Tänään oli se kaunis, aurinkoinen kevätilta, jolloin kokoonnuimme Hietasaareen Villa Toivoon. Näin on tehty jo useampana keväänä ja jos oikein muistan, aina on sää suosinut. Se on tärkeää, sillä peri...
Tulipa tästä 14.2 päivästä mieleen, että kerhoilloissamme on aina ystävien päivä. Toivottavasti uudet kerholaiset kokevat samoin jo ensi tapaamisessa. On tärkeää, että jokainen kerhoon osallistuva ...
Talvesta on saatu taas nauttia ihanissa paukkupakkasissa elellen. Kaikillehan pakkaset eivät tietystikään ole terveydellisistä syistä mukavia, mutta jos ei k.o ongelmia ole, niin mikäs sen mukavampaa...
Oikein Hyvää, Ilon ja Onnen hetkien täyteistä alkanutta vuotta kaikille Ilcolaisille ja teille, jotka ette vielä joukkoomme kuulu. t. Henttu
Perinteisiimme kuuluu osallistua kauneimpien joululaulujen tilaisuuteen näin joulua odotellessa. Se on tärkeää, koska varsinainen syy valmistella joulua saattaisi muutoin jäädä vähemmälle huomiolle. ...
Tämänvuotinen pikkujoulumme vietettiin talvisissa olosuhteissa. Luonto oli kauniin valkoinen, lunta oli sopivan runsaasti, mikä on omiaan virittämään mielet jouluisiksi ja yhteisen juhlan viettoon. O...
Vuosi on niin pitkällä, että tämän viikon torstaina oli vuoden viimeinen kerhoilta. Osallistujia oli runsaasti ja tunnelma oli taas leppoisa. Puheensorinaa on hauska kuunnella, se kertoo viihtymisest...
Hyvää marraskuuta - kohta puolessa matkassa tätäkin kuuta eletään. Viime talvena oli ensilumi jo maassa isäinpäivänä - nyt saamme isiämme juhlia ilman maan valkeutta. Mutta eipä se lumen puute ihana...
Tervehdys rakkaat ystävät. Pitkä aika on edellisestä kirjoittelusta niin minulta kuin muiltakin blogin kävijöiltä. Ihanalle kesälle on jätetty jo hyvästit ja syksyä on eletty aika kosteissa oloissa p...
Hei kaikille! Löysimme sattumalta Finnilcon sivuilta (Jäsenyhdistykset) Turun seudun Ilcon kohdalta hienoja valokuvia kesäpäiviltä Kerimäeltä sekä Lapin Ilcon 20v. juhlista Rovaniemeltä. Jos kiinnost...
Hei kaikki! Kesän odotus on takana ja tämän kesän tapahtumista on jo monet koettu. Sää on suosinut ja tänään on sitten sadepäivä. Pitkä hellejakso koetteli voimia, mutta kaikki meni hyvin, mitään pah...
Pitkän, kylmän, lumisen ja vielä tuulisenkin talven jälkeen koitti hartaasti odotettu kevätretki. Tällä kertaa se oli osallistuminen sekä Finnilcon kevätkokoukseen että Lapin Ilco ry:n 20-vuotisjuhla...
Pakkaset ovat pitäneet meitä kipakassa otteessaan jo yli viikon - no, nämä ilmat ovat kyllä olleet aikalailla sellaisia, millaiset ovat muistot lapsuuteni talvista. Öisin vesi jäätyi tuvassa vatiin/a...
On menossa vuoden viimeinen päivä. On yksi niistä sinisistä hetkistä, joita olemme saaneet ihailla joka vuosi - ja taas saamme. Hienoa! Liian usein emme näe sitä kauneutta ja hyvyyttä, mikä meitä ymp...
Kiitos rakkaat pussihukkaystävät kaikista mukavista hetkistä ja kokemuksista, joilla olen saanut jälleen rikastua yhteisissä tapaamisissamme kuluneena vuonna. Jos nuo "rikkaudet" saisi muutet...
Taas se koettiin, yhdessäolostakin aistii tukea ja ammentaa voimaa! Pikkujoulussa oli tilaisuus tavata iso joukko vertaisia ja muita tukijoita. Koko toimintavuosi on ollut merkityksellinen ja antois...
Tuli niin hyvä mieli, kun kesken kokouksen henkilökohtainen puhelimeni soi. Numero oli vähän outo, mutta jotain tuttuakin siinä oli, joten vastasin asiallisesti omalla nimelläni. Sieltä soitti ystävä...
Tulee omituinen olo, kun ensin kirjoittaa tähän blogiin ajatuksia ja sitten teksti katoaakin tekstien avaruuteen. Harmittaa ja turhauttaakin. No, ehkä tämä tunnelma sopii tähän muuhunkin saamattomuud...
Laila kertoi kommentissaan aiemmin lokakuussa erilaisia vinkkejä suolaliuoksen käyttöön. Monista vinkeistä voi tosiaan olla helpotusta arkeen ja olisi mukava saada tietää niistä. Itse olen usein main...
Syksy todellakin jatkuu vielä ainakin muutaman päivän. No, lunta on vasta ennustettu, joten toivottavasti syksy oikeasti jatkuu vielä viikkoja. Olipa mukava palauttaa mieleen Hailuodon reissu, kun lu...
Lauantaiaamu valkeni sateisen hämäränä päivänä hyvin valvotun yön jälkeen. Taas sai maksaa kalliisti = univelkaa siitä, kun antoi himoilleen vallan. Illalla nautiskelin pari pitzan palaa ja eikös...
Syksy on edennyt niin pitkälle, että auringonkukkien olisi aika kukkia. Nuput löytyivät kahdesta parhaiten kasvaneesta yksilöstä. Panimme niille hyvät tukikepit ja sitten vielä mittasimme kasvit. Pi...
Olemme saaneet nauttia aurinkoisista ja lämpimistä syyspäivistä. On ollut hienoja pyöräilykelejä, jotka ovat sopineet niin moottoroidulle kuin poljettavallekin pyörälle. Viikon päästä eli 18. syysku...
Auringonkukkia ja mansikoita-juttu saa jatkoa. Onko kukaan teistä mahdollisista lukijoista utelias tietämään mitä kasveille kuuluu? Mansikoita on tullut ihan kiitettävästi, tänä aamunakin huomasin t...
Otsikko antaisi olettaa, että pihallamme kukkivat auringonkukat. Näin ei ole. Panin maahan monen monta siementä, tiedättehän ne isot ja litteät, joissa luulisi olevan elämää. Maan muokkasin ja paika...
Kesä on edennyt jo elokuun puolelle, melkein huomaamatta! Olemme saaneet nauttia monenlaisista ilmoista. Itse olen nauttinut suuresti hellepäivistä, mitä Oulussa lienee tavallisesti seitsemän vuodess...
Sara kertoi talkootyöstä ja pitkäaikaisista ystävistä - nyt alkaneena viikonloppuna toiveenani on osallistua suurelta osin talkoilla toteutettuihin tilaisuuksiin ja tavata siellä pitkäaikaisia ystävi...
Kesäkuu alkaa olla muisto vain. Eilen illalla "ahkeroimme" pihamaalla, kun rääpisköiksi riutuneet hanhikit saivat kyytiä ja uudet pienet pensaat istutettiin tilalle. Myös ainoa kukkapenkkimme...
Kesäkuu alkoi hienoissa tunnelmissa, vaikka kelit eivät suosineetkaan uutta tutkintoa juhlivia. Toisaalta ehkä kuitenkin suosivat, sillä perjantaisen sadepäivän jälkeen lauantaina ei tainnut sataa pi...
You are no longer following . Undo?