Sellainen ilmoitusluontoinen asia, että olen saanut tarpeeksi vuodatuksesta ja päättänyt siirtää blogini jonnekkin aivan muualle. Olen jopa ollut niin ahkera, että olen siirtänyt tekstitkin sinne, va...
Vaahtosammuttimen kokoisena paras ystäväni oli naapurin Pekka. Pekka oli samanikäinen kuin minä ja teimme suunnilleen kaiken yhdessä, itseasiassa olimme kuin veli ja sisko. Pekka oli uskomattoman söp...
Me naisethan olemme tunnettuja sellaisina "yliherkkinä" tapauksina - siis ainakin siihen toiseen sukupuoleen verrattuna. Pinna napsuu mennen tullen, hormoonit jylläävät miten sattuu ja pieniä...
Enpä olisi kuuna päivänä uskonut, että meikäläinenkin voisi vielä vanhoilla päivillään hurahtaa sellaiseenkin asiaan kuin jalkapallo. Tai no … jos siihen formulaankin on onnistunut pärähtämään niin k...
Vähän myöhässä, kuten aina, mutta as promised, tässä pientä matkarapoa Istanbulista. Kaupunki osoittautui aivan fantastiseksi, jotenkin en oikein tiennyt mitä odottaa mutta en ainakaan niin kaunista ...
Yksi ehdottomasti stressaavimpia hetkiä elämässäni on aina ollut uusien mahdollisten appivanhempien tapaaminen. Olen monasti pohtinut, että miksei se stressi laske suhteessa siihen, kuinka monta kert...
You are no longer following . Undo?