Että missäkö olen piileskellyt? Olen maannut selälläni lasipöydän alla ja lukenut pöydälle ylösalaisin asetettua Alastalon salissa – romaania. Kieltämättä valaistusolosuhteet eivät ole olleet parhaat...
Lehtitädit ne jaksavat. Tänään oli taas yksi ihan ”sillä mielellä lähtenyt soittelemaan”, että halusi palkita minut, uskollisen tilaajan. Kun kuulemma olen niin säännöllisesti tilannut Eevaa ja Apua....
Ja se tarkoittaa sitä, että vähintään yhdet farkut on saksittava poikki. Viime kesän jäljiltä löytyi kaapista kahdet saksitut farkut, mutta toiset olivat aivan liian suuret ja toiset aivan liian pien...
Jos tässä postauksessa nyt olisi taustamusiikki, - voitte uskoa, että usein haaveilen niin multivisuaalisesta blogista – täällä kaikuisi Herb Albert & the Tijuana Brassin The lonely Bull. Tuosta link...
Sattuneesta syystä, jota noin vuosi sitten tarkemmin valotin, pihaamme on muodostunut laajahko pläntti, jota ainakin kasvitieteessä nimitetään ruderaatti-alueeksi. Hoidan sitä enimmäkseen repimällä p...
Sängyllä makasi harmaaraitainen kissa. Huomasin sen heti, kun menin ovesta sisälle. Se katsoi minua hiukan halveksivasti ja epäillen. Juuri niin kuin kissat katsovat vierasta tunkeilijaa, joka on luv...
No niin. Auto on katsastettu. Ei sanonut mitään renkaista katsastusmies. Ei nuolista, eikä pyörimissuunnista. Mennessä oli tie vähän matkaa sontainen. Pelkäsin pohjan tahriintuneen. Ajoin läpi kaikis...
Toinen pesä on joskus puronnu ja tän toisenki pualest mää pelkään. Meiän räystään alla ku ei ol simmosii "poikkilautoi", mitä ne on nimeltäs? Jottain merkillist on tekkeil meiän räystäspääsky...
Tapaninmyrskyn katkaisema koivu on vihdoin kaadettu ja pätkitty. Kannoin pöllit pinoon omin pikku kätösin ja vatsalihakset ovat hellinä. Mitäs puun sisältä löytyikään! Ensin pyrähti lintuparvi. Tähyi...
Tää tapahtus vappuaatton. Mun oli tarkotus kokata ihan tavallinen arkilounas. Olin ottanu pakkasest noin kolsataa grammaa oikeen hyvää Liedon lihakaupan sikanautaa. Pistin kasariin nokareen voita ja ...
Ensin mun vappukukkani. Kiitos Metsäntakaisen, niitä on pihallani nyt valkoisten lisäksi myös sinisenä. Ja sitten vielä mun vappupalloni. Eivät sisällä heliumia, vaan täyttä rautaa ja kestävät vuodes...
Täl hetkel maailman tärkein asja näyttää taas olevan vappuaaton sää. Onks varmaan poutaa ja lämmint, vai sattaaks. Ens luvataan kylmää ja sit melkein hellet. Aurinkoo tai ei aurinkoo. Yks piän sattee...
Lauantai-illan ratoks vaihrettiin mun autoon kesärenkaat. Kiäritettiin ne ensin peräkärryyn (mun autos onki vetokoukku, eikä isännän autos ollenkaan häh häh) ja viätiin verstaal tunkin ja paineilman ...
...kun postilaatikkoon ropsahti kirjekuori ja sain tämän kyltin seinälleni. Ostin omani nettikaupasta Ihan Pieni Putiikki. Ps. Sekin on tietysti sadepäivän ilo, että keittiö ON auki 24 h. .
Poimin tähän muutamia mainosotsikoita tuolta facebookin sivun syrjästä. Siellä niitä voi klikata, jos haluaa itsensä kesäksi bikinikuntoon ja rypyttömäksi: ”Kiistelty tapa pyyhkii vuotta ryppyjä ja i...
Kaikki alkoi aivan pienestä. Lapsuuskotini pihamaalle osui yhtä aikaa polkupyörillään muutama naisihminen ja koska juttua tuntui riittävän, päätin kipaista tuvassa keittämässä heille kahvit. Oli kaun...
Aika lähel yrttimaata on viäl lumikinos, mut katotaas milt tääl näyttää. Mäkimeirami ainaki on henkis, pian saa jo pizzamaustet. Viinisualaheinää mää maistoinki. Näyttää paremmalt ku maistuu. Ruahosi...
Tänäpän aamul ku mää juaksin pihan yli autotalliin 45-numeroiset reinot jalassani, karttakäärö kainalos ja painava ruskia salkku toises käres, ni mää ajattelin et vähintäs jompikumpi meitist on hul...
Säästinpä teidät tipuilta, pupuilta ja suuremmalta suklaamunien vyörytykseltä. Mutta ennen kuin pääsiäisestä kokonaan päästään ja Elias Lönnrotkin köpöttelee pois tuosta Googlen (olen aina luullut, e...
Miten ylipäätään on mahdollista, että täällä metsäisessä maassa asuu kansa, joka ei tunnu tajuavan luonnosta hömpäsenpöläystä? Pari päivää sitten uutisoi jompikumpi rakkaista iltapäivälehdistämme...
On viisainta kiivetä keittiötikkaille ja siitä tiskipöydän reunalle ja kurkotella yläkaappien päälle silloin kun kotona on seuraa. Putoamisen mahdollisuus on olemassa ja sitä mahdollista on hyvä jonk...
Meiän isäntä on ny ihan järkyttyny. Juur viime viikol hän oli nähny Marin ja hei oli puhunee tulevaisuurest. Hän oli sanonu Maril, et ruppe sää vaan, ei niist vanhoist äijist mihinkään ole. Mari ol...
Suklaa se pitääkin ihmisen hoikkana. Näin ovat amerikoissa tutkineet ja siihen minä sokeasti uskon. Eikä riitä, että suklaata nauttii satunnaisesti, vaan säännöllisyys se on tässäkin asiassa tärkeää....
Nykymaailmassa ei enää riitä, että teet tai teetät toisella jonkun homman. Sitä pitää myös kriittisesti arvioida ja antaa siitä palaute. Opiskellessani olen yrittänyt totutella itseäni nykyai...
Olen höristellyt taas korvalehteni kieroiksi yrittäessäni kuulostella erään laulun sanoja. Autostereoihini on eksynyt joku Poptorin parhaat - kokoelma, jonka nimi kekseliäästi on Lavatanssit. Luoja m...
Pari viikkoa sitten saamani kukkakimppu näyttää nyt tältä. Gerberat ovat jo poissa, mutta lilja kukkii tuoksuen kesäiseltä maariankämmekältä! .
Somerolla on yksi baana vaan, sekin kaduksi Joensuun mainitaan. Vaikka nimestään tuskin se levenee, sen varsilla kukkaro kevenee. Nytkin talvisaappaita kaksittain ostin kuin Wilen kun halvalla sain...
Löytyihän se tämäkin repliikki erään pienen vihertäväkantisen ruutuvihon sivulta. Muistin kyllä sen jonnekin ylös merkinneeni, mutta yhtään en muistanut mihin. Tämä on siis erään uneni loppurepli...
Naisen silmä näkee kaiken, hänen korvansa kuulee kaiken vaistonkaltaisella nopeudella, ja näennäisen huomaamattomana hän tekee havaintoja, jotka jäävät suurimmilta filosofeilta tekemättä. J. Weber
You are no longer following . Undo?