Bloglovin' helps you keep track of the blogs you read by letting you know when they update.
Selvisin kunnialla kisoista, ravelympialaisten tuomisina oli neljä kultaista mitalia, eli saavutin tavoitteeni. Yhdessä lajissa tosin jouduin antamaan luovutusvoiton, sillä rehtinä urheilijana EN voi...
Ajattelin viimeinkin rykäistä tänne muutaman kuvan... istukaahan mukavasti, niin aloitetaan: Viime kesänä värjäilin lankoja Kool-aideilla, ja yhdestä Nalle-kerästä sukeutui perin hempeä pinkki. Si...
Hoh. En ole päivittänyt blogiani herran aikoihin. On tämäkin... Kauhiasti olis tehtyä ja valmista ja näytettävääkin, mutta ei riitä aika eikä jaksu eikä edes tahto kuvata saavutuksia ja tyrkätä niitä...
Ravelryn Puck This! -ryhmässä tehtiin tammikuussa kypärätemppuja tai siis hattutemppuja, kuten ne muualla kuin lätkässä tunnetaan. Ei minulla erityistä tavoitetta ollut, kunhan tuumasin, että neulon ...
Näin paljon talvea yhtenä talvena saa minut ihan sekopäiseksi. Loppuis jo. Nahka kuivuu, käpristelee ja kutiaa. Erityisesti inhoan sitä, kun nenän kautta hengittäessä nenäkarvatkin kiristelee kovalla...
Ei ole ollut aikaa päivitellä, ei edes lyhyesti kirjoitella. Aika menee töissä, kotihommissa ja neulomisessa/virkkaamisessa. Koko ajan on liian monta rauta tulessa, mutta sitähän tämä nyt on. Sitä ki...
Kiirevuodet näköjään menossa. Blogi ei päivity. Mutta kerrotaan nyt lyhyesti: pipoja valmistuu. Monta. Kymmenen silmukan twistikin edistyy ajoittain, pojalle tuli neulottua lapaset ja neidillekin on ...
Huomaan päivitystahtini hiipuneen - luonnollisesti, sillä mitään uutta esiteltävääkään ei ole. Tai olisi, mutta kukaan ei ole kotona päivänvalon aikaa kuvaamassa tuotoksia. Hyvä että ehtii vähän neul...
Jätin onneton huono muistini vuoksi ilmoittautumatta Pääasioihin, mutta kyllä noita pääkappaleita syntyy ilman eri tempauksiakin. Ravelryn Puck this! -ryhmässä tehdään myös tammikuussa "hattutemppuja...
Jep, vanhuus ei tule yksin. Eilistä postausta tehdessäni en edes muistanut, että johan minä yhden käsityön sain valmiiksi tänä vuonna; nimittäin isännälle uudet tossut. Mallin kehittelin siinä neuloe...
Ei jaksa ottaa kuvia, mutta eipä ole mitään valmistakaan näytettäväksi. Sen sijaan, jos olisi aikaa kuljeskella ulkona, voisi ottaa kuvia uskomattoman kauniista talvisesta luonnosta. Minä ihailen sit...
Ihan hyvä vuosihan tuo oli 2009, mutta on se kai aina 365 päivän välein vaihdettava uuteen ja ehompaan. Vuoden vaihtuessa juohtuu aina mieleeni lapsuuden vuodenvaihteet. Muistan silloin ajatelleeni, ...