Ei voi muuta sanoa kuin että onpa epäonnistunut olo. Treeneistä ei tunnu olleen yhtään mitään hyötyä, kun koira ei kuitenkaan kokeessa tee mitään, mitä se kotona osaa. Tämä on niin turhauttavaa. :( L...
Ilmoitin Roopen Loviisan kisoihin ensi viikon tiistaiksi. Ajatuksena oli saada ohjaajan nuppi kestämään tulevan tokon joukkue sm-kisat. Eikä tässä ole turhan paljoa noita voittajan kisoja käyty kisaa...
Tänään pennut pääsivät ensimmäisen kerran autoilemaan. Tarkoitus oli viedä koko pesue Itä-Helsinkiin vanhempieni pihalle, mutta tukalan helteisen sään vuoksi päädyimme tekemään lyhyemmän pyrähdyksen,...
Pennut olivat tänään jo kertaalleen pihalla ja myöhemmin ne pääsevät uudelleen. Luonnollisesti pihalla tuli otettua kuvia hunnilaumasta. :D Tässä muutamia. Koda tarkkana. :) Olenko mä söpö, häh? Ku...
Tänään pennut täyttävät virallisesti 1-kuukauden. Riiviöt leikkivät keskenään jo täydellä tohinalla. Myös sisarusten korvia on todella kiva retuuttaa. :D Myös ensimmäiset repimisleikit on todistettu....
You are no longer following . Undo?