiselta leivontaystävältäni. Tällä kertaa hän taisi ollakin kierroksen emo! Aivan ihania vaaleanpunaisia servettejä, joissa kultainen tekst...
Nämä eivät ihan niitä perinteisiä ylioppilaat pipareita. Näissä murotaikina, täytteenä mokkavoivaahto ja päällä ensin pikeeri ja suklaata. Näitä tein 100 kpl.
Eräälle ylioppilaalle tein itsenäisyyspäiväksi sekä täyte- että juustokakkuja. Kolme hyvin samantyyppistä täytekakkua. Toiveena oli valkoinen, yksinkertainen ja lumihiutaleita. Nämä onnistuivat miele...
Jotenkin nämä päivitykset venyvät ja nyt vasta joulun piparijuttuja.. Nämä tein lapsen koululuokan joulumyyjäisiin.
Muumifanina olen nämä maljakot hankkinut ja vähällä käytöllä ovat olleet kunnes keksin tarjoilla näistä herkkuja. Nämäkin siis synttäreiltä. Maljakkoja siis kahta kokoa. Pipareiden lisäksi oli kookos...
Joulukuussa meidän Toivo täytti 4-v ja Muumikakkua synttärisankarille ja vieraille tarjottiin. Ilme niin vakavana kynttilöiden puhaltamista odottaa. Tässä muumit tarkemmin.
Sly17 kierros loppui nyt tammikuussa ja vasta tänään ehdin postiin, vaikka pakettikortti tuli jo aiemmin viime viikolla. Teemana tässä kuussa oli kevyet herkut. Paketti sisälsi: Kg lehden, jossa runs...
Marraskuun sly-paketissa sain ohjeen Aleksanterin leivoksista ja niitä lupasin synttäreilleni tehdä. Ekaa kertaa näitä testasin ja hyviä olivat. Kiitos myös synttärikortista sly, siitä unohdin kuvan ...
Eilen hain postista joulukuun sly-paketin. Teemana oli perinteinen joulu. Paketti sisälsi: Enkelisuklaata (menivät jo parempiin suihin..) Taateleita (taatelikakkuun) Piparimuotteja; kuusi, lumihiutal...
Tämä tullut jo aika päiviä sitten Namihiireltä Sveitsistä. Aivan ihastuttavia suklaasiirtokuva-arkkeja. Iso kiitos siitä sinulle Nami-hiiri.
Tänään postista hain sly17 kierroksen ensimmäisen paketin.Teemana oli tällä kertaa lempiväri ja tämän hetkiset lempparini ovat valkoinen ja vaaleanpunainen. Kamera nyt tökkii, kun kuva niin epäselvä....
Aleksille Salama McQueen kakkua. Musta tie Kick-patukkaa. En suosittele sitä päälle, koska kovettuu ja leikatessa kakku painuu muodottomaksi. Tosin näissä juhlissa hyvä, että kaikki vieraat yhtä aika...
Ekaa kertaa testasin valmista kakkukuvaa. Ihan hyvin onnistui, maku ei kummoinen. Kukatkin ostotavaraa (tai salaiselta leivontaystävältä). Mariannesuklaajuustokakku Hello Kitty kuvioisella suklaareun...
llon nimipäiviä vietettiin lokakuussa. Tarjolla oli keikautettu lohivoileipäkakku, pikkupitsoja Täytekakkua, porkkanapiirakkaa, suklaajuustokakkua ja pipareita
Rakas mummoni menehtyi tänä syksynä 92 vuotiaana. Tein hänen muistotilaisuuteensa täytekakun. Lukeminen oli hänen suuri intohimonsa, joten kakusta tietysti tuli kirjan mallinen. Lempikukkia olivat va...
kkk Koristeltuja pipareita taas, työkalupiparimuotit uusia.
Kummipoikani ja hänen siskonsa yhteissynttäreitä vietettiin lokakuussa. Kirjakakkuun sain mukavasti yhdistettyä erilaiset aiheet. Kakun päällinen vaniljanmakuista massaa. Työkalut, ruusut ja nimet te...
Ilon 5-vuotis synttäreille tein Ariel kakun. "Kakkunukkehan" minulla on, mutta otin Ariel-barbielta pään, jonka laitoin vaihdoin alkuperäisen pään tilalle. Pyrstö tehty marsipaanista. Simpuka...
Kesällä Ilo täytti viisi vuotta ja samana päivänä menimme salaa naimisiin. Tarjoilut olivat kyllä prinsessasynttäreille. Ja näköjään kuvia ei tullut suolaisista leivonnaisista juurikaan otettua, vaik...
You are no longer following . Undo?