Innostus päiväperhosten kuvaamiseen on jatkunut ja jokunen kelvollinen kuvakin on tullut. Lähes kaikki perhoset ovat jo lennossa tai lopettaneet lentonsa. Tänään näin ensimmäset lauhahiipijät ja oike...
Sateiden sekaan on mahtunut muutama aurinkoinenkin päivä ja silloin on ollut mukavasti perhosia liikkeellä. Itä-Suomesta löytyi pihlajaperhosia, kirjoverkkoperhosia, ritariperhosilla taitaa olla hyvä...
Ei ole ilmat suosineet kasvien, eikä minkään muunkaan, kuvaamista. Tuulee, tuulee ja vielä enemmän tuulee. Kylmäkin on, sataakin välillä, mutta jospa se siitä iloksi muuttuu, vielä on kesää jäljellä ...
Kohta on jo kesä, äkkiä se talvi meni ja kevät tuli. Aurinkoiset ilmat ja lämpö aktivoi eläinten ja kasvien lisäksi ihmisiäkin, joten hiukan on tullut taas kameraa ulkoilutettua Aluksi muutama perhon...
Vime päivinä on tullut muutama ihan kiva vuodari, viime sunnuntaina näkyi aamulla isolepinkäinen pihaan, sai siis piha- ja ekopinnankin. Jo ennen sitä kaveri oli soittanut ilmoituksen hiiripöllöstä, ...
Aamulla lähes täysikuu laski kahdeksan aikaan. Päivällä kävin katsomassa koskikaroja, pari näkyi mutta eivät ollee kuvausetäisyydellä niin piti tyytyä varikseen myöhemmin kävin tarkistamassa metsäruo...
Kuukausi tätä vuotta mennyt, pitkästä aikaa oikein talvinen tammikuu. Lintuja aika vähän liikkeellä loppukuusta, ihan alkukuusta sentään kertyi muutama vuodari Missattuakin tuli monta kivaa lajia, la...
Tänään pieni lenkki umpihankihiihtoa ja eiku huurteisen lumisia puita kuvaamaan...
Sumuiset säät jatkuvat, lämpötila oli tänään nollan tuntumassa ja sankka sumu joka puolella. Puut ja pensaat saavat aina vaan paksumman huurrekerroksen. Jonkin verran jo oksia katkeilee lumen ja kuur...
Tänään kävin hiukan hiihtelemässä Harjureitillä ja keitin laavulla nokipannukahvit, uuden pannun ensikahvit
Toista vuorokautta lähes jatkuvasti ollut sumu yhdistettynä aika kovaan pakkaseen on tehnyt kaikki paikat tosi huurteisiksi, puut ja pensaat lähes taipuvat paksun huurrekerroksen alla. Tämmöistä näke...
Talven keskellä voi muistella kesän ötöjä. Eilen vein paikalliseen kirjastoon 20 taulua, joissa on lähikuvia erilaisista hyönteisistä ja hämähäkeistä. Kuvat ovat vuosilta 2008-2009 Kuvat ilman kehyks...
You are no longer following . Undo?